Lauri Markkanen valmis uuteen rooliinsa Susijengissä

28.6.2022 10:52 Kun Lauri Markkanen puoli vuosikymmentä sitten valmistautui Helsingin EM-kotikisoihin huipentuvaan maajoukkuekesään, oli hän vuoden yliopistokoripalloa Arizonassa pelannut 20-vuotias ensimmäisen kierroksen NBA-varaus. Tänä päivänä Markkanen on viisi vuotta NBA:ssa pelannut veteraani, joka ymmärtää merkityksensä kasvaneen myös penkillä ja pukukopissa.

Lauri Markkanen liitää jälleen susipaidassa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Kun Laurilta utelee muistoja viiden vuoden takaisista EM-kotikisoista, Jyväskylän iso mies luettelee tapahtumia kuin kertaisi eilistä.

- Voitettiin Ranska Jammun (Wilson) viime hetken koreilla. Tappio Slovenialle ja sitä seurannut harmitus. Ja sitten toisaalta ihan käsittämätön nousu Puolaa vastaan varsinaisen peliajan viimeisellä puolitoistaminuuttisella.

Hartwall Areena oli viitenä otteluiltana täpötäynnä, meteli suomalaisittain ennenkokematon ja Markkanen paistatteli paraatipaikalla suomalaisen urheilun historian oman hetkensä suurimmista sankareista.

- Olihan se ihan järjettömän siistiä. Mä en ollut pelannut Susijengissä vielä mitenkään hirveän pitkään, ja sitten oltiin yhtäkkiä täydellä Areenalla ja voitettiin neljä peliä viidestä, Lauri jatkaa.

- Ei sen kaiken merkitystä oikein tajunnut sillä hetkellä, kun kaikki tapahtui. Sitä vaan meni kentälle ja pelasi. Koko se aika Arizonasta NBA-draftiin ja niihin EM-kisoihin palautuu mieleen jotenkin sumuisena.

”Markkanen 2.0”

Edellisen kerran Markkanen edusti Susijengiä virallisesti kesä-heinäkuun 2018 MM-karsintaotteluissa Tshekkiä ja Islantia vastaan pelattuaan menestyksekkään tulokaskauden Chicago Bullsissa.

Ensiksi FIBA:n maajoukkueikkunauudistus harvensi EM-kisat pelattavaksi joka neljäs vuosi kahden vuoden välin sijaan, sen jälkeen Susijengi jäi kuuden minuutin päähän paikasta Kiinan vuoden 2019 MM-kisoissa. Kun vielä koronaviruspandemia sekoitti kansainvälisen kilpailukalenterin, ei Markkasella ollut mahdollisuuttakaan pukea sinivalkopaitaa ylleen ennen tätä kesää.

Lauri on ollut kuitenkin koko matkan hengessä mukana.

- Suorana olen katsonut ne pelit, mitkä olen pystynyt, ja jälkilähetyksinä loput. Parhaimmillaan olen istunut NBA:n pelipäivänä kylmäaltaassa ja katsellut peliä läppärin näytöltä. Tietenkin on harmittanut, että en ole päässyt mukaan auttamaan kavereita, mutta aika hyvin nuo ovat pelanneet ilman minuakin. Oisko jengi voittanut viimeisestä kuudesta karsintapelistään viisi.

Susikorista pitkään seuranneet muistavat tietenkin Markkasen uroteot Hartwall Areenalta viiden vuoden takaa sekä kenties jopa kesän 2018 MM-karsintaikkunan. Tänä kesänä Susijengissä pelaa miehen itsensä mukaan ”Markkanen 2.0”, päivitetty versio.

- Kai mä oon ainakin fiksumpi pelaaja tänä päivänä. Sellainen rookie-pelaajan höntyily on jäänyt pois, ainakin toivottavasti, hän nauraa.

- Tässä on kuitenkin viisi vuotta NBA:ssa takana, niin ihme olisi, jos jotain ei olisi mukaan tarttunut. Olen sinänsä aika kivassa asetelmassa, että tiedän jo aika hyvin, kuka olen koripalloilijana, mutta tiedän myös, että mulla on tässä iässä kehitysvaraa vielä vaikka kuinka.

Joukkuepeliä ja äänenkäyttöä

Vuoden 2017 EM-kisajoukkueessa Markkanen oli kokonaista kuusi vuotta nuorempi kuin jengin toiseksi nuorin pelaaja, tuolloin 26-vuotias Sasu Salin.

Tämän päivän Susijengin ringissä mukana on enää kolme 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa – Shawn Huff, Juho Nenonen ja Petteri Koponen. 25-vuotiaana Markkanen on Susijengissä keski-ikäinen ja samalla suoranainen nestori verrattuna mm. 2000-luvulla syntyneisiin Mikael Jantuseen, Olivier Nkamhouaan ja Miro Littleen.

- Tuntui viime kaudella aika jännältä, kun olin muutamassa Cavaliersin ottelussa aloitusviisikon vanhin pelaaja, hän naurahtaa.

Kokemus tuo mukanaan vastuuta. Vielä viisi vuotta sitten EM-kisoissa Lauri saattoi antaa pelinsä puhua puolestaan. Tänä vuonna odotusarvo puolestaan on, että HoNsU:n kasvatti antaa äänensä kuulua myös pukukopissa ja aikalisillä.

- Kyllä sekin rooli on tullut tutuksi viimeksi Clevelandissa. En mä ole luonteeltani mikään maailman äänekkäin mies, mutta jos ja kun joukkue sitä vaatii, kyllä sekin multa ihan luonnollisesti tulee, Lauri itse arvioi.

Markkanen tiedostaa myös sen, että jokaisella NBA:sta saapuvalla pelaajalla on vanhalla mantereella tähtäin selässään – joka ikisen vastustajajoukkueen pelaaja pitää kunnia-asianaan Atlantin takaa saapuvien tähtien pimentämisen.

- Se on tiedossa, että maajoukkuekoriksessa ei saa mitään ilmaiseksi. Totta kai se on yhdenlainen haaste. Mutta samaan aikaan mä ajattelen niin, että etenkin kansainvälinen koris on joukkuekorista. Mun tehtävä on pelata mun oma rooli joukkueessa mahdollisimman hyvin ja auttaa sillä tavalla kentällä ollessani neljää muuta kaveria siinä vieressä.

Kuuman susikesän 2022 ensimmäisestä haasteesta vastaa tämän viikon MM-karsintaikkuna, jossa vastaan saapuu torstaina Susijengin marraskuussa päihittänyt Ruotsi ja sunnuntaina NBA-pelaajiensa tähdittämä Kroatia.

- Matsi kerrallaan. Ruotsia vastaan en oo hetkeen päässyt pelaamaankaan. Siitä tulee hauskaa, Markkanen toteaa ja antaa leveän hymyn laskeutua kasvoilleen.

Henkilöt

 
19.2.2024 11:43 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Oon ottanut stepin ylöspäin pelaajana”

Historian valossa Susijengillä kulkee aina, kun sen pelinrakentajalla kulkee. Helmikuun EM-karsintaikkunaan lähdettäessä onkin hyvä merkki, että Ranskan liigan Le Portelin putoajan paikalta pudotuspeliviivalle johdattanut Edon Maxhuni, 25, on elämänsä vireessä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

27.8.2023 07:00 Susijengi

Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

26.8.2023 07:41 Susijengi

Susijengin valmentaja Sean Sheldon: ”Tämä on ollut uskomaton kokemus”

Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.

Näytä lisää vastaavia