Emmi Vapamaa

177 cm / kg
Syntynyt 1994


Uutisia henkilöstä Emmi Vapamaa

30.8.2013 21:50 Pääjuttu

Dionne Pounds palaa Suomeen ja Catziin

Erinomaisen kauden Espanjan liigan Zamorassa pelannut naisten maajoukkuetakamies Dionne Pounds, 28, palaa kotimaiseen naisten SM-sarjaan. Ennen Espanjan komennustaan Lappeenrannan Catzin kanssa Suomen mestaruutta ja cupin mestaruutta juhlinut 174-senttinen Pounds tekee paluun Lappeenrantaan.

Emmi Vapamaa jatkaa Catzissa

Hallitseva naisten Suomen mestari Lappeenrannan Catz solmi jälleen yhden jatkosopimuksen lisää, kun Emmi Vapamaan pelaajasopimus julkistettiin lauantaina. 177-senttinen, 19-vuotias Vapamaa aloittaa syksyllä toisen kautensa ”kissalaumassa”.

24.7.2010 Maaottelu

Juniorimaajoukkueet vedossa Helsingissä

Suomen juniorimaajoukkueet jatkoivat hyviä otteitaan helsinkiläisyleisön edessä hakemalla kolme voittoa myös lauantain otteluistaan. Suomi on voittanut kaikki kahdeksan Helsingissä kesän aikana pelaamaansa maaottelua.

16.5.2010 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt juhlivat PM-kultaa

Suomen alle 18-vuotiaat tytöt juhlivat koripallon Pohjoismaiden mestaruutta kukistettuaan sunnuntain finaaliottelussa Tanskan. Kolme muuta suomalaisjoukkuetta saivat puolestaan sunnuntaina kaulaansa pronssimitalit.

15.5.2010 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt PM-loppuotteluun

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti tiensä PM-kisojen finaaliin kukistettuaan PM-alkusarjan päätösottelussaan Islannin. Muut kolme suomalaisjoukkuetta pelaavat sunnuntaina pronssimitaleista.

12.5.2010 Maaottelu

Suomelle yksi voitto PM-turnauksen avauspäivänä

Suomen juniorimaajoukkueiden ainoasta voitosta PM-kisojen avauspäivänä vastasivat 18-vuotiaat tytöt, jotka kukistivat Islannin. Molemmat 16-vuotiaiden ikäluokat kärsivät puolestaan tappion Tanskalle.

20.4.2010 Nuorten SM-sarjat

Wartti Basket nousi B-tyttöjen mestariksi

Helsinkiläinen Wartti Basket nousi B-tyttöjen Suomen mestariksi hävittyään finaalisarjan avausottelun Orimattilan Jymylle. Ensin Wartti voitti sunnuntaina kotonaan ja tiistaina joukkue teki voitokkaan vierailun Orimattilaan.

17.4.2010 Nuorten SM-sarjat

Tapiolan Honka avasi vierasvoitolla A-tyttöjen finaalit

A-tyttöjen SM-finaalisarja käynnistyi Tapiolan Hongan vierasvoitolla, kun espoolaiset löivät avausfinaalissa Helsingin NMKY:n tuloksella 63-77 (25-36). B-tytöissä Orimattilan Jymy piti puolestaan pintansa voittamalla kotonaan Wartti Basketin 54-50 (28-23)

5.1.2010 14:50 Maaottelu

Ruotsi Suomea parempi Baltic Sea Cupissa

Tallinnan Baltic Sea Cupin päätöspäivä sai suomalaisittain kehnon lopun, kun kaikki suomalaisjoukkueet kärsivät tappion Ruotsia vastaan. Lähimmäksi voittoa pääsi 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka joutui tunnustamaan Ruotsin paremmakseen lukemin 61-63.

4.1.2010 Maaottelu

Viro kaatui kolmasti Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Cupin toinen turnauspäivä sujui suomalaisittain mallikkaasti. Viro joutui myöntämään Suomen paremmakseen niin 18- kuin 16-vuotiaissa tytöissä sekä 16-vuotiaissa pojissa. Suomi kohtaa turnauksen päätöspäivänä kaikissa ikäluokissa Ruotsin.

3.1.2010 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt avasivat Baltic Sea Cupin voitolla

Suomen alle 18-vuotiaiden sekä alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kohtasivat Latvian Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin avauspäivänä. Päivän ainoasta suomalaisvoitosta vastasi alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue.

9.8.2009 Maaottelu

16-vuotiaille tytöille voitokas EM-kisapäätös

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ratsasti vahvan ensimmäisen puoliajan turvin 76-63 (41-27) voittoon Puolasta viimeisessä ottelussaan Napolin EM-kisoissa. Puola-voiton myötä Suomi sijoittui A-divisioonan EM-kisoissa lopulta yhdeksänneksi.

8.8.2009 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt tahmealla esityksellä voittoon Liettuasta

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti sijoitusottelunsa A-divisioonan EM-kisoissa kukistamalla Liettuan 59-51 (39-28). Päävalmentaja Harri Jokelan mukaan ottelusta jäi rutkasti parantamisen varaa sunnuntaiseen otteluun, jossa ratkotaan kisasijoitusten 9.-10. kohtalo.

5.8.2009 Maaottelu

Turkki-tappio suisti 16-vuotiaat tytöt pudotuspeleistä

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueella oli mahdollisuus selvittää tiensä EM-kisojen puolivälierävaiheeseen voittamalla Turkki keskiviikkoiltana, mutta pitkät ja vahvat turkkilaiset eivät antaneet Suomen yllättää. Suomi hävisi Turkille 45-61 (26-36) ja pelaa jatkossa sijoista 9.-12.

4.8.2009 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt selättivät Serbian

Maanantai-illan niukka tappio Italialle ei näkynyt Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen otteissa, kun Suomi pyöritti koripallon mahtimaa Serbian kumoon ylemmän jatkosarjan ottelussa 61-53 (39-24). Serbia oli edellisenä iltana vastannut kisojen suurimmasta yllätyksestä kukistamalla Espanjan 59-56.

3.8.2009 Maaottelu

Italia kukisti 16-vuotiaat tytöt kuumilla loppuhetkillä

Kahdesta perättäisestä tappiosta sisuuntunut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti ylemmän jatkosarjan ennakkoluulottomasti pistämällä Italian tiukoille. Italia onnistui kuitenkin kukistamaan Suomen 64-62 (26-30) kiistanalaisten viimeisten sekuntien jälkeen.

1.8.2009 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt aseettomia Euroopan mestari Espanjaa vastaan

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen hallitseva Euroopan mestari Espanja ei jarrutellut suotta lauantaisessa EM-alkusarjaottelussa Suomea vastaan. Espanjalaiset murskasivat A-divisioonanousija Suomen näytöstyyliin 83-37 (47-20). Kahdesta tappiosta huolimatta Suomi eteni EM-kisojen ylempään jatkosarjaan.

31.7.2009 Maaottelu

Synkkä toinen jakso koitui kalliiksi 16-vuotiaille tytöille

A-divisioonan EM-kisat voitolla Valko-Venäjästä avannut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui perjantaina myöntämään Belgian paremmakseen lukemin 64-73 (20-39). Suomen kohtaloksi koitui ottelun toinen jakso, jonka Belgia myllytti nimiinsä murskaavasti 22-3.

30.7.2009 Maaottelu

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonataival alkoi voitokkaasti

Sarjanousua Euroopan A-divisioonaan viime kesänä juhlinut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi EM-kisaurakkansa Napolissa riemukkaasti karkaamalla Valko-Venäjältä 68-52 (32-23). Tasaisesti edennyt ottelu repesi sinivalkoisten hyväksi lopullisesti päätösjaksolla.

24.7.2009 Maaottelu

Suomen alle 16-vuotiaiden voittotilit auki EYOF:n päätöspäivänä

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet saivat voittotilinsä auki Nuorten Olympiafestivaalin päätöspäivän aamuna Tampereella. Tytöt hallitsivat kenttätapahtumia täydet 40 minuuttia Puolaa vastaan ja voittivat ottelunsa 69-61 (41-35), kun taas pojat veivät viimeisen kuusiminuuttisen nimiinsä 16-0 ja löivät Tshekin 73-66 (32-30).

Näytä lisää vastaavia