Rihards Kuksiks

197 cm / kg
Syntynyt 1988


Uutisia henkilöstä Rihards Kuksiks

12.9.2013 EM-kilpailut

Serbia kesti Belgian piinan

Vain kahdella voitolla EM-jatkosarjaan edennyt Belgia pakotti ylivoimaisen ennakkosuosikki Serbian tekemään täyden päivätyön ennen voittopisteiden irtoamista. Serbia haki lopulta seitsemän pisteen voiton. Jatkosarjan avausvoittoihin ylsivät myös Latvia ja Liettua.

6.9.2013 23:45 EM-kilpailut

Liettua katkaisi Latvian voittoputken, Ukraina ensimmäisenä kolmeen voittoon

Liettua katkaisi naapurimaansa Latvian voittoputken hakemalla huippufyysisestä ottelusta 59–67 (31–39)-voiton. Kisojen ensimmäiseksi kolmen voiton joukkueeksi nousi yllättäjä-Ukraina, joka nujersi Saksan 83–88 (30–39).

5.9.2013 EM-kilpailut

Celjessä nähtiin jättiyllätys: kisaisäntä Slovenia nujersi mestari-Espanjan!

Vuoden 2013 EM-kisojen isäntäjoukkue Slovenia takelteli kisa-avauksessaan Tshekkiä vastaan pahemman kerran, mutta perjantai-iltana joukkue ylsi hurmokseen ja nujersi hallitsevan Euroopan mestari Espanjan 78–69 (25–33). D-lohkossa Suomen lisäksi lohkokärjessä jatkavat yhä tappiottomat Italia ja Kreikka.

6.9.2011 EM-kilpailut

EM-parketeilla maanantaina trillerien päivä

Suomi ei ollut ainoa joukkue, joka joutui taistelemaan maanantain EM-kisaparketeilla voitostaan myöhäisiltaan asti. Israel, Saksa, Ranska ja Venäjä selvittivät viimeiset alkusarjavoittonsa yhden pisteen erolla, ja Georgian jatkopaikka varmistui vasta Ukrainan kukistettua Belgian.

29.8.2010 Maaottelu

Varamiehinen Suomi taipui kokemattomuuttaan Latvialle

Suomen koripallomaajoukkueen taival EM-karsinnassa päättyi tällä erää kitkerään kotitappioon Latvialle. Ilman neljää aloitusviisikon tähteään pelannut Suomi menetti kahdeksan pisteen johtonsa viimeisen viiden minuutin aikana ja hävisi lukemin 90-93 (50-42). Suomen EM-kisahaaveet lepäävät nyt kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) syyskuussa tekemien päätöksien varassa.

14.8.2010 Maaottelu

Varamiehinen Suomi ei pysynyt Latvian kyydissä luistelukisassa

Upeaan Israel-voittoon keskiviikkona käytännössä ilman aloitusviisikkoaan venynyt Suomen koripallomaajoukkue ei kyennyt uusimaan yllätystä lauantaina. Hurjassa heittovireessä ollut Latvia voitti Riiassa pelatun EM-karsintaottelun murskalukemin 87-67 (54-26). Pääroolin ottelussa otti latvialaisten iloisen hyökkäyspelin lisäksi olosuhteet.

9.8.2010 EM-karsinnat

Suomen keskiviikkoinen vastus hirmuisessa vireessä

Koripallon kiivastahtiset EM-karsinnat jatkuvat jo keskiviikkona, jolloin Suomen korismiehet saavat vastustajakseen Espoon Barona Areenalle Israelin. Suomalaisittain ottelusta on ennakoitavissa kaikkea muuta kuin helppoa, sillä Israel osoitti hirmuista heittovirettään sunnuntaina kotikentällään Tel Avivissa juoksemalla 110-88-murskavoiton Latviasta.

29.7.2010 EM-karsinnat

Israel ja Latvia iskussa EM-karsintojen kynnyksellä

Suomen korismiehet ovat olleet voitokkaita valmistautuessaan ensi viikon torstaina käynnistyviin EM-karsintoihin. Samaa voivat sanoa Suomen tulevat EM-karsintavastukset Israel ja Latvia. Israel voitti Tel Avivissa neljän maan turnauksen puhtaalla pelillä ja Latvia puolestaan haki maaotteluvoitot Virosta ja Ruotsista.