21.7.2004 Vuonna 1988 syntyneiden eli 16-vuotiaiden poikien maajoukkue on valittu Brightonissa 6.-15.8. pelattaviin EM-kisoihin ja niitä edeltäviin viimeistelytapahtumiin. Ennen EM-kisamatkaansa maajoukkue osallistuu turnaukseen Portugalissa ja pelaa kaksi Viro-maaottelua Helsingissä 31.7.-1.8.
Portugalissa 16-vuotiaiden ohjelmassa on ensin 22.7. maaottelu Portugalia vastaan sekä 23.-25.7. neljän maan turnaus, jossa ovat isäntämaa Portugalin ja Suomen lisäksi mukana Englanti ja Irlanti.
Portugalista saavuttuaan maajoukkue kokoontuu uudelleen yhteen leirille 30.7.-1.8. väliseksi ajaksi. Viimeistelyleirin lomassa Suomi kohtaa kahdesti Viron maajoukkueen. Ottelut pelataan lauantaina 31.7. klo 20 ja sunnuntaina 1.8. klo 11 Malmin Palloiluhallissa.
Englannin Brightonissa järjestettävissä B-divisioonan EM-kisoissa Suomen 16-vuotiaita poikia odottaa todellinen urakka. Joukkue huhkii kymmenessä päivässä yhdeksän ottelua. Suomi kohtaa isäntämaa Englannin lisäksi Hollannin, Irlannin, Islannin, Itävallan, Makedonian, Ruotsin, Tshekin ja Unkarin. Vain turnauksen voittaja palkitaan nousulla A-divisioonaan.
Vuonna 1988 syntyneet tytöt ja pojat muodostavat ensimmäisen ikäluokan, joka pääsee testaamaan uudistuneen EM-kisaformaatin. Kaikki ilmoittautuneet joukkueet on jaettu A- ja B-divisiooniin. Suomi on mukana siis B-divisioonan kisoissa, joissa tavoitellaan pääsyä A-divisioonaan. Vuodesta 2005 lähtien kaikki nuorten EM-kilpailut pelataan samalla formaatilla. EM-kilpailut järjestetään jatkossa vuosittain 16-, 18- ja 20-vuotiaille.
Seuratiedot pelaajien kohdalla kaudelta 2003-04.
Nro |
Sukunimi |
Etunimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
4 |
Tenkanen |
Tuomas |
178 |
12.03.1988 |
Vilpas |
5 |
Koponen |
Petteri |
183 |
13.04.1988 |
MaSu |
6 |
Huuskonen |
Aleksi |
184 |
18.05.1988 |
Huima |
7 |
Vanjoki |
Anselmi |
188 |
27.06.1988 |
Honka |
8 |
Järvinen |
Tuomas |
189 |
27.04.1988 |
Mesuca |
9 |
Päivinen |
Jere |
189 |
24.05.1988 |
Honka |
10 |
Heinonen |
Petrus |
188 |
15.03.1988 |
Huima |
11 |
Roslund |
Rasmus |
190 |
05.01.1988 |
KTP |
12 |
Sivén |
Kim |
192 |
15.09.1988 |
Honka |
13 |
Niskanen |
Sad |
195 |
13.01.1988 |
MaSu |
14 |
Kämärä |
Henri |
200 |
06.03.1988 |
HNMKY |
15 |
Heinonen |
Petri |
202 |
12.09.1988 |
Pyrintö |
Päävalmentaja: |
Harri Jokela | |
Valmentajat: |
Jyrki Suhonen & Olli Tarkiainen |
Pvä |
Tapahtuma |
Klo |
Pelipaikka |
22.-26.07. |
Kv. turnaus |
Portugali | |
22.07. |
Portugali – Suomi |
21:00 |
Seia, POR |
23.07. |
Suomi – Englanti |
19:30 |
Seia, POR |
24.07. |
Suomi – Portugali |
18:30 |
Seia, POR |
25.07. |
Irlanti – Suomi |
15:30 |
Seia, POR |
30.07.-01.08. |
Leiri ja Viro-maaottelut |
Helsinki | |
31.07. |
Suomi – Viro |
20:00 |
Malmin Palloiluhalli |
01.08. |
Suomi – Viro |
11:00 |
Malmin Palloiluhalli |
06.-15.08. |
EM-kilpailut, B-divisioona |
Brighton, ENG | |
06.08. |
Tshekki – Suomi |
15.00 |
Brighton, ENG |
07.08. |
Suomi – Englanti |
18.00 |
Brighton, ENG |
08.08. |
Suomi – Hollanti |
20.00 |
Brighton, ENG |
09.08. |
Suomi – Unkari |
14.00 |
Brighton, ENG |
10.08. |
Islanti – Suomi |
14.00 |
Brighton, ENG |
12.08. |
Suomi – Itävalta |
12.00 |
Brighton, ENG |
13.08. |
Irlanti – Suomi |
14.00 |
Brighton, ENG |
14.08. |
Suomi – Ruotsi |
16.00 |
Brighton, ENG |
15.08. |
Suomi – Makedonia |
10.30 |
Brighton, ENG |
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on julkaissut vuonna 2009 pelattavien nuorten EM-turnausten järjestäjämaat, pelipaikat ja –päivät. Suomen 16-vuotiaat tytöt pelaavat Euroopan mestaruudesta A-divisioonan EM-lopputurnauksessa, jonka lisäksi Suomi lähtee neljän maajoukkueen voimin hakemaan nousua A-divisioonaan.
Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA Eurooppa on viikonvaihteessa pitämässään kokouksessa myöntänyt alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat Suomeen.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkaa ensimmäisenä suomalaisryhmänä uudistuneisiin EM-kisoihin, kun joukkue osallistuu B-divisioonan EM-kilpailuihin Viron Rakveressa 30.7.-8.8.2004. Maajoukkue kisoihin on nimetty.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) Euroopan hallitus on suorittanut vuoden 2004 puolella pelattavien nuorten EM-karsintojen ja –kisojen lohkoarvontoja. Suomen maajoukkueista vastustajat selvisivät 18- ja 16-vuotiaille eli vuosina 1986 ja 1988 syntyneille pojille ja tytöille.
Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
Itä-Eurooppa tulee jälleen tutuksi Suomen nuorten maajoukkueille kesän maajoukkuesavotan aikana. ”Sudenpennut” ottavat mittaa muista B-divisioonamaista EM-kisojen merkeissä Unkarissa, Bosniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. EM-vastustajat Suomen maajoukkueille arvottiin lauantaina Saksassa.
Kesällä 2008 järjestettävissä koripallon nuorten EM-kilpailuissa on mukana ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi tavoittelee viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. Suomalaisnuorten alkulohkovastustajat arvottiin lauantaina Italian Venetsiassa.
Kesällä 2008 järjestettäviin koripallon nuorten EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi lähtee tavoittelemaan viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. EM-kisojen pelipaikat ja päivämäärät on julkaistu. Lue myös nuorten maajoukkuevalmennuksen esittely.
Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.
Ensi kesänä pelattavien koripallonuorten A- ja B-divisioonien EM-kilpailuiden lohkoarvonnat on suoritettu. Suomi on mukana 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä tyttöjen kilpailuissa, joiden lisäksi ikäluokkansa kisoihin matkaavat 20-vuotiaat miehet. Kaikki Suomen maajoukkueet pyrkivät B-divisioonasta sarjaporrasta ylemmäs A-divisioonaan.
Tulevana kesänä pelataan 20-, 18- ja 16-vuotiaiden koripallon Euroopan mestaruuskilpailut. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Euroopan) uudistamissa järjestelmissä kaikki kilpailut pelataan ensimmäistä kertaa tänä vuonna A- ja B-divisioonissa. Suomi lähettää kisoihin täyden edustuksen eli kuusi maajoukkuetta, joiden tulevat kisavastustajat on arvottu.
Aikuisten kilpailutoiminnan lisäksi FIBA-Euroopan hallitus pisti myös nuorten kilpailutoiminnan uuteen uskoon. Tämä uudistus ei kuitenkaan aiheuta aikuisiin kohdistuvan muutoksen lailla suuria ristiriitoja, vaan muutos otetaan avosylin vastaan.
FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.