Sidney Cook vahvistaa Tapiolan Honkaa

15.8.2018 14:26 Naisten Korisliigakauteen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut sopimuksen lähes 190-senttisen Sidney Cookin kanssa.

Alkava kausi 2018-19 on Sidney Cookille toinen koripalloammattilaisena. Lähes 190-senttinen sisäpelaaja lähti ammattilaisuralleen Virginia Techin NCAA-joukkueesta ja pelasi menneellä kaudella Puolassa ja kevätkaudella Liettuassa BC Suduvan riveissä. 

– Olen todella innoissani Suomeen tulosta! En ole käynyt Suomessa koskaan, mutta lukenut ja kuullut olen paljon hyvää. Yksi collegen pelikavereistani pelasi siellä ja kertoi koripallon tason olevan korkea, se innostaa minua aina vaan lisää, Cook kertoo seuran tiedotteessa.

Pian 24 vuotta täyttävän Cook tuo joukkueeseen paitsi lisää pituutta, myös rutkasti lisää liikettä ja monipuolisuutta. Odotettavissa voi olla niin näyttäviä blokkeja, korkealta taisteltuja levypalloja kuin upotettuja heittoja kaareltakin. Hieman rikkonaisen debyyttikauden jälkeen nainen odottaa alkavaa kautta motivoituneena.

– Suurin motivaattorini tälle kaudelle on halu jatkaa kehittymistä. Ensimmäisen Euroopassa pelaamani kauden päätteeksi totesin itselleni, että jatkossa pyrin olemaan entistäkin aggressiivisempi kentällä ja luotan enemmän omiin vahvuuksiini.

Tapiolan Hongan sopimuspelaajat kaudelle 2018-19:

Roosa Lehtoranta
Saara Sandell
Kaisa Kuisma
Pipsa Kahlos 
Alexyz Vaioletama
Sidney Cook 

 
30.8.2018 09:47 Naisten Korisliiga

Ashley Morrissette PeKan paitaan

Viime kaudella Romaniassa pelannut Ashley Morrissette, 23, vahvistaa hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja.

24.8.2018 13:53 Naisten Korisliiga

Petra Noponen Catziin, Johanna Timperi jatkaa Lappeenrannassa

Viime kaudella Viron mestaruutta juhlinut Petra Noponen palaa kotimaan parketeille Lappeenrannan Catzin paidassa. Johanna Timperillä alkaa kolmas kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.

21.8.2018 09:48 Naisten Korisliiga

Miina Lapila siirtyy Vimpelin Vetoon

Lappeenrannan Catzia edelliset kolme kautta edustanut Miina Lapila, 22 siirtyy ensi kaudeksi Vimpelin Vedon naisten Korisliigajoukkueeseen.

11.7.2018 10:02 Naisten Korisliiga

Taeler Deer vahvistaa Kouvottarien rivejä

Takamiehen tontilla pelaava 165-senttinen Taeler Deer, 21, aloittaa ammattilaisuransa Kouvolasta.

29.6.2018 17:31 Naisten Korisliiga

Elli Salovaara Kouvottarien paitaan

Lahtelaisen koripallokoulun kasvatti Elli Salovaara, 17, liittyy Kouvottarien vahvuuteen tulevaksi naisten korisliigakaudeksi.

30.5.2018 12:35 Naisten Korisliiga

Reetta-Sofia Tulkki siirtyy Peli-Karhuihin

Tampereen Pyrinnössä naisten I divisioonaa ja A-tyttöjen SM-sarjaa pelannut Reetta-Sofia Tulkki, 18, siirtyy naisten Korisliigan hallitsevan mestarin Peli-Karhujen riveihin.

18.9.2018 14:09 Korisliiga

Vilpas täydensi takakenttäänsä fyysisellä Diante Baldwinilla

Viime kauden hopeamitalista Salon Vilpas hankki takamiesosastolleen lisää räjähtävyyttä, kun 183-senttinen Diante Baldwin liittyy viikinkilaumaan.

18.9.2018 12:27 Korisliiga

Kouvot hankki Matthewsin tuuraamaan loukkaantunutta Gonzalvezia

Kouvot on solminut pelaajasopimuksen Elbert "E.C." Matthewsin kanssa. 22-vuotias Matthews saapuu Kouvoihin tuuraamaan loukkaantunutta David Gonzalvezia.

18.9.2018 11:25 Korisliiga

Andre Spight tuo Seagullsille rutkasti heittovoimaa

Korisliigan viime kauden pronssimitalisti Helsinki Seagulls hankki alkavan kauden kokoonpanoonsa neljännen ulkomaalaisvahvistuksen, kun 23-vuotias Andre Spight teki seuran kanssa sopimuksen.

18.9.2018 11:16 Korisliiga

Tyrone Nelson täydentää KTP-Basketin kokoonpanon – ”Hän ajattelee joukkuetta ennen omia tilastojaan”

Kotkaan saapuva 201-senttinen Tyrone Nelson on 24-vuotias iso laitahyökkääjä, joka aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Georgiassa. Tilastoihin kirjattiin numerot 17,8/9,2.

13.9.2018 11:08 Korisliiga

NBA-taustainen Matt Williams Jr. KTP-Basketiin

Vahvaa joukkuetta uuteen Korisliiga-kauteen keräävä KTP-Basket kalasti riveihinsä todellisen vonkaleen, kun kolme ottelua NBA-seura Miami Heatissa viime kaudella pelannut 196-senttinen, 24-vuotias laituri Matt Williams Jr. allekirjoitti sopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

12.9.2018 13:08 Naisten Korisliiga

Minna Mali palaa naisten Korisliigaan Hongan paidassa

Minna Mali palaa takaisin naisten Korisliigaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan paidassa. 21-vuotias Mali keskittyi menneen kauden ajan opiskeluun, eikä pelannut naisten edustusjoukkueessa.

12.9.2018 12:58 Korisliiga

Viime kaudella Kobrissa pelannut Christopher Ortiz Seagullsin paitaan

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 25-vuotiaan USA:n ja Puerto Ricon kansalaisuuden omaavan 203-senttisen Christopher Ortizin kanssa.

11.9.2018 17:49 Korisliiga

Monipuolinen Leland King II vahvistamaan Kouvoja

Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen Leland King II:n kanssa. King, 23, valmistui kalifornialaisesta Santa Barbaran yliopistosta viime keväänä. 

11.9.2018 17:47 Korisliiga

Sebastian Booker Kouvoihin

Kouvot on solminut 1+2 -mallisen pelaajasopimuksen Sebastian Bookerin, 25, kanssa. Lahden NMKY:n kasvatti on pelannut korisliigaa aiemmin Namika Lahden ja Karhu Basketin riveissä.

30.8.2018 09:13 Miesten I divisioona B

Jordan Jacks vahvistaa I divari B:n Raiders Basketia

Miesten I divari B:ssä pelaava Raiders on tehnyt pelaajasopimuksen 24-vuotiaan ja 196-senttisen yhdysvaltalaisen Jordan Jacksin kanssa. Sopimus on tulevan kauden mittainen ja siihen kuuluu koeaika.

28.8.2018 09:47 Susiladies

Susiladiesin Anissa Pounds Espanjan kakkossarjaan

Keväällä SM-kultaa Peli-Karhujen riveissä huuhtonut Susiladiesin Anissa Pounds, 25, siirtyy ensi kaudeksi Espanjan kakkossarjan Maristas A Coruñaan.

24.8.2018 14:05 Korisliiga

KTP-Basket testaa 204-senttistä Kevin Langfordia

Amerikkalaissentteri Kevin Langford, 32, saapuu Kotkaan tryoutille syyskuussa omasta ehdotuksestaan ja omakustanteisesti.

23.8.2018 09:38 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ja divarien otteluohjelmat julkaistu

Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2018-19 on julkaistu. Naisten Korisliiga ja miesten I divisioona A käynnistyvät torstaina 4.10., I divisioona B starttaa 7.10. ja naisten I divisioona 14.10.

20.8.2018 15:11 Naisten Korisliiga

Lotta Eräkangas jatkaa EBT:ssä, Ulriikka Nuolikoski Kouvottarista Espooseen

Kaudella 2015-16 vuoden tulokkaana palkittu Lotta Eräkangas on tehnyt jatkosopimuksen EBT:n kanssa. Uutena pelaajana espoolaisseurassa nähdään Kouvolasta siirtyvä Ulriikka Nuolikoski.

Näytä lisää vastaavia