ViVe ja ToPo jatkavat puhtaalla pelillä

7.10.2023 19:38 Naisten Korisliiga jatkui lauantaina neljällä ottelulla. Voittoihin ylsivät ViVe, ToPo, HBA ja Peli-Karhut.

Cayro-Lyza Toomingas ja Vimpeli ovat aloittaneet kautensa vahvasti. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

Vimpeli jatkoi voittokkaana

Lauantain ensimmäisessä ottelussa Vimpelin Veto emännöi voitolla kautensa aloittanutta Tapiolan Honkaa. ViVe nappasi kauden toisen voittonsa 80-71 (27-35).

Vierasjoukkue aloitti ottelun vahvemmin. Vimpelillä oli vaikeuksia omien heittojensa kanssa ja vieraat karkasivat kahdeksan pisteen johtoon. Ero säilyi samana aina puoliajalle asti.

Kotijoukkue sai pelinsä uomiinsa puoliajan jälkeen. Erityisesti Samatha Breen oli vaikea pideltävä espoolaisille. ViVe kapusi kolmannen jakson päätteeksi kahden pisteen johtoon.

Päätösjaksolla Vimpeli varmisti voittonsa iloisen hyökkäyspelin avulla. Se jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä.

- Kausi on vasta alussa, mutta hieno voitto. Toteutimme tiettyjä asioita tänään hyvin. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pelissämme oli asioita, joita meidän täytyy kehittää. Pyrimme kehittymään joka viikko, Sirena Tuitele sanoi.

Breen oli ottelussa lähellä tripla-tuplaa. Hänelle kirjattiin 27 pistettä, 15 levypalloa ja kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Tuitele pussitti 20 pistettä ja keräsi kymmenen levypalloa. Hongasta Cierra Walker heitti 29 pistettä.

Ottelutilasto

ToPo:n puolustuspeli siivitti joukkueen voittoon

Helsingissä ToPo sai vieraakseen Pyrinnön. Pyrinnölle peli oli kauden ensimmäinen. ToPo oli ottelussa tyly emäntä ja nappasi sarjapisteet vakuuttavan esityksen jälkeen 84-39 (46-28).

Vierasjoukkue pystyi haastamaan helsinkiläisiä ensimmäisen jakson ajan. Tämän jälkeen ToPo löysi parempia heittopaikkoja ja karkasi puoliajalle 18 pisteen johdossa.

Kolmas jakso oli kotijoukkueen näytöstä. Sille kertyi onnistumisia niin hyökkäys kuin puolustuspäässä. Jakso merkittiin helsinkiläisille 26-4. Pyrinnöllä oli vaikeaa hyökkäyspäässä koko toisen puoliajan ajan ja pistemäärä jäi 11 pisteeseen.

ToPo jatkaa voittonsa ansiosta puhtaalla pelilä.

Taru Tuukkanen heitti 21 pistettä ja keräsi yhdeksän levypalloa. Carmen Tyson-Thomas 17/12 säesti tupla-tuplalla. Pyrinnöstä Kayla Shaw pussitti 11 pistettä.

Ottelutilasto

Peli-Karhuille avausvoitto

Kotkan Peli-Karhut vieraili lauanataina Forssassa. Joukkue nappasi vierasottelusta kauden avausvoittonsa selvin lukemin 100-66 (58-31).

Kotkalaisjoukkue aloitti ottelun vahvasti. Se oli selvästi vastustajaansa edellä avauspuoliajalla. Jo puoliajalla vierasjohto oli 27 pistettä.

Vaikka peli tasoittuikin toisella jaksolla, eivät forssalaiset pystyneet enää missään vaiheessa taistelemaan voitosta.

Natalie Kleemann-Day pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa PeKa:n paidassa. Hän oli joukkueensa paras pistenainen 19 pisteellä. Lisäksi hän keräsi seitsemän levypalloa. 19-vuotias Mette Nurminen heitti ottelussa korkealla prosentilla. Hän säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 18 pistettä. FoA:n tehonainen oli Nenna Lindström 26 pisteellä, kahdeksalla levypallolla ja kuudella koriin johtaneella syötöllä.

Ottelutilasto

HBA avasi voittotilinsä

Kouvolassa Kouvottaret emännöi HBA:ta. Märsky pelasi kurinalaisen ottelun ja nappasi ansaitusti kauden avausvoittonsa 76-65 (48-44).

Ensimmäinen puoliaika oli tasainen. Molempien joukkueiden hyökkäyspeli soljui mukavasti. Puoliajalla HBA:n johto oli neljä pistettä.

Puoliajan jälkeen HBA pystyi sulkemaan kotijoukkueen korihanat. Jakso merkittiin Märskylle 19-5 ja pääsi turvallisessa johdossa päätösjaksolle.

Kouvottaret sai taisteluilmeen päälle vielä päätösjaksolla. Kiri jäi kuitenkin vajaaksi ja HBA nappasi sarjapisteet mukanaan Helsinkiin.

Lilli Onnela jatkoi mainoita otteitaan Märskyn paidassa. Hänelle kirjattiin 15 pistettä ja seitsemän levypalloa. Albina Syla 6/14 taisteli korin alla vahvasti. Kouvottarista Jemina Airaksinen kasasi 14 pistettä ja kahdeksan levypalloa.

Ottelutilasto

 
22.11.2023 20:43 Naisten Korisliiga

EBT ja PeKa takaisin voittokantaan

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Voittoihin ylsivät EBT, PeKa, FoA sekä sarjaa johtava ToPo.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

18.11.2023 20:00 Naisten Korisliiga

FoA:lle voitto sarjakakkosesta – Leaupepen vahva peli auttoi Pyrinnön voittoon

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät FoA, Pyrintö ja voittoputkeaan jatkanut ToPo.

17.11.2023 21:15 Naisten Korisliiga

HBA palasi maajoukkuetauolta tehokkaana

Naisten Korisliigassa palattiin parketille pienen tauon jälkeen. Illan ainoassa ottelussa HBA-Märsky nappasi kotivoiton Kouvottarista 77-64 (39-27).

10.11.2023 11:19 NCAA

Korisliigan vuoden kehittynein pelaaja Meri Kanerva on sitoutunut Xavierin yliopistoon

Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.

4.11.2023 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo ja Honka kärkijoukkueina maajoukkuetauolle

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voitot kirjattiin sarjan kolmen kärjelle, kun ToPo, Honka ja Pyrintö nappasivat sarjapisteet. Seuraavaksi sarjassa on edessä maajoukkuetauko.

2.11.2023 20:49 Naisten Korisliiga

Kouvottaret palasi voittokantaan

Naisten Korisliigassa pelattiin torstaina yksi ottelu. Siinä kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Kouvottaret haki vierasvoiton Forssasta 89-71 (35-28).

2.11.2023 13:40 Naisten Korisliiga

Tapiolan Hongan Tayanna Jones naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaaja

Naisten Korisliiga-kauden ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Tapiolan Hongan Tayanna Jones, jonka johdolla espoolaisjoukkue taistelee sarjan kärkisijoista.

28.10.2023 20:15 Naisten Korisliiga

FoA:n voittotili auki – ToPo jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo ja hienon kirin esittänyt FoA.

27.10.2023 20:45 Naisten Korisliiga

HBA kesytti Peli-Karhut

Perjantain ainoassa ottelussa HBA sai vieraita Kotkasta. Märskyn puolustuspeli johdatti joukkueen voittoon 73-68 (40-42).

25.10.2023 20:26 Naisten Korisliiga

Geralynn Leaupepe huippuiskussa Pyrinnön voitossa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Pyrintö haki sarjapisteet EBT:ltä vaiherikkaan ottelun jälkeen 77-70 (38-28).

22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

21.10.2023 19:40 Naisten Korisliiga

Saana Kujalan heitot siivittivät Pyrinnön voittoon – ToPo dominoi korinalusia Tuukkasen johdolla

Naisten Korisliigassa sarjapisteitä merkittiin tänään Tampereen Pyrinnölle, Torpan Pojille, Tapiolan Hongalle ja Peli-Karhuille.

14.10.2023 21:01 Naisten Korisliiga

Honka tylsytti Pyrinnön hyökkäyspelin – EBT avasi voittotilinsä

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat Honka, Kouvottaret ja pistetilinsä avannut EBT.

13.10.2023 20:49 Naisten Korisliiga

ToPo jatkoi vahvaa virettään

Naisten Korisliigassa pelattiin kauden ensimmäinen Helsingin paikalliskamppailu. Illan ottelussa ToPo kaatoi vieraskentällä HBA-Märskyn 100-69 (45-39).

11.10.2023 20:30 Naisten Korisliiga

PeKa:n vahva alku myrkkyä ViVe:lle – Kayla Shaw hurjana Pyrinnön avausvoitossa

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan otteluissa nähtiin vain kotivoittoja, kun PeKa, Honka, Pyrintö ja HBA kasvattivat pistesaldojaan.

4.10.2023 21:35 Naisten Korisliiga

Honka ja Kouvottaret avasivat kautensa voitoilla

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua Espoossa. Voittoihin ylsivät Honka ja päätösjaksolla EBT:n ohi kirinyt Kouvottaret.

30.9.2023 20:40 Naisten Korisliiga

ToPo sai revanssin Peli-Karhuista

Naisten Korisliigassa pelattiin kauden toinen ottelu. Kotkassa kohtasivat viime kauden finalistit. ToPo vei ottelusta sarjapisteet 90-59 (41-31).

29.9.2023 22:07 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga käyntiin trillerillä – Vimpeli avasi kauden voitolla

Naisten Korisliiga saatiin käyntiin, kun HBA emännöi päivän ainoassa pelissä Vimpelin Vetoa. Heti kauden avauksessa jouduttiin ratkaisua hakemaan jatkoajalta. Sen päätteksi ViVe oli parempi 94-93.

28.9.2023 09:59 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga-ennakko 3/3: Peli-Karhut, Torpan Pojat, Vimpelin Veto

Viime vuoden kultamitalisti Peli-Karhut on vahvistunut tulevalle kaudelle, mutta nälkäiset haastajat ja viime vuoden mitalistit Torpan Pojat sekä Vimpelin Veto yrittävät syrjäyttää Peli-Karhut valtaistuimeltaan.

Näytä lisää vastaavia