Kouvottaret tasoitti ottelusarjan Alkua vastaan – toinen kiinnitys välieräpaikkaan PeKalle, HyPolle sekä Catzille

22.3.2019 22:19 Kouvottaret tasoitti vieraissa puolivälierien ottelusarjan Forssan Alkua vastaan. Tilanne on nyt 1-1 molempien onnistuessa nousemaan voittoon vieraissa. Toiseen voittoonsa tänään ylettyivät sen sijaan Peli-Karhut, Hyvinkään Ponteva, sekä Catz. Kaikilla kolmella on mahdollisuus napata välieräpaikka ensi maanantaina.

Claire Lamunu sai jälleen painia kovaa korin alla Forssan Alun Ella Salmisen kanssa. Kuva: Ville Vuorinen.

Kouvottaret tasoitti vieraskentällä ottelusarjan Forssan Alkua vastaan pelin päättyessä numeroin 72-86 (40-42). Molemmat joukkueet ovat nyt hakeneet voiton vieraista ja peli on tasan 1-1.

Viime ottelussa Kouvottarilla oli vaikeuksia korin alla, eikä sisäpelaajille saatu pedattua kunnollisia paikkoja. Nyt kouvolalaiset olivat levittäneet pelinsä kaarelle kolmen pisteen heittäjille, ja taktiikka toimi heittojen upotessa. Puoliajalle lähdettäessä Kouvottaret oli painanut korin perukoille murskaavat 11 kolmen pisteen heittoa.

Forssan Alku ei kovasta kolmosshowsta kuitenkaan hätkähtänyt. Alku haastoi Kouvottaria kovaa ja yksin jätettyjä pelaajia löytyi tämän tästä vieraiden joutuessa rikkomaan useasti. Myös Kouvottarien sähellys pallon kanssa päästi forssalaiset usein takaisin peliin mukaan ja viimeistelemään helppoja pisteitä nopeista hyökkäyksistä.

 Ottelun voittaja ratkottiin tasaisessa ottelussa vasta viimeisellä neljänneksellä. Claire Lamunu sekä Camille Zimmerman uskalsivat ottaa korin läheltä nyt haastoja, mikä kannatti. Lyhyessä ajassa vierasjoukkue oli nostanut kuusi pistettä yhteen soittoon kotijoukkueen pelin sujuessa hermostuneissa ja takkuilevissa merkeissä. Vierasjoukkue pelasi tarkemmin omat loppuminuuttinsa ja sai ratkaisevilla hetkillä heittonsa sisään, eikä kotijoukkueesta ollut enää loppuminuuteilla nousemaan voittoon eron venähdettyä liian suureksi.

Kouvottaret sai korin perukoille yhteensä 14 kolmosta Forssan Alun pussittaessa yhdeksän. Kouvottaret myös pussitti suuremman saldon hyökkäyslevypalloista sekä vapaaheitoista, mutta muuten tilastot jakautuivat jälleen hyvin tasaisesti.

Claire Lamunu (8/11) oli tiukoissa otteissa jälleen Forssan Alun puolustuksessa, mutta joukkue sai kotimaiselta kaartilta kaivatut pisteet. Joukkueen selkäranka oli kylmän viileästi pelannut Camille Zimmerman, joka säkitti 24 pistettä, otti kuusi levypalloa ja jakoi viisi koriin johtanutta syöttöä. Maria Koskinen (12/5) ja Kaisa Lind (17/4) heittivät ottelussa erinomaisesti.

Forssan Alun kokoonpanosta todellinen sähikäinen molemmissa päissä kenttää oli Meral Bedretdin (25/4/4s), joka piti erinomaisilla heitoillaan joukkuetta pystyssä. Joukkueen toiseksi tehokkain oli Emily Kinneston (13/4/4s/4r). Lisää pisteitä hyökkäyspäässä joukkue olisi kaivannut Mia Loydilta (9/10).

Ottelutilastot

Honka pisti jälleen kovaa kampoihin PeKalle, muttei riittävästi

Peli-Karhut otti vieraskentällä toisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla jälleen Tapiolan Hongan. Trilleriottelu päättyi niukasti kotkalaisille 73-79 (30-33). PeKa johtaa ottelusarjaa nyt 2-0, mikä tarkoittaa maanantaina Hongalle tylyä tulos tai ulos -peliä.

PeKa juoksi avausjakson päätteeksi väkevään 11 pisteen johtoon, mutta ei saanut iloita etumatkasta kauaa. Toisella neljänneksellä Honka kuroi eroa kiinni hirmuvireessä olleen Sidney Cookin johdolla, ja jakso päättyi nyt puolestaan 19-11 kotijoukkueen hyväksi.

Ottelun päätösneljännes osoittautui todelliseksi väsytystaisteluksi. Honka lähti viimeiselle kymmenelle minuutille kolmen pisteen takaa-ajosta, eikä onnistunut pääsemään johtoon ja ohi, vaikka pystyi hiipimään aina jo pisteen päähän. Pelin ratkaisu todistettiin lopulta käytännössä 30 sekuntia ennen summeria, kun erinomaisin ottein pelissä esiintynyt Linda-lotta Lehtoranta (21) asteli vapaaheittoviivalle ja iski eron jo viiteen pisteeseen. Roosa Lehtoranta painoi Hongan päädyssä yhden vapaaheiton tämän jälkeen vielä pohjaan, mutta lopussa ei ollut kotijoukkueelle enää muuta vaihtoehtoa, kuin pistää pelikelloa poikki ja katsoa PeKan viimeisiä pisteitä vapariviivalta.

- Tiukka vääntö niin kuin edellinenkin. Meidän hyvä puolustuspelaaminen voitti tämän pelin. Tässäkin pelissä Linda Lehtoranta piti Roosa Lehtorantaa hyvin. Hongan jenkit Cook ja Vaioletama vaan on niin äärettömän kovia, noin kovia kääntöhypäreitä, vaikea niistä on sanoa mitään. Saatiin kuitenkin pidettyä heidätkin melko alhaalla. Hyökkäyksessä edessä oli melkoinen sumppu, mutta onneksi saatiin muutama kolmonenkin onnistumaan. Ei tämä helppoa ole todellakaan. Jokaisen korin eteen joutuu tekemää töitä todella paljon. Tiukka sarja, Roope Mäkelä summasi.

Ottelun tehokkain oli tällä kertaa sisäpelaaja Brittany Starling, joka iski ottelussa vahvan tupla-tuplan (21/15). Tehoja totutusti irti saivat myös Brooke McCarty (14/9s) sekä Daniela Wallen (9/8).

Koko ottelun ylivoimaisin tehotykki oli kotijoukkueen Sidney Cook (31/17), jota ei saatu pysäytettyä. Roosa Lehtoranta painoi pohjaan kaikki kolme kolmosensa ja kasasi yhteensä pisteitä joukkueelle 12. Kaksinumeroiselle pistelukemalle pääsi myös Alexyz Vaioletama (17/8). Hongan Kimmo Kujansivu harmittelu ottelun huonoa aloitusta:

- Harmittavan huono alku näin tasaiseen otteluun. Joukkue osoitti periksiantamattomuutta ja sitkeyttä, mikä ei kuitenkaan riittänyt voittoon asti tänään. Onnitelut Pekalle voitosta, Kujansivu kommentoi.

Ottelutilastot

Hyvinkään Ponteva jälleen voittoon HBA:sta

Hyvinkään Ponteva haki toisen voittonsa HBA:sta. Mäkelänrinteellä kamppailtu ottelu päättyi nyt selvästi Pontevan hyväksi 53-72 (24-29). Otteluparin sarja on nyt 2-0 HyPon hyväksi, mikä asettaa nuoren HBA:n vaikean paikan eteen Martinhallissa ensi maanantaina.

HBA pysyi hyvin Pontevan kannoilla aina kolmannelle neljännekselle asti vierasjoukkueen heittopelin sakatessa. Sara Bejedi tuli otteluun jälleen käsi kuumana, sillä jo puoliaikaan mennessä takapelaaja oli nakuttanut 14 pistettä.

Ottelun käännekohta todistettiin kolmannella jaksolla, josta paljoa on kiittäminen Randi Brownia (22/5/4s), joka pystyi ratkaisemaan yksin vaikeista paikoista. Yhteensä Brown hurjasteli jakson aikana 12 pistettä ja vei joukkueensa seitsemän pisteen etumatkalle.

Viimeisellä neljänneksellä hyökkäyspään onnistumisia alkoi sadella muillekin Pontevan joukkueesta ja HBA putosi puolestaan kärryiltä jakson mennessä vihreäpaitaisille selvästi 16-28.

- Olen erittäin tyytyväinen oman joukkueeni esitykseen. Toteutimme omaa pelisuunnitelmaamme; olimme erittäin keskittyneitä puolustuksessa emmekä tehneet siellä juuri virheitä. Ja vaikka heittopeli ei sujunut, pelaajien pääkoppa kesti ohiheitot ja puolustuksen työnteon kautta saimme "palkintoja" ja lopuksi voiton, Miikka Sopanen iloitsi voitetun ottelun jälkeen.

HBA vei niukasti voiton ottelun levypalloista ja heitti hitusen tarkemmin kaukaa. Selvät ja ratkaisevat erot tulivat kuitenkin korin läheltä tehdyistä pisteistä, sekä pallon menetyksistä. HyPo naulasi kolmen sekunnin alueelta 40 pistettä kotijoukkueen 16 vastaan. Menetyksistä vieraat puolestaan kuittasivat peräti 22 pistettä.

- Emme päässeet omaan tempopeliimme emmekä olleet fyysisesti valmiita. Oma aktiivisuus ei ollut riittävää, ja toisaalta HyPo toteutti hyvin omia asioitaan, Mirka Dettman ruoti.

Pontevan tehokkaimpina häärivät Taru Tuukkanen (11/12) sekä Jessica January (11/14), jotka molemmat latoivat tupla-tuplan.

HBA:n pisteistä vastasi Sara Bejedi, joka niittasi 21 pistettä ja repi seitsemän levypalloa. Muut pelaajat jäivät kauas taakse Bejedin pistesaldosta, mutta joukkueen tehokkain hyvällä levypallokertymällä oli Awak Kuier (6/15).

Ottelutilastot

Catz selätti EBT:n toistamiseen

Lappeenrannan Catz tarjosi kotiyleisölleen mieluista katseltavaa, kun se otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan. Ennakkosuosikkina pidetty Espoo Basket Team kaatui nyt selvin luvuin 71-54 (41-22). Mika Haakanan mukaan joukkue antoi kelpo esityksen:

-Olemme puolustaneet molemmat ottelut erittäin hyvin ja tänään meidän hyökkäyksemme toteutus oli paljon parempaa kuin tiistaina, päästiin parempiin tilanteisiin. Peli oli pääsääntöisesti hyvän näköistä, tänään onnistuimme erittäin hyvin myös levypalloissa. Homma ei ole kuitenkaan varma vielä, yksi voitto tarvitaan.

Ottelun alku oli lähes identtinen edellisen kanssa: EBT:n heittopeli sakkasi ja Catz karkasi johtoon jo avauskympillä. Catz puolusti jälleen erittäin kovaa, eikä antanut espoolaisille helppoja heittoja. Ainoan pelitilanneheiton sisään avausjaksolla sai Kamilah Jackson, muiden pisteiden kertyessä vapaaheitoista. Catz sen sijaan vyöryi pistetehtailuun koko kentän voimin ja tilanne oli jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen tyly 24-5.

Toisella neljänneksellä EBT sai hyökkäyspelistään paremmin kiinni, mutta iltapuhde osoittautui tuskaiseksi, kun eteen oli annettu jo 20 pistettä.

Vierasjoukkue ei johtanut ottelua enää missään vaiheessa, eikä Catz luopunut johtoasemastaan ja parhaimmillaan kotijoukkue viiletti jo 34 pisteen johdossa. Kahden pisteen heittoja EBT sai sisään vain kuusi, Catzin tyylitellessä 18. Myös EBT:n pelätyt kolmen pisteen heitot jakautuivat nyt lähes tasan kissojen kanssa, ja todellisen petrauksen lappeenrantalaiset olivat tehneet levypallojen kanssa, jotka jäivät suuremmassa määrin emäntien käsiin.

-Onnittelut Catzille, todella dominoiva suoritus. Lopputulos on silmänlumetta, ero oli yli 30 pistettä ennen kuin avausviisikko vaihdettiin molemmin puolin pois kentältä, eikä tulos jätä mitään selittelyjä tänään. Hyökkäyssuuntaan en olisi kuitenkaan niin huolissani kuin mitä meidän pistemäärämme näyttävät, Niko Hellman kommentoi.

Catzin joukkueen riveistä neljä pelaajaa pääsi kaksinumeroiselle pistelukemalle. Kokenut playoff-konkari Elena Reshetko oli ottelun tehokkain pelaaja (16/7/4s). Hyvää tulitukea antoivat myös Valencia McFarland (24/4s) sekä Aleighsa Welch (15/11).

EBT:n ottelun tehokkaimmat löytyivät kotimaiselta osastolta. Lotta Vesiluoma säkitti 12 pistettä ja Ulriikka Nuolikoski niin ikää kelpo 11. Kamilah Jackson vastasi joukkueen levypalloista (10/9).

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan pudotuspelien puolivälierät jatkuvat seuraavan kerran maanantaina 25.3., jolloin kaikki peliparit pelaavat jälleen. Peli-Karhut-Honka, sekä Kouvottaret-Forssan Alku -ottelut ovat katsottavissa Elisa Viihde Sportin kanavalta.

 

 

 
16.4.2019 21:46 Naisten Korisliiga

Catz taisteli selkä seinää vasten ja nappasi ensimmäisen voiton finaalisarjassa

Lappenrannan Catz kykeni venymään vaikean paikan edessä finaalisarjan ollessa jo 0-2 kotkalaisille. Ryhdikkäästi ottelun aloittanut Catz oli vähällä jälleen menettää otettaan voitosta päätösjaksolla, mutta lopulta Elena Reshetkon ja Valencia McFarlandin vapaaheitot toivat joukkueelle voiton lukemin 77-83 (29-40).

14.4.2019 20:49 Naisten Korisliiga

Sinnikäs PeKa taisteli itsensä jatkoajan päätteeksi voiton päähän mestaruudesta

Peli-Karhut nappasi tiukan ja monivaiheisen ottelun päätteeksi voiton jatkoajalla lukemin 80-84 (40-35). Finaalisarja on katkolla PeKalle ensi tiistaina Karhuvuoressa ottelusarjan ollessa jo 2-0.

13.4.2019 20:09 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti 2018-19

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti vuosimallia 2018-19. Hurjassa vireessä ollut Ponteva selätti Kouvottaret murskaavasti kotiyleisön edessä luvuin 104-59 (55-30).

12.4.2019 21:57 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen ehjä joukkuepeli takasi voiton kotiyleisön edessä

Naisten Korisliigan finaalisarja 2018-19 käynnistyi Kotkan Karhuvuoressa, jossa Peli-Karhut nappasi Catzista selvän voiton koriluvuin 76-61.

11.4.2019 10:53 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaaliennakko: PeKa puolustaa mestaruutta kotiedun turvin Catzia vastaan

Naisten Korisliigan fiinaalisarja vuosimallia 2018-19 käynnistyy huomenna perjantaina 12. huhtikuuta. Vastakkain asettuvat Kotkan Peli-Karhut ja Lappeenrannan Catz, jotka kohtasivat toisensa myös viime vuoden loppuotteluissa. Joukkueiden päävalmentajilla on edessään tuttu vastustaja, jossa pelaajat ja pelityylit ovat hyvin hallussa puolin ja toisin.

7.4.2019 20:05 Naisten Korisliiga

Kouvottarien puhti ei riittänyt kaatamaan Peli-Karhuja – hallitseva mestari jälleen finaaliin

Kymenlaakson paikallisvälieräsarja ratkesi tänään Peli-Karhujen voittoon. PeKa vei sarjan lopulta nimiinsä 3-1 ja otteluparin viimeisin koitos Jatke Areenalla oli jo selvää hallitsevan mestarin komentoa.

5.4.2019 22:13 Naisten Korisliiga

Valencia McFarland upotti Pontevan kolmen pisteen heitollaan ja vei Catzin finaaliin

Lappeenrannan Catz on varmistanut paikkansa naisten Korisliigan finaalipeleissä. Hyvinkään Ponteva pisti tiukasti kampoihin kotihallissaan, mutta joutui jälleen ottelun loppuminuuteilla taipumaan Catzille, joka jyräsi puhtaalla 0-3 saldolla loppuotteluihin. Illan toisessa välieräottelussa Kouvottaret puolestaan pelasi onnistuneesti selkä seinää vasten vieraissa voittamalla Peli-Karhut lukemin 76-82. Otteluparin sarja on nyt 2-1.

3.4.2019 22:23 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja Catz kiinni finaalipaikassa – välierät katkolla perjantaina

Peli-Karhut sai jälleen suorittaa kovan iltapuhteen Kouvottaria vastaan, mutta edellisensä kaltaisesti illan ottelu ratkesi loppuminuuteilla kotkalaisten eduksi numeroin 86-91. Hyvinkään Ponteva onnistui petraamaan aiempaan peliin nähden, mutta Catzin kova päätösjakson rynnistys ja henkinen kantti piti ottelun loppuun asti kissojen repiessä voitto niukasti lukemin 76-73.

1.4.2019 22:04 Naisten Korisliiga

Catzin ryöstöretki Hyvinkäälle onnistui suvereenisti – Peli-Karhut piti kotiedun Kouvottaria vastaan

Lappeenrannan Catz venyi voittoon ensimmäisessä välieräottelussa vaikean paikan edessä, kun vastaan asettui runkosarjavoittaja Hyvinkään Ponteva kotiedun turvin. Catzin toteutus toimi nyt molemmissa päissä kenttää ja lappeenrantalaiset nappasivat selvän voiton koriluvuin 69-84. Ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan sai myös Peli-Karhut, joka sai vääntää Kouvottaria vastaan summerin soittoon asti. Lopulta kotkalaiset olivat kuitenkin piirun verran parempia numeroin 70-66.

1.4.2019 10:24 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välieräennakko: HyPo saa vastaansa kestomenestyjä Catzin, PeKa ja Kouvottaret Kymenlaakson paikallisvääntöön

Naisten Korisliigan lopulliset välieräparit selvisivät viime perjantaina. Runkosarjavoittaja Hyvinkään Ponteva aloittaa välieräurakkansa Martinhallista ja saa vastaansa kestomenestyjäjoukkue Catzin. Hallitseva mestari Peli-Karhut pääsee omaan ottelusarjaansa levänneenä ja kohtaa pitkän puolivälieräurakan käyneen Kouvottaret. Otteluparin sarja aloitetaan Kotkan Karhuvuoresta.

29.3.2019 22:06 Naisten Korisliiga

Kouvottaret taisteli tiensä välieriin: ”Ihan hemmetin hieno fiilis”

Kouvottaret onnistui viimein ottamaan kotivoiton Forssan Alkua vastaan. Otteluparin tunteikas ja tasaväkinen sarja venyi lopulta aina viidenteen otteluun, mutta viimeisessä kohtaamisessa kouvolalaiset olivat selvästi parempia koriluvuin 75-51. Sijoitus on samalla Kouvottarien tähänastisen liigahistorian paras.

27.3.2019 22:17 Naisten Korisliiga

Catz jatkaa välieriin – Kouvottaret venytti ottelusarjan viidenteen peliin

Lappeenrannan Catz nousi voittoon Espoo Basket Teamista polveilevan ottelun päätteeksi kotikentällään koriluvuin 70-64. Otteluparin voitot menivät Catzille lopulta 3-1 ja näin ollen lappeenrantalaiset selvittivät tiensä välieriin. Kouvottaret sai puolestaan taistella pakkovoitosta Feeniksillä aina jatkoajalle asti, mutta lopulta vieraat karvasivat voiton Forssan Alusta 82-87. Otteluparin sarja on nyt 2-2 ja välieräpaikka ratkeaa perjantaina Kouvolassa.

25.3.2019 22:33 Naisten Korisliiga

EBT venytti ottelusarjaa vaikean paikan edessä – Peli-Karhut ja Hyvinkään Ponteva puhtaalla saldolla välieriin

Espoo Basket Team pelasi selkä seinää vasten kotikentällään Catzia vastaan, mutta onnistui ottamaan trillerivoiton pisteellä loppusekunneilla. Forssan Alku puolestaan otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla Kouvottaret jälleen vieraskentällä. Suoran välieräpaikan 3-0 voitoilla tänään itselleen varmistivat sen sijaan Peli-Karhut sekä Hyvinkään Ponteva. Tapiolan Hongan ja HBA:n kaudet ovat nyt näin ollen taputeltuja.

25.3.2019 11:32 Naisten Korisliiga

Maaliskuun pelaaja Claire Lamunu: ”Toivoisin voivani auttaa lapsia näkemään mahdollisuutensa”

Ugandalaissyntyinen Claire Lamunu aloitti koripallon pelaamiseen vasta teini-iässä, mutta on siitä huolimatta ehtinyt kehittymään valtavasti lyhyen ajan sisällä. Laji on vienyt Lamunun kauas pois kotimaasta, mutta 25-vuotias sisäpelaaja on tarttunut ennakkoluulottomasti haasteisiin ja madollisuuksiin. Kouvottarien seuraava pudotuspelien puolivälieräottelu on tänään maanantaina 25.3. Forssan Alkua vastaan Jatke Areenalla. Selostajana ottelussa toimii Kouvojen Korisliigan otteluista tuttu ääni Simo Pyöriä ja kommentaattorina koripallolegenda Auli Nyman.

20.3.2019 21:04 Naisten Korisliiga

Hongan vahva aloitus ei riittänyt loppuun asti – Peli-Karhut avausvoittoon

Tapiolan Honka pisti kovaa kampoihin ensimmäisessä puolivälieräkohtaamisessaan hallitsevalle mestarille vieraskentällä, mutta Peli-Karhut ei luopunut avausvoitosta pelin päättyessä niukasti 75-67.

19.3.2019 22:05 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva piti kotietunsa - Espoo Basket Team ja Kouvottaret taipuivat kotihallissa

Naisten Korisliigan pudotuspelien ensimmäiset puolivälierät polkaistiin käyntiin. Hyvinkään Ponteva rynnisti voittoon HBA:sta käsittämättömän päätösneljänneksen avulla ja Catz puolestaan nappasi voiton EBT:stä hyvän avauksen ansiosta. Kouvottaret joutui taipumaan tasaisessa ottelussa Forssan Alulle.

19.3.2019 16:44 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan pudotuspeliennakko 2/2: Peli-Karhut iskee yhteen Tapiolan Hongan kanssa

Viime vuoden mestarijoukkue Peli-Karhut sijoittui runkosarjan kakkostilalle ja saa vastaansa seitsemänneksi sijoittuneen Tapiolan Hongan.

19.3.2019 09:37 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan maaliskuun pelaaja on Kouvottarien Claire Lamunu

Kouvottarien kokoonpanosta löytyi kuukauden pelaaja toistamiseen kauden aikana.

18.3.2019 17:01 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan pudotuspeliennakko 1/2: HBA kohtaa HyPon, FoA haastaa Kouvottaret, Catz EBT:n kimppuun

Naisten Korisliigan pudotuspelien puolivälierissä vastakkain asettuu tiistaina kolme otteluparia. Piikkipaikan runkosarjassa itselleen varmistanut Hyvinkään Ponteva saa vastaansa HBA:n, joka selvitti viimeisenä joukkueena tiensä pudotuspeleihin. Kouvottaret sijoittui puolestaan kolmanneksi ja saa vastaansa kuudenneksi sijoittuneen Forssan Alun. EBT jäi niukasti neljännelle sijalle ja saa näin ollen vieraakseen viidentenä olevan Catzin.

16.3.2019 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret nappasi komean voiton Hyvinkään Pontevasta – EBT aloittaa pudotuspelit neljänneltä sijalta

Naisten Korisliigan viimeiset runkosarjaottelut varmistivat Kouvottarien ja EBT:n lopulliset sijoitukset. Kouvottaret selätti HyPon, mutta EBT sen sijaan taipui Vimpelin Vedolle. Illan muissa otteluissa Honka venyi trillerivoittoon Forssan Alusta ja HBA nujersi puolestaan Catzin. Torpan Pojat laittoi sen sijaan PeKan ahtaalle, mutta tällä kertaa kotkalaiset vetivät pidemmän korren.

Näytä lisää vastaavia