2.11.2013 Suomen Koripalloliiton uudeksi, vuodenvaihteessa aloittavaksi puheenjohtajaksi on valittu maajoukkuelegenda, myös yrityselämässä ansioitunut Antti Zitting. 57-vuotiaan Zittingin valinta Loimaalla kokoontuneessa, yhteishenkeä huokuneessa liittokokouksessa oli yksimielinen.
Vahvan yrittäjätaustan ja mittavan pelaajauran omaava Antti Zitting valittiin yksimielisesti Koripalloliiton tulevaksi puheenjohtajaksi.
Zitting kulki "sudenpolullaan" Kajaanista Helsinkiin ja nuorten maajoukkueiden kautta miesten maajoukkueeseen, jonka paidassa hän edusti Suomea peräti 119 kertaa.
Zitting (oik.) seuraa liiton puheenjohtajan tehtävässä Curt Lindbomia (vas.).
Liittovaltuuston puheenjohtajan tehtävässään jatkokaudelle valittu Timo Elo kiitteli koripalloväkeä koko ajan parantuvasta yhteishengestä.
Liittokokouksen puheenjohtajaksi kutsuttu OKM-johtaja Harri Syväsalmi iloitsi puheessaan Suomi-koriksen saavutuksista ja antoi huippuarvosanat Suomen MM-kisojen hakemukselle. Kuvat: Tenho Ulmanen & Matti Koskinen & SKL-arkisto.
Pelaajaurallaan 119 miesten maaottelua pelannut Zittingillä on siviiliuraltaan 25 vuoden kokemus metallialan yrittäjänä Riihimäellä. Hän toimii edelleen hallituksen puheenjohtajana Sacotec-nimisessä yhtiössä, jonka toimitusjohtaja on Antti Zittingin poika, niin ikään maajoukkuekoripalloilijana kunnostautunut Heikki Zitting.
Antti Zitting valittiin Koripalloliiton hallitukseen vuonna 2011 ja liiton varapuheenjohtajaksi kuluvan vuoden alussa. Luottamustehtävien listaltaan Zittingiltä löytyy lisäksi mm. Elinkeinoelämän keskusliiton varapuheenjohtajuus.
Tulevaan tehtäväänsä Zitting astuu intoa puhkuen.
- Meillä on takana fantastinen vuosi Susijengin menestyksen ja joukkueen esitysten innoittaman buumin myötä. Kuten MM-kisojen villin kortin hakemuksen yhteydessä julkaistuista tiedoista voimme todeta, on suuntamme monilta osin oikea. Ilolla olen seurannut myös joukkueurheilun arvostuksen yleistäkin nousua. On suuri kunnia astua tällaisessa vaiheessa puheenjohtajan tehtäviin ja kiitän koripalloyhteisöä luottamuksesta, kiitteli Zitting valintansa jälkeen.
- Kuten saamme päivittäin lehdistä lukea, liittyy kaikkiin toimialoihin huoli taloudesta. Suomalaisella koripallolla menee juuri nyt lujaa ja haasteemme on kääntää menestys edelleen kasvaviksi talousluvuiksi. On upeaa, että palloilu, koripallo ja Susijengi etunenässä ovat pystyneet tarjoamaan ilon hetkiä aikaan, jota talousuutiset ovat varjostaneet.
205-senttinen ”Iso-Antti” Zitting muistetaan pelikentiltä tinkimättömänä taistelijana, jonka koripallo toi Kajaanin kotiseuduilta Helsinkiin, Panttereihin ja aina maajoukkueen luottomieheksi saakka. Zitting voitti urallaan mm. Suomen mestaruuden 1980 ja Suomen cupin 1982. Hänen liigaennätyksensä levypalloissa (vuodelta 1986) on 25, joka on edelleen pääsarjahistorian korkein lukema suomalaissyntyisen pelaajan toimesta.
Pitkän miesten maaottelu-uran lisäksi Zitting kulki ”sudenpolullaan” Suomi-paita yllään 20 nuorten maaotteluun. ”Sudenpolku” sanalla on Zittingille myös vanhempi merkitys.
- Ensimmäiset korislehdet tulivat aikanaan minulle Kainuuseen osoitteeseen Sudenpolku, Zitting naurahti.
Koripalloliiton puheenjohtajana Zitting ottaa viestikapulan vuodenvaihteessa Curt Lindbomilta, joka valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2007. Väistyvää puheenjohtajaa muistettiin liittokokouksessa liiton korkeimmalla huomionosoituksella, kultaisella ansiomerkillä.
- Tämä oli minulle viimeinen liittokokous. Haikein mielin jätän puheenjohtajan tehtävät. Tämä on ollut hieno matka. Olen hirvittävän tyytyväinen, että jatkuvuus on taattu. Näin asiat hoidetaan hyvissä organisaatioissa, Lindbom kommentoi Zittingin hallitus- ja varapuheenjohtajuusvuosiin Koripalloliitossa.
Jatkuvuus on taattu myös Koripalloliiton valtuuston johdossa, sillä jo kuusi vuotta valtuuston puheenjohtajana toiminut Timo Elo valittiin yksimielisesti jatkamaan tehtävässään.
Elo pisti kiitospuheessaan merkille liittokokousta leimanneen hyväntuulisuuden ja innostuksen.
- Muutama vuosi näissä kokouksissa on tullut käytyä ja yhteishenki vain paranee paranemistaan. Koripallo menee monella mittarilla eteenpäin. Siitä tietenkin kiitos palkalliselle väellemme, mutta tietenkin myös seuraväelle. Tuloksia ei tehdä näissä kokoussaleissa, vaan jumppasaleissa.
Liittokokouksen seisovat suosionosoitukset sai osakseen Koripalloliiton ja Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann, joka esitteli kokousväelle Suomen MM-kisojen villin kortin hakemusmateriaalin. Perjantaina mediallekin esitelty materiaali sai kehut liittokokouksen puheenjohtajaksi kutsutulta Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johtajalta Harri Syväsalmelta.
- Olen aika monta dokumenttia nähnyt 40-vuotisen urani aikana vastaavista asioista, mutta näin hyvää en ole vielä nähnyt. Onnittelut Koripalloliitolle siitä.
- Kun minua pyydettiin kokouksen puheenjohtajaksi, suostuin siihen mielihyvin useastakin syystä. Arvostan ensinnäkin tavattomasti sitä työtä, jota urheiluseuroissa joka päivä tehdään. Suomalainen yhteiskunta olisi kovin erinäköinen ilman seuroja. Minulla oli myös kunnia olla Slovenian EM-kisoissa. Se oli ikimuistoinen kokemus, jonka pääosissa oli paitsi maajoukkue myös suomalaisfanit, kertoi Syväsalmi kokouksen aluksi.
Syväsalmen johtamassa liittokokouksessa valittiin Koripalloliitolle uusi 37-henkinen valtuusto, johon 32 valtuutettua tuli valituksi aluehallituksien esityksistä sekä lisäjäseninä äänestyksen jälkeen Timo Virolainen, Matti Koskinen, Kaisa Forström, Ari Mäenpää ja Jarmo Tukiainen. Uusi liittovaltuusto kokoontuu ensi kerran 23. marraskuuta.
Liittokokouksessa hyväksyttiin seuraavalle nelivuotiskaudelle myös liiton strategiset tavoitteet, jotka on kirjattu seuraavasti:
Alla listaus koko liittovaltuustosta, joka kokoontuu ensimmäisen kerran 23.11.2013 Lahdessa.
Suomen Koripalloliiton organisaatioon on tehty kaksi nimitystä. Seura- ja kilpailutoiminnan johtajaksi on nimitetty Susanna Vartiainen. Leviltä Koripalloliittoon siirtyvä Janne Pelkonen on puolestaan nimitetty Korisliigan myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.
Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Jari Tourusen, 52. Tourusella on vankka ja laaja-alainen kokemus media-alan johtotehtävistä. Koripalloliiton palveluksessa Tourunen aloittaa toukokuun alussa.
Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.
Suomen Koripalloliitto ja K-ruokakaupat ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyösopimukselleen, joka keskittyy lasten liikuttamiseen. Viime tammikuussa käynnistyneen yhteistyön avulla on tarjottu liikunnanriemua jo 10.000 lapselle ympäri Suomea.
Lauantaina Tampereella kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi neljä uutta jäsentä liittohallitukseen. Puheenjohtaja Curt Lindbomin johtamaan hallitukseen valituiksi tulivat tamperelainen Elisa Hakanen, helsinkiläinen Kimmo Järvikangas, vantaalainen Antti Olkinuora sekä espoolainen Ari Rahkonen, joka tunnetaan paitsi intohimoisena koripalloihmisenä myös Microsoft Oy:n toimitusjohtajana.
Vantaalle kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uusina tulokkaina Kirsi Eräkankaan sekä Paavo Pitkäsen. Jatkokaudelle tulivat valituiksi Elisa Hakanen ja Kaisa Forsström.
Suomen Koripalloliiton valtuusto kokoontui viikonvaihteessa Kisakallion Urheiluopistoon. Kokouksessaan valtuusto hyväksyi Koripalloliiton vuoden 2015 tilinpäätöksen sekä päätti toiminnan strategiset painopistealueet vuodelle 2017.
Vantaalla viikonvaihteessa kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uutena jäsenenä espoolaisen Kimmo Järvisen, 49. Järvinen korvaa hallituksessa talousosaajana tunnetun liiton kunniajäsenen Esko Strandbergin, joka taannoin ilmoitti pitkän päivätyön tehtyään jättäytyvänsä hallitustyöskentelystä sivuun.
Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).
Koripallon harrastajamäärät ovat olleet kasvukäyrällä koko kuluvan vuosikymmenen. Pelikausi 2015-16 on tuomassa lajin pitkäjänteiseen kasvuun merkittävän pyrähdyksen. Koripallolisenssin lunastaneiden määrä on kasvanut kahdeksalla prosentilla viime kauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Suomen Koripalloliiton jäsenseurat valitsivat lauantaina Helsingissä järjestetyssä liittokokouksessa Antti Zittingin jatkokaudelle liiton puheenjohtajana. 59-vuotiaan Zittingin valinta oli yksimielinen. Liittokokous päätti myös suuntaviivat Koripalloliiton toiminnalle seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt sarjapaikkoja pelikaudelle 2015-16. Maanantai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus sekä Koripalloliiton sarjalisenssiyksikkö myönsivät kymmenen sarjalisenssiä Korisliigaan, kahdeksan miesten Divisioona A:han, peräti 14 Divisioona B:hen ja yhdeksän sarjalisenssiä Naisten Korisliigaan sekä kymmenen naisten I divisioonaan. Samalla liittohallitus vahvisti pelikauden 2015-16 sarjaformaatit.
Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.
Suomen Koripalloliitto on palkannut Susanna Vartiaisen, 38, uusien konseptien kehityspäälliköksi. Entinen maajoukkuetason koripalloilija siirtyy Koripalloliittoon liike-elämästä, josta hänellä on vankka kokemus myynti- ja avainasiakaspäällikön tehtävistä.
Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiistaina liikuntajärjestöjen valtionavustukset. Julkaisu toi mukanaan Suomen Koripalloliitolle ilouutisia, kun lajin parissa tehty pitkäjänteinen kehitystyö palkittiin 13 prosentin avustuskasvulla. Suomi-koriksen kokonaisvaltainen kasvu näkyy myös harrastajamäärissä, jotka ovat nousseet edellisvuosiakin enemmän.
Helsingissä koolla ollut Suomen Koripalloliiton valtuusto hyväksyi lauantaina laaja-alaiseen kasvuun tähtäävän liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2015. Liittovaltuusto valitsi myös liiton hallitukseen kaksi uutta jäsentä; turkulaisen Kaisa Forsströmin ja espoolaisen Juha Sihvosen.
Suomen maajoukkueiden valmennustoimintaan vuosikausia kuulunut Ari Tammivaara, 48, siirtyy määräaikaisesti Koripalloliiton valmennusjohtajan paikalle. Tammivaara jatkaa Henrik Dettmannin pestiä Dettmannin siirryttyä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköön palloilulajien vastuuvalmentajaksi. Dettmann jatkaa edelleen Susijengin päävalmentajana.