Naarassudet raapivat Saksan EM-karsintojen päätösottelussa

25.6.2014 Suomen naisten maajoukkue päätti kesän EM-karsintaurakkansa voittamalla loistavalla pelillä Saksan 63-51 (35-23). Saksa kävi lähellä päätösneljänneksellä, mutta Naarassudet pitivät päänsä lopussa. Voiton myötä Suomi nousi EM-karsintalohkon D kolmanneksi Saksan ohitse.

Heta Korpivaara väänsi 8 pistettä saksalaispuolustuksen keskeltä...

... mutta illan tähdeksi nousi 24 pistettä heittänyt Taru Tuukkanen.

Päävalmentaja Mirolybovin mukaan Saksa-voitto oli ennen kaikkea ansaittu koko kesältä.

Koko kesän onnistujiksi Mirolybov mainitsi Linda-Lotta Lehtorannan, Tuukkasen ja Dionne Poundsin. Kuvat: Tytti Nuoramo

Jo ensimmäisestä pelitilanteesta oli selvää, että kumpi joukkue asteli parketille valmiimpana: Naarassudet purivat hampaansa tiukasti saksalaisten lihaan ja aloittivat pelin juoksemalla 16-6. Vaikka Saksa pääsi paremmin peliin mukaan, niin avausneljännes oli Suomen numeroin 19-12.

- Hyvä startti pelille. Koko ensimmäinen puoliaika oli kesän eheintä pelaamista. Puolustettiin aggressiivisesti ja toimittiin joukkueena hyvin, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov kommentoi.

Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen puolustus nousi avainasemaan, kun Linda-Lotta Lehtoranta väsytti aggressiivisella puolustuksellaan saksalaistakamiehiä. Taru Tuukkanen pääsi puolestaan näyttämään toisessa päässä koko viimeistelyarsenaalinsa ja huikean pelisilmänsä.

Saksa pääsi toisella neljänneksellä parhaimmillaan seitsemän pisteen päähän, mutta Suomi taisteli puoliajalle kaksinumeroisen johdon 35-23.


Naarassudet pitivät päänsä Saksan takaa-ajon edessä


Tauon jälkeen Suomi aloitti jälleen terävästi, mutta kotijoukkueen hyökkäyspeli puuroutui hetkeksi Saksan paikkapuolustuksen edessä. Mutta koko toisen puoliajan tarina oli sama: aina kun saksalaiset pääsivät edes lähelle, niin Tuukkanen teki oikeaan paikkaan kovan korin.

Saksa järjesti päätösneljänneksellä takaa-ajon päästen parhaimmillaan neljän pisteen päähän, kun peliaikaa oli jäljellä enää pari minuuttia.

Troikka Dionne Pounds, Krista Gross ja Tuukkanen pitivät yksilösuorituksilla ja vapaaheittoviivalta huolen, että Suomi ei taivu. Suomi päätti EM-karsintaurakkansa täten voittoon lopputuloksella 63-51.

- Ymmärsimme viimeisen kolmen minuutin aikana, että jos haluamme voittaa, niin se pitää hakea samalla tavalla kuin hankimme johdonkin: joukkuepelillä. Totta kai myös konkarit ”Didi” Pounds ja Taru Tuukkanen toivat kokemuksellaan oman lusikkansa soppaan.


”Tuukkanen oli päättänyt voittaa tämän pelin”


Suomen ylivoimainen ykkönen oli Taru Tuukkanen, joka heitti 24 pistettä, haki 10 levypalloa ja torjui saksalaisten heiton 4 kertaa. Hyvät tausta-avut 36-vuotias sentteri sai Lehtorannalta (12/4), Poundsilta (9/3/4 riistoa) ja Heta Korpivaaralta (8/5).

- Taru tuli kovalla energialla peliin. Ja kun pelaa kovalla energialla, niin tulee myös muutamia aivan huikeita suorituksia. Taru oli selvästi päättänyt voittaa.

- Hatunnosto kuitenkin koko joukkueelle. Meillä oli rankka kesä henkisesti ja fyysisesti. Hävisimme pelejä niukasti ja vähän isommallakin erolla. Kesä on hienoa päättää voittoon ja tämä joukkue on ansainnut tämän voiton minimissään, ehkä hieman enemmänkin.


Suomi – Saksa 63-51 (19-12, 35-23, 48-35), naisten maaottelu, EM-karsinta, Töölön Kisahalli, 25.6.2014


Suomi: Taru Tuukkanen 24/10/4 torjuntaa, Linda-Lotta Lehtoranta 12/4, Dionne Pounds 9/3/4 syöttöä, Heta Korpivaara 8/5, Krista Gross 6/7/4 riistoa, Evita Iiskola 3/0, Sofia Pelander 1/0, Minna Sten 0/3, Anniina Äijänen 0/2, Elina Koskimies 0/1, Annika Holopainen

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia