16-vuotiaat tytöt päättivät voittoisat EM-kisat viidenteen sijaan

5.8.2007 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue jatkoi viimeisten EM-kisapäivien hurmostaan ja nappasi viidennen perättäisen voittonsa sijoitusottelussa turnauksen viidennestä sijasta. Täysillä kierroksilla jyllänneen Suomi-moottorin alle jäi viimeisenä kisapäivänä Bosnia-Herzegovina, joka tippui täysin kyydistä ottelun toisella puoliajalla. Historiallisen viidennen sijan napannut Suomi haki viimeisen voiton luvuin 75-48 (27-25).

Suomi ja Bosnia olivat kohdanneet turnauksessa ylemmän jatkosarjan ottelussa, joka päättyi Suomen niukkaan voittoon. Tälläkin kertaa joukkueet etenivät tasatahtia puoliajalle asti.

- Puoleenväliin asti peli oli aika väsynyttä ja väkinäistä, kumpikaan osapuoli ei oikein jaksanut innostua, joukkueen apuvalmentaja Pasi Salervo selvitti.

Suomi kärkkyi muutaman kerran irtiottoa ennen taukoa, mutta Bosnia käytti suomalaispuolustuksen nukahduksia hyödykseen ja jatkoi aina rinnalle. Varsinainen irtiotto tapahtui puoliajan jälkeen, kun Evita Iiskola lukitsi kisojen pistekuningattaren, Matea Tavicin, täysin.

- 24 pistettä ottelua kohden heittänyt Tavic heitti tauon jälkeen Evitan puristuksessa vain kaksi pistettä. Toisessa päässä Vilja Kesänen ja Lotta Richter olivat ajan tasalla ja pystyivät kasvattamaan johtoamme tasaisesti, kertoi Salervo turnauksen loppuhetkistä.

Salmio ja Koivunen nousivat esiin

Edellisen päivän ottelussa Englantia vastaan Suomen ykkössentteri Laura Saarinen joutui jättämään kentän saatuaan pahan tällin selkäänsä. Saarinen ei kyennyt osallistumaan myöskään sijoitusotteluun, jolloin Julia Salmio ja Janniina Koivunen joutuivat ison taakan eteen korin alla.

- Julia ja Janniina kantoivat erinomaisesti vastuuta. Täytyy todellakin nostaa hattua molempien suorituksille levypallopelissä.

Saarisen tavoin ottelusta puuttui Anni Mäkitalo, joten Suomi merkitsi pöytäkirjaan vain kymmenen pelaajaa. Tämä ei kuitenkaan hidastanut Suomea, joka sai hurmoksen päälle Israelin joukkueen saapuessa halliin kannustamaan suomalaisia virkasiskojaan.

- Israelin joukkue majoittui samassa hotellissa kuin me. Olimme kannustamassa Israelia eilen ja tänään he kannustivat puolestaan meitä, joten matsissa oli kivasti tunnelmaa, Salervo hymyili.

EM-kisojen turnausviisikot nimettiin myöhään sunnuntai-iltana. Vielä Suomen ottelun päätyttyä Salervolla ei ollut tietoa suomalaispelaajien sijoittumisesta tähdistöihin.

- Vilja Kesänen, Lotta Richter ja Laura Saarinen saivat varmasti hajaääniä, mutta en tiedä, pääsikö kukaan viisikkoon asti. Odotetaan ja jännitetään!

"Ennakkospekulaatioita parempi turnaus"

Viides sija EM-turnauksessa oli 16-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa kaikkien aikojen suomalaissaavutus. Salervo virnistikin voitonriemuisesti kysyttäessä turnauksen jälkitunnelmia.

- Eihän meille ennakkospekulaatioissa juurikaan mahdollisuuksia annettu. Meidän piti olla väliinputoajaikäluokka ja vielä kehnosti valmennettukin, siihen nähden oikeinkin hyvä turnaus!

Suomen eliminoi mitalipeleistä turnauksen alkupään ottelut. Avausottelussaan Suomi hävisi Slovenialle 49-67 ja turnauksen kolmannessa ottelussa isäntämaa Italialle 54-67. Näiden tappioiden jälkeen Suomi haki viisi perättäistä voittoa, mutta Slovenia ja Italia saivat aloitusvoittojensa myötä riittävän kaulan Suomeen nähden mitaleita jaettaessa.

- Italia on turnauksen ehdottomasti paras joukkue ja Slovenia karsiutui finaalista erittäin kyseenalaisen viime hetken korin myötä välierässä. Kyllä me osoitettiin, ettei yksikään joukkue tässä turnauksessa ollut meille suoranaisesti ylivoimainen vastus, Salervo luonnehti.

- Toisaalta pelasimme ajoittain todellisessa hurmoksessa ja tavallaan taitojemme ylärajoilla. Siitä pitää antaa täysi tunnustus joukkueelle. Kaikki kantoivat kortensa kekoon sillä tavalla kuin valmennusjohdon kanssa odotimme. Tämä on upea lopputulos ja uskomme, että näistä pelaajista kuullaan vielä!

 

Suomi (16-vuotiaat) – Bosnia-Herzegovina (16-vuotiaat) 75-48 (27-25), tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelu (sijat 5.-6.), Chieti (Italia), 5.8.2007

Vilja Kesänen 22/6/3sy/6ri, Lotta Richter 15/1/3ri, Evita Iiskola 11/1, Julia Salmio 10/6, Mirka Kilpijärvi 7/0, Janniina Koivunen 6/7, Saara Väre 4/2, Lotta Mitikka 0/3, Jenny Lausti 0/1, Linni Heino 0/0.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

26.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt puristivat mehut Portugalista, päätyivät viidenneksi

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisansa Makedonian Skopjessa kurittamalla Portugalia pistein 46-63 (15-28). Suomalaistyttöjen puolustus oli rautaa etenkin avauspuoliskolla, jolloin Portugali heitti kaikki 24 kahden pisteen heittoyritystään ohi. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi.

25.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt silppusivat Bosnia-Hertsegovina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun Sudenpennut veti avausneljänneksen aikana Bosnia-Hertsegovinaa vastaan vankan eron, joka säilyi loppulukemiin 71-59 (44-29) asti. Suomi lähtee maksamaan huomenna kalavelkoja Portugalille.

24.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Belgialle

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä Belgialle trillerimäisesti 65-64 (27-26). Tappion vuoksi Suomi pelaa turnauksessa sijoista 5.-8.

22.8.2017 Maaottelu

Portugali niukkaan voittoon Suomen 16-vuotiaista tytöistä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa, kun Portugali nappasi alkulohkon ykkössijan Suomen nenän edestä voittamalla loppunumeroin 48-51 (24-26). Suomi kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Awak Kuier johdatti Suomen 16-vuotiaat tytöt EM-avausvoittoon Bulgariasta

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat voitokkaasti, kun Sudenpennut murskasivat Bulgarian selvin numeroin 41-87 (26-44). Koko parketin kuningatar oli Awak Kuier, joka tehtaili hurjat 25 pistettä, 20 levypalloa ja yhdeksän torjuntaa vain 21 peliminuutissa.

Näytä lisää vastaavia