Lotta Mitikka

181 cm / kg
Syntynyt 1991


Uutisia henkilöstä Lotta Mitikka

12.7.2009 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt Kreikka-tappion myötä kahdeksannelle sijalle

Suomi sijoittui kahdeksanneksi sunnuntaina päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa. Kreikka karkasi sijoitusottelussa Suomen ulottumattomiin päätösjaksolla ja voitti ottelun 63-51 (27-21). Suomen päävalmentaja Lars Ekström luonnehti kisoja "kaksijakoiseksi", mutta näkee joukkueen tulevaisuuden valoisana.

11.7.2009 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt väsähtivät Bosniaa vastaan

Nousumahdollisuutensa A-divisioonaan torstain puolivälierätappion myötä menettänyt Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui tyytymään tappioon myös lauantaina. Kookas Bosnia-Hertsegovina karkasi väsyneiden suomalaisten ulottuvilta jo toisella jaksolla ja voitti ottelun 73-54 (36-21).

10.7.2009 Maaottelu

Israel tiputti 18-vuotiaat tytöt mitalipeleistä

Suomen 18-vuotiaat tytöt kohtasivat perjantaina B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä isäntämaa Israelin, joka kotiyleisönsä tahdittamana eteni välieriin 75-66 (48-34) voitollaan. Suomi pelaa viikonloppuna kisasijoituksesta 5.-8.

8.7.2009 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt taistelivat tiensä puolivälieriin

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat paikkansa B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä kukistamalla ylemmän jatkosarjan viimeisessä ottelussa Romanian 67-63 (38-30). Vilja Kesänen heitti Suomelle 23 pistettä.

7.7.2009 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puristivat voiton Englannista

Suomen 18-vuotiaat tytöt katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa elintärkeällä 57-53 (28-31)-voitolla Englannista Israelin Eilatissa pelattavien B-divisioonan EM-kisojen ylemmän jatkosarjan ottelussa. Englanti johti ottelua parhaimmillaan yhdeksällä pisteellä, mutta jäi auttamattomasti toiseksi Suomen loppuhetkien rynnistyksessä.

6.7.2009 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt aloittivat EM-jatkosarjan tappiolla

Suomen 18-vuotiaat tytöt pääsivät välipäivän jälkeen tositoimiin Israelin Eilatissa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa. Ylemmän jatkosarjan avausottelussa Suomea vastaan marssi Unkari, jonka tehokas hyökkäyspeli riisui suomalaispuolustuksen aseista. Unkari vei ottelun 94-72 (50-42) ja jatkaa jatkolohkon kärjessä tappiottomana.

4.7.2009 Maaottelu

Synkkä jakso tiputti 18-vuotiaat tytöt Slovenian kyydistä

Suomi kärsi lauantaina toisen perättäisen tappionsa 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Israelin Eilatissa. Suomi pysytteli kisojen mitalisuosikkeihin lukeutuvan Slovenian kintereillä aina kolmannen jakson puoliväliin asti, kunnes Slovenia repäisi yhdeksän minuutin jakson nimiinsä 21-0. Slovenia vei ottelun lukemin 65-52 (31-28).

3.7.2009 Maaottelu

Portugalin etumatka liikaa 18-vuotiaille tytöille

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue suistui kymmenessä minuutissa 20 pisteen takaa-ajoasemaan EM-kisojen alkusarjan ottelussaan Portugalia vastaan. Ottelun edetessä Suomen puolustustyöskentely parani silmissä, mutta Portugalin etumatka oli aivan liian suuri kurottavaksi umpeen. Suomi hävisi ottelun 43-64 (27-40) ja tipahti alkulohkossaan kolmannelle sijalle.

2.7.2009 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt nousivat takaa voittoon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiailta tytöiltä kesti runsaan kolmen jakson ajan päästä pelirytmiin kiinni Eilatin helteessä pelattavien B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa. Pitkään kymmenen pisteen karkumatkalla ollut Sveitsi jäi kuitenkin päätösjaksolla vastaansanomattomasti Suomen jyrän alle. Suomi nousi alkulohkonsa kärkeen 56-48 (20-31) voitollaan.

24.6.2009 WU18

18-vuotiaille tytöille tappio Liettuan 20-vuotiaille

Suomen nuorisomaajoukkueiden kesän 2009 ensimmäinen Liettuan leiritys päättyi tiistai-iltana 18-vuotiaiden tyttöjen otteluun Liettuan 20-vuotiaiden naisten maajoukkuetta vastaan. Kuumeaallosta toipuva joukkue rimpuili Liettuan mukana puoliaikaan asti, mutta hävisi ottelun lopulta 51-81 (31-41).

18.6.2009 Maaottelu

18-vuotiaille tytöille kaksi täpärää tappiota Liettualle

Suomen 18-vuotiaat tytöt pistivät ikäluokkansa Euroopan mestaruutta puolustavan Liettuan maajoukkueen lujille keskiviikkona ja torstaina pelatuissa otteluissa. Suomi hävisi keskiviikkona 55-64 (34-30) ja torstaina vielä täpärämmin, 59-62 (26-33).

3.1.2009 Maaottelu

Koristytöille Latvia-tappiot Baltic Sea Cupin avauksissa

Sekä Suomen 18- että 16-vuotiaat tytöt joutuivat poistumaan tappio niskassaan Baltic Sea Cupin avauspeleistään. Latvia voitti 18-vuotiaissa lukemin 72-61 ja 16-vuotiaissa tuloksella 65-51.

3.1.2009 Pääjuttu

Korisnuorten urakat Baltic Sea Cupissa käynnistyvät

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden nuorten koripallomaajoukkueet mittelevät lähimaiden kanssa paremmuuksista perinteisessä Baltic Sea Cupissa, joka pelataan Tallinnassa 3.-5. tammikuuta. Kovin savotta on edessään A-divisioonaan viime kesänä nousseilla 16-vuotiailla tytöillä.

2.12.2008 Pääjuttu

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaat Baltic Sea Cupiin nimetty

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet osallistuvat 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavaan jokavuotiseen Baltic Sea Cupiin. Maajoukkueet kokoontuvat ennen turnausta Vierumäelle leirille, jonne kutsun saaneet pelaajat on nimetty.

5.8.2007 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt päättivät voittoisat EM-kisat viidenteen sijaan

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue jatkoi viimeisten EM-kisapäivien hurmostaan ja nappasi viidennen perättäisen voittonsa sijoitusottelussa turnauksen viidennestä sijasta. Täysillä kierroksilla jyllänneen Suomi-moottorin alle jäi viimeisenä kisapäivänä Bosnia-Herzegovina, joka tippui täysin kyydistä ottelun toisella puoliajalla. Historiallisen viidennen sijan napannut Suomi haki viimeisen voiton luvuin 75-48 (27-25).

4.8.2007 Maaottelu

16-vuotiaiden tyttöjen hurmos jatkuu, Englanti jäi jalkoihin

Italian Chietissä ikäluokkansa EM-kisoja pelaava Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ei suostu häviämään millään. Hävittyään kolmesta ensimmäisestä ottelustaan kaksi Suomi on nyt rullannut vakuuttavasti neljään perättäiseen voittoon. Tänään huippukuntoisten suomalaisten jalkoihin jäi urheilullinen Englanti, joka joutui nöyristymään 65-46 (34-22). Voitolla Suomi raivasi tiensä sijoitusotteluun kisojen viidennestä sijasta.

2.8.2007 Maaottelu

Richter runnoi 31 pistettä, 16-vuotiaat tytöt päihittivät Kroatian

Suomi ei tyytynyt päättämään EM-kisojen ylempää jatkosarjaa kahteen voittoon, vaan tyylitteli hermostuneen alun jälkeen myös Kroatian kumoon 79-67 (37-25). Kolmannen perättäisen voittonsa hakeneet 16-vuotiaat tytöt ovat lähellä ikäluokkansa kaikkien aikojen suomalaissuoritusta EM-kisoissa. Välipäivän jälkeen vuorossa ovat sijoitusottelut, joissa Suomi tähtää viidenteen sijaan.

1.8.2007 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt vireessä, Portugali kaatui selvin numeroin

Suomen 16-vuotiaat koristytöt ovat saaneet pelinsä kulkemaan Italian EM-kisoissa. Eilen Suomi voitti jatkoajalla Bosnia-Herzegovinan, tänään jyrän alle jäi Portugali. Parhaimmillaan liki kolmenkymmenen pisteen johdossa käynyt Suomi koki ottelun lopussa kauhunhetkiä Portugalin raivokkaassa prässipuolustuksessa, mutta haki kuitenkin toisen voittonsa selvästi 83-71 (50-29).

27.7.2007 Maaottelu

Slovenia karkasi EM-avauksessa 16-vuotiailta tytöiltä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue sai B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa vastaansa Slovenian. Suomalaiset pitivät Sloveniaa pinteessä runsaan 15-minuuttisen ajan, mutta jäivät puoliajan jälkeen jalkoihin Slovenian jyrätessä 49-67 (27-34) voittoon.

22.7.2007 WU16

16-vuotiaat tytöt hakivat kaksi murskavoittoa viikonloppuna

Viimeiset valmistavat ottelut ennen ikäluokkansa EM-kisoja pelanneet 16-vuotiaat tytöt antoivat vakuuttavia näyttöjä viikonloppuna Pasilan Urheiluhallilla. Viron 16-vuotiaiden maajoukkuepelaajien ympärille koottu kokoomajoukkue hävisi Suomelle lauantaina 112-51 ja sunnuntaina 95-43.

Näytä lisää vastaavia