Wilsonin kikkapussista löytyi 29 pistettä, Susijengin MM-unelma elää Ranska-voitolla

21.2.2019 22:10 Susijengi iski kyntensä syvälle Ranskan lihaan 7009 katsojan edessä Espoo Metro Areenalla ja pääsi tuulettamaan rankasti elintärkeää 76-69 (31-33)-voittoa MM-karsintojen viimeisessä kotiottelussa. Susijengi sai tarvittavan vetoavun Bosnian voittaneelta Tshekiltä ja sai MM-kisapaikan kohtalon omiin tassuihinsa. Sunnuntaina Susijengi tarvitsee MM-kisoihin päästäkseen vähintään kolmen pisteen voiton Venäjästä Permissä.

Jamar Wilson veisteli 29 pistettä MM-karsintavoitossa Ranskaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Ties jo monetta kertaa Susijengi piti kotiyleisönsä haromassa hiuksiaan, kun ranskalaiset pysyivät kintereillä kalkkiviivojen lähestyessä. Onneksi Jamar Wilson (29/4/6 syöttöä) on kouliintunut Ranskan kaataja, jonka ranne lämpenee liki kiehumispisteeseen jo Marseljeesin soidessa.

Moni saattoi yllättyä päätösneljänneksen alussa, kun Jammu vei puolustajansa postiin ja upotti eron viiteen kääntöhyppyheitolla. Kauaa ei kuitenkaan jouduttu odottamaan, kun Wilson pääsi esittelemään jonglöörin taitojaan näyttävillä kädenvaihdoilla ja näppärillä viimeistelyillä Ranskan tornien käsien ylitse.

Susijengin johto venyi kymmeneen 62-52 viimeisen jakson puolessavälissä, mutta ranskalaiset eivät vähästä hätkähtäneet, vaan kirivät eron vielä kolmeen pisteeseen viimeiselle minuutille. Ranska joutui rikkomaan vielä Wilsonia sekä Sasu Salinia, jotka veivät voiton vierasjoukkueen ulottumattomiin. Wilson sinetöi loppulukemat tyylipuhtaalla floaterilla viimeisellä sekunnilla.

Jammu on tehnyt Ranskaa vastaan Susijengi-urallaan keskimäärin 17,5 pistettä per ottelu. Kuva: Ville Vuorinen.

– Aivan erikoislaatuinen ottelu. Jamar näytti jälleen intohimonsa koripalloa kohtaan ja kuinka tärkeää hänelle on pelata Suomen paita päällä. Kaikki näkivät taas tänään, millä ylpeydellä hän suhtautuu maaotteluihin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kehui Wilsonin otteita.

Wilson nikkaroi itselleen uuden maajoukkuepiste-ennätyksen (29). Edellinen ennätys 21 pistettä syntyi myös Ranskaa vastaan Susijengin vuoden 2015 EM-kisojen jatkoajalle menneestä avausottelussa. Kun lähihistoriasta löytyy myös Wilsonin ratkaisema 2017 EM-kotikisojen jatkoaikavoitto ranskalaisista, niin voi vain pohtia, että onko Jammulla jotain Ranskaa vastaan.

– Ei minulla ole mitään Ranskaa vastaan, mutta on aina hienoa pelata vanhoja valmentajia, joukkuekavereita ja tuttuja kasvoja vastaan, Wilson naureskeli ottelun jälkeen.

Susipuolustus pakotti Ranskan 21 menetykseen

Susijengin puolustus oli avainasemassa Espoossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Maajoukkueikkunan ensimmäisen ottelun alkuaskeleet olivat molemmille joukkueille vaikeat. Sekä Susijengillä että Ranskalla oli vaikeuksia saada peliään jouhevaksi ja vapaatkin heitot kolisivat raudoissa.

Ranskan järkälemäisen Mathias Lessortin päällystakiksi usutettu Tuukka Kotti (2/1) joutui jo varhain virhevaikeuksiin ja huolta herätti myös Carl Lindbomin (3/4) ja Alexander Madsenin (4/3) virhetilien karttuminen neljään ottelun lopun häämöttäessä. Lindbom sytytti kotiyleisön vaikealla hetkellä ja ”MadZen” sai yliotteen Lessortista poistamalla muskelikimpun heittoyrityksen päätyrajan mainoksiin.

MadZen erottui Susijengin duunariosastolla. Kuva: Ville Vuorinen.

– Ensimmäinen vaihto oli vähän vaikea, mutta siitä se sitten lähti. Kun joukkue piti homman kasassa, siihen oli helppo lähteä mukaan, Madsen kommentoi.

Vähäkorisessa ottelussa Wilson kantoi valtaosan Susijengin pistetaakasta, mutta kaksinumeroisille pistelukemille pääsi myös Malagan tarkka-ampuja Salin, joka säkitti 14 pistettä. Topias Palmi (7/1) sytytteli kotijoukkuetta ennakkoluulottomasti avauspuoliskolla ja Mikael Jantunen (6/7) kaapi kokeneempien ja kookkaampien ranskalaisten nenien edestä neljä hyökkäyslevypalloa.

Susijengin läpi ottelun kestäneestä raivokkaasta painostuksesta ja syöttölinjojen peittämisestä kertoo Ranskan 21 menetystä, jotka ovat Ranskan tasoiselle maajoukkueelle harvinaisuus.

Päävalmentaja Dettmann oli ylpeä suojateistaan. Kuva: Ville Vuorinen.

– Olen hyvin onnellinen ja valmentajana äärimmäisen ylpeä tavasta, jolla pelaajamme pelasivat yhteen. Puolustuksemme oli erittäin hyvää tänään. Ranskalla oli 21 pallonmenetystä. Vaikka hävisimme levypalloissa, pysyimme pelissä mukana puolustuksemme kautta, päävalmentaja Dettmann kertoi lehdistötilaisuudessa.

– Kenties kaikkein tärkein ominaisuus oli fanimme. Fanien kannustus oli aivan uskomatonta. Kun meillä on tällaiset fanit, pystymme mihin vaan.

#6pelaaja. Kuva: Ville Vuorinen.

Dettmann: ”Sunnuntain ottelussa on vain yksi suosikki”

MM-karsintojen K-lohkossa on edessä todellinen jännitysnäytelmä Ural-vuoriston länsirinteellä Permissä. Venäjä voitti omassa ottelussaan Bulgarian selkeästi 60-104, mutta Susijengin kannalta tärkeämmässä ottelussa Tshekki nappasi Suomelle välttämättömän voiton Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella.

Yltääkseen Kiinan MM-kisapaikkaan on Susijengin päihitettävä Venäjä sunnuntaina vähintään kolmella pisteellä.

– Matkustamme huomenna Venäjälle ja nautimme tilaisuudesta pelata MM-kisapaikasta. Sunnuntain ottelussa on yksi suosikki ja se on Venäjä, Dettmann muistutti.

Kamppailu Susijengin historiallisesta MM-kisapaikasta pelataan sunnuntaina 24.2. kello 15.00 Permissä. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä YLE TV1:ltä klo 14.45 alkaen.

Ottelutilastot

 
28.2.2022 21:36 Susijengi

Susijengi teki suomalaista palloiluhistoriaa – Euroopan mestari Slovenia kaatui jo toisen perättäisen kerran

Susijengi otti jättimäisen harppauksen kohti vuosien 2022–23 MM-jatkokarsintaa kukistamalla hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian jo toisen kerran. Sasu Salin liekitti Susijengin 21 pisteen johtoon avauspuoliskolla, ja kun Slovenia kiri lopussa kantaan, varmistivat Ilari Seppälän ja Elias Valtosen onnistumiset Suomelle 79–83 (31–52) -vierasvoiton.

25.2.2022 21:24 Susijengi

”Tulevaisuuden Susijengi” saalisti Euroopan mestarin hampaisiinsa

Hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia ei saanut moottoriaan kertaakaan kunnolla käyntiin perjantai-illan MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. Sasu Salin osui kaaren takaa seitsemän kertaa, 17-vuotias Miro Little hurmasi yleisön energiallaan ja joka ikinen penkiltä tullut pelaaja toi lisää energiaa Susijengin 86–76 (32–31) -voitossa.

28.11.2021 21:46 Susijengi

Maxhuni ja Salin pommittivat Susijengin avausvoittoon MM-karsinnoissa

Yli 5000 susifania sai tuulettaa täysin palkein sunnuntai-iltana Espoo Metro Areenalla, kun Edon Maxhuni ja Sasu Salin takasivat viime hetkien kolmosillaan Susijengille elintärkeän MM-karsintavoiton Kroatiasta. Pieni viisikko, uhrautuva joukkuepuolustus ja erinomainen kaukoheittopeli olivat sinivalkean voiton elementit 77–71 (34–34) -voitossa.

25.11.2021 23:39 Susijengi

Håkansson tukahdutti Susijengin kiriyritykset Tukholman illassa

Susijengi oli jälleen lähellä kääntää piinallisen illan voitoksi, kuten aiemminkin viime vuosien arvokisakarsinnoissa. Jengi kiri Ruotsia vastaan pelatun MM-karsinta-avauksen päätösjaksolla 17 pisteen päästä kahden heiton tuntumaan, kunnes Ruotsin tähti Ludvig Håkansson otti kentän haltuunsa ja johdatti sinikeltapaidat arvokkaaseen 72–62 (31–19) -voittoon.

30.11.2018 22:36 Susijengi

Susijengille sydäntäsärkevä tappio, Venäjä vei jatkoajalla

Susijengin päätösneljänneksen 13 pisteen johto ei riittänyt, kun Venäjä kipusi rinnalle ja jatkoajalla ohitse MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. 6. pelaaja tuki Susijengiä antaumuksella ja sydämellä loppuun asti, mutta itänaapuri väänsi 75-77 (36-27, 68-68) -voiton.

25.10.2018 15:32 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu Venäjää vastaan loppuunmyyty – Ranska-ottelun liput myyntiin 5.11.

Susijengin MM-karsintaotteluun on vielä reilut viisi viikkoa aikaa, mutta Espoo Metro Areenalla pelattava kamppailu Venäjää vastaan on jo myyty täyteen. MM-jatkokarsintojen viimeinen kotiottelu pelataan Ranskaa vastaan 21.2.2019 ja liput tulevat myyntiin 5.11.2018.

13.9.2018 21:59 Pääjuttu

Salinin heittokäsi yli kiehumispisteen, Susijengi ravasi Bosnia-Hertsegovinan ohitse

Susijengin kolmen neljänneksen loistopelaaminen poiki 24 pisteen johdon, mutta MM-karsintaottelu Bosnia-Hertsegovinaa vastaan äityi jännitysnäytelmäksi. Susijengi piti päänsä mielettömän kotiyleisönsä edessä ja tuuletti 85-81 (43-34) –voittoa. Espoo Metro Areenan illan sankari oli 27 pistettä upottanut Sasu Salin.

2.7.2018 22:11 Susijengi

Susijengi ilotteli lohkokakkosena MM-jatkokarsintoihin täyden Hartwall Arenan todistaessa

Peräti 12 183 -päinen kotikatsomo loi heinäkuisena maanantaina Hartwall Arenalle viime syksyn EM-kotikisojen tunnelman, kun alkuvaikeuksista selvinnyt Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena. Tehotrio Koponen-Salin-Markkanen liekitti islantilaissukkaa 64 pisteen edestä.

8.6.2022 09:37 Susijengi

Kroatia kerää MM-karsintaikkunaan hirmujoukkuetta – Bogdanovic ja Zubac kutsuttujen listassa

MM-karsintojen C-lohkon jumboksi jäänyt Kroatia on kasaamassa kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan jalkeille todellista tähdistöä. Päävalmentaja Damir Mulaomervicin koolle kutsumassa 26 pelaajan listassa mukana ovat Kroatian NBA-pelaajat Bojan Bogdanovic (Utah Jazz) ja Ivica Zubac (Los Angeles Clippers).

6.6.2022 16:11 Susijengi

Ruotsi nimesi pelaajaehdokkaansa kesäkuun MM-karsintaikkunaan

Susijengin viime marraskuun MM-karsinta-avauksessa Tukholmassa päihittänyt, Espoo Metro Areenalle 30.6. vieraaksi saapuva Ruotsi on nimennyt 21 pelaajaehdokastaan kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan.

25.5.2022 10:58 Pääjuttu

Susijengin III MM-karsintaikkunan kutsulistassa 21 nimeä, haastajamaajoukkueen pelaajilla näytön paikka kesäkuussa

Kaikkiaan 21 pelaajaehdokasta on saanut kutsun Susijengin kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan. Vastaavasti 22 pelaajasta koostuva miesten haastajamaajoukkue saa näytön paikkansa kesäkuun leirityksen aikana.

23.5.2022 10:36 Susijengi

Susijengillä tiedossa superkesä – EM-kisat, MM-karsintaa ja valmistavia maaotteluita

Kaksi pandemiavuotta ovat enää muisto vain ja kansainvälinen huippukoripallokalenteri täyttyy tapahtumista alkavana kesänä 2022. Ennen syyskuun kauan odotettuja EM-kisoja Susijengi pelaa niin MM-karsintaa kuin valmistavia maaotteluita sekä ulkomailla että kotimaan kamaralla.

2.3.2022 14:11 Susijengi

Henrik Dettmann: ”Olemme erinomaisessa tilanteessa”

Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.

1.3.2022 10:14 Susijengi

Kroatia haki avausvoittonsa, Susijengi yksin lohkokärjessä

Susijengi kohosi ylhäisenä yksinäisenä FIBA:n MM-karsintalohko C:n kärkeen kukistettuaan helmikuun karsintaikkunassa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kahdesti. Lohkon toisessa ottelussa toistaiseksi voitoton Kroatia haki tuplajatkoajalla vierasvoiton Ruotsista tehden lohkon tilanteesta vielä avoimen MM-jatkokarsintapaikkojen kannalta.

28.2.2022 14:18 Susijengi

”Koperin ihme” jäänyt ikiajoiksi Susijengin mieliin

Susijengi selviytyi ensimmäisiin EM-kisoihinsa kuuteentoista vuoteen vuonna 2011, jolloin kisat pelattiin Liettuassa. Kaksi vuotta myöhemmin joukkue suuntasi seuraaviin EM-kisoihinsa Slovenian rantakaupunki Koperin alkulohkoon. Susijengille ei ennakkokaavioissa povattu kummoista menestystä, mutta sen sijaan Koperissa nähtiin historiallinen koripalloviikko.

27.2.2022 12:26 Susijengi

Lassi Tuovi: ”Slovenia kiristää varmasti ruuvia”

Perjantai-iltana Espoo Metro Areenalla Susijengi vei ja olympianelonen Slovenia vikisi. MM-karsinnat jatkuvat maanantaina vuoden 2013 EM-kisojen suomalaisittain ikimuistoisella alkulohkonäyttämöllä Koperin Bonifika Arenalla. Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan Lassi Tuovin mukaan maanantaina on varmasti vastassa terävä Slovenia.

26.2.2022 16:55 Pääjuttu

Toijala ja Viro nitrovoittoon Puolasta

Susijengin valmennusjohdossa pitkään työskennellyt Jukka Toijala kohensi voittosarakettaan Viron peräsimessä perjantai-iltana, kun Toijalan komentama Viro päihitti Tallinnassa pelatussa MM-karsintaottelussa Puolan 75–71 (47–36). Susijengin edustamassa C-lohkossa Ruotsi siirtyi kärkeen kukistamalla Kroatian vieraskentällä.

25.2.2022 10:27 Susijengi

Susijengi ja Slovenia kohdanneet neljään kertaan arvokisakentillä

Perjantain MM-karsintaottelu Susijengin ja Slovenian maajoukkueiden välillä tulee olemaan historian kymmenes miesten maaottelukohtaaminen kahden maan kesken. Pelatuista yhdeksästä ottelusta Slovenia on voittanut kahdeksan. Arvokisakentillä joukkueet ovat kohdanneet neljästi, ja näistä kohtaamisista Susijengi on vienyt voiton kerran.

24.2.2022 22:01 Susijengi

Susijengi ja Slovenia nimesivät tusinansa perjantain MM-karsintaotteluun

Isäntäjoukkue Susijengi ja hallitseva Euroopan mestari Slovenia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä perjantai-illan MM-karsintaotteluun Espoo Metro Areenalle. Susijengin riveissä nähdään myös yksi maajoukkuedebytantti 17-vuotiaan Miro Littlen muodossa.

24.2.2022 10:28 Susijengi

Euroopan mestari Slovenia pelaa ”iloisessa hurmoksessa”

Helmikuun MM-karsintaikkunassa Susijengiä vastaan asettuva hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia on kuulunut kansainväliseen koripalloeliittiin jo vuosien ajan. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovin mukaan joukkue pelaa ”iloisessa hurmoksessa”, joka perustuu pitkään yhteiseen historiaan ja maailmanluokan taitoon jokaisella pelipaikalla.

Näytä lisää vastaavia