Nuori Susijengi riuhtoi, raateli ja puri voiton Virosta

29.7.2020 22:36 Kotiturnauksessaan Liettuan ja Latvian piessyt Viro tiedettiin nälkäiseksi ja vaaralliseksi vastustajaksi. Keski-iältään 22,5-vuotiaas Susijengi tarjoili kuitenkin koronarajoitusten mukaiselle 485 hengen yleisölle mannaa karkaamalla avausjaksolla 17 pisteen johtoon ja löylyttämällä peli-iloa pursuten Tapiolan urheiluhallin taululle loppulukemat 97–76 (48–29).

"Point God" Henri Kantonen toimi Susijengin kapellimestarina Viro-voitossa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengin kesän 2020 ensimmäinen ja kalenterivuoden kolmas maaottelu eteni tasaisissa merkeissä pisteihin 7–7 asti, jonka jälkeen lauma vainusi saaliin. Hetkeä myöhemmin Tapiolan hallin taululla loistivat lukemat 18–7.

Virolaisten säikähdettyä sutta haki kotijoukkue puolustuspään onnistumisistaan alati lisää energiaa. Susijengi puolusti yhtenäisenä yksikkönä vieraansa säikyiksi, pääsi juoksemaan kenttää ja sanelemaan tempon ja masensi vieraansa onnistuneilla kaukoheitoilla toisensa jälkeen.

Vaikka Viro saikin avausneljänneksen (33–16) jälkeen Susijengin korkeaoktaanisen hyökkäyspelin rauhoitettua, pitivät sudet pintansa katkaisemalla Viron syömähampaat puolustuksellaan myös pelin edetessä ja vastaamalla Viron orastaviin kiriyrityksiin hyökkäyspään onnistumisillaan.

Mikäli sanat eivät riitä, ovat Susijengi 21 pisteen voiton rakennusaineet tulkittavissa tilastokirjasta: kakkoset 63,9% (Viro 42,9%), kolmoset 42,9% (Viro 33,3%), vapaaheitot 93,8% (Viro 67,6%), levypallot 38-26 ja koriin johtaneita syöttöjäkin mukavat 21.

- Oli tosi kivaa, kun ei ole moneen kuukauteen päässyt pelaamaan. Kaikki oli valtavalla innolla mukana näin pitkän tauon jälkeen ja haluttiin antaa faneille voitto hyvällä yhtenäisellä esityksellä, hymyili Ville Tahvanainen (6/3).

- Koko kesä on treenattu todella lujaa ja tänään näytti siltä, että me luotettiin toisiimme ja pelattiin yhtenäisenä joukkueena. Uskon, että se näkyi katsomoonkin asti.

Raitaselta säkenöivä debyytti, Kantonen ”Point God”

Jokainen kentällä käynyt Susijengin pelaaja pääsi pisteille – muut jo ensimmäisellä puoliajalla, kun taas päätösneljännes oli Mikael Jantusen (10/1/3 riistoa) henkilökohtaista show’ta hyökkäyspäässä.

Päävalmentaja Henrik Dettmann saikin nähdä miehistöltään onnistumista onnistumisten perään ja yksittäisten onnistujien mainitsemisen rinnalla on mainittava lukuisia muita.

Miesten maaotteludebyyttinsä pelannut Remu ”Jarin poika” Raitanen (15/5) upotti korkeimmat susidebyyttipisteet sitten heinäkuun 2008, jolloin Mikko Koivisto liekitti Liettuaa 17 pisteellä. Vastikään San Franciscon yliopistosta valmistunut 206-senttinen Raitanen säkitti viidestä kolmosyrityksestään neljä ja kirjautti +/- -tilastosarakkeeseensa poskettoman +27-lukeman 23 peliminuutissa.

Voiton pääarkkitehtien joukkoon lasketaan myös Salon Vilppaassa erinomaisen kauden pelannut Henri Kantonen (9/3), joka sai päävastuun Susijengin pelinteosta ja kuittasikin tehtävästään kiitettävät paperit. Kaupan päälle Kantonen piinasi Liettuaa vastaan 26 pistettä tykittäneen Kerr Kriisan (8/3/7 syöttöä) pimentoon.

- Ensimmäiseksi (toiseksi, toim.huom.) maaottelukseni mun mielestä ihan kohtalainen esitys. Oli siinä (pelinrakennuksessa) joku hetki, mitä ei saisi tulla, mutta aika hyvin sain jatkettua niiden jälkeen peliä, Kantonen arvioi suoritustaan.

- Joukkueena puolustuspäähän jäi vielä parannettavaa, mutta hyökkäyksen 97 pisteestä pitää olla tyytyväinen.

…mutta ennen kaikkea joukkue

Jos Susijengi repäisi tassunjälkensä kansainväliseen koripalloon 2010-luvun aikana ennen kaikkea epäitsekkäällä ja periksiantamattomalla joukkuepelaamisellaan, oli keskiviikkoiltana Viroa vastaan tulessa ennen kaikkea joukkue – jokaisella pelaajalla oli hetkensä.

Hyökkäyspäässä väläytyksiä osaamisestaan antoivat mm. aiemmalla miesten maaottelu-urallaan kaksi pistettä heittänyt Shawn Hopkins (9/2), joka vauhditti Susijengin irtiottoa nakuttamalla seitsemän pistettä puolessatoista minuutissa avausjakson päätteeksi.

- Siinä tuli hyviä paikkoja, jotka käytettiin hyväksi. Joukkuetovereilta tuli hyvää apua ja tarjoilua, niin mikäs siinä tehdessä, Hopi sanaili.

Topias Palmi (12/1) rankaisi kokemuksella, Elias Valtonen (10/2/4 syöttöä/2 blokkia) ja Edon Maxhuni (10/0/5 syöttöä) takasivat ennakkoluulottomuutta vaikeilla hetkillä, Ville Tahvanainen käytti heittopaikkansa rutiinilla ja Andre Gustavson (7/1) säpisi likaisen työn tekijänä.

Puolustuspäässä Alexander Madsen (5/5) sekä ensimmäiset Susijengi-ottelunsa pelanneet Daniel Dolenc (2/6) ja Tuukka Jaakkola (2/5) muodostivat yhdessä Mikael Jantusen kanssa kotijoukkueelle nelipäisen pedon, joka hallitsi ilmatilaa korin alla. Susijengi veti lähes järjestelmällisesti kaikki ison pään taistelupallot nimiinsä ja niin osaaminen kuin intensiteettikin pysyivät samana riippumatta miehistöstä kentällä.

- Isona äijänä on helppo tehtävä painaa täysillä levyihin ja juosta kenttää kovaa. Meillä on niin monipuolisia äijiä, että nelospaikan pelaajatkin pysyy puolustamaan kolmospaikalla, niin mikäs siinä intensiteettiä ylläpitäessä, tuumaili tavaramerkiksi muodostuneessa bandanassaan pelannut Daniel Dolenc.

Viro hakee päävalmentajansa Jukka Toijalan johdolla revanssia Susijengiä huomenna torstaina 30.7. Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä klo 19.00. Yle TV2 televisioi ottelun.

 

Susijengi – Viro 97–76 (33–16, 48–29, 70–50), miesten maaottelu, Tapiolan urheiluhalli (Espoo) 29.7.2020

Susijengi: Remu Raitanen 15/5, Topias Palmi 12/1, Elias Valtonen 10/2/4 syöttöä/2 blokkia, Mikael Jantunen 10/1/3 riistoa, Edon Maxhuni 10/0/5 syöttöä, Henri Kantonen 9/3, Shawn Hopkins 9/2, Andre Gustavson 7/1, Ville Tahvanainen 6/3, Alexander Madsen 5/5, Daniel Dolenc 2/6, Tuukka Jaakkola 2/5.

Viro: Mikk Jurkatamm 14/5, Mihkel Kirves 12/1/4 syöttöä, Rauno Nurger 11/5, Kerr Kriis 8/3/7 syöttöä, Sander Raieste 7/2, Siim-Sander Vene 7/0.

 
4.8.2021 21:21 Susijengi

Susijengi päätti kesänsä revanssivoittoon Tanskasta

Tiistai-iltana Tanskaa vastaan kompastellut Susijengi teki keskiviikkona odotetun ryhtiliikkeen ja hallitsi Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla kumpaakin kenttäpäätyä matkallaan vakuuttavaan 79–59 (35–23) -voittoon. Illan tähtenä loisti ennätyspisteensä, 17, upottanut Remu Raitanen.

3.8.2021 21:17 Susijengi

Tanska tukahdutti Susijengin vahvuuksillaan URHEA-hallin avajaisottelussa

Helsingin Mäkelänrinteessä tehtiin tiistai-iltana suomalaista koripallohistoriaa, kun upouusi URHEA-halli vihittiin käyttöön Susijengin ja Tanskan välisen maaottelun merkeissä. Tanska pääsi pelaamaan ottelun avauspuoliskon mukavuusalueellaan ja vaikka Susijengi tauon jälkeen piristyikin, haki Tanska ottelusta 68–72 (24–42) -voiton.

11.7.2021 09:52 Susijengi

Susijengi kellisti olympiaisäntä Japanin Dettmannin juhlaottelussa

Susijengi päätti Okinawan turnauksen hymyyn hakemalla Suomen miesten maajoukkueen historian kautta aikain ensimmäisen voiton Japanista loppupistein 71–76 (30–34). Aihetta juhlaan oli kaksin verroin, sillä ottelu oli myös Henrik Dettmannin 300. maaottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä.

9.7.2021 10:25 Susijengi

Susijengin saumaton joukkuetyöskentely masensi Unkarin Okinawalla

Susijengi nappasi avausvoittonsa Okinawan turnauksessa peittoamalla Unkarin 72–89 (31–41). Ratkaisevan eron toisen jakson alussa hakenut Susijengi masensi vastustajansa tiiviillä joukkuepuolustuksellaan, jakoi hyökkäyspäässä peräti 26 syöttöä ja piti kolmosrallia esittäneen Unkarin päätösjaksolla takanaan rutiinilla.

7.7.2021 10:40 Susijengi

Belgia karkasi Susijengiltä miesten 1000. A-maaottelussa kautta aikain

Susijengi käynnisti urakkansa Okinawan kansainvälisen turnauksen avauspäivänä kohtaamalla Belgian miesten maajoukkueen 1000. A-maaottelussa kautta aikain. Joukkueet kamppailivat voitosta rinta rinnan, mutta Belgian päätösjakson hyökkäyslevypallot ja vapauttavat kolmoset siivittivät sen 64–74 (36–39) -voittoon.

13.6.2021 15:55 Susijengi

Tshekki hyödynsi Susijengin mustat hetket, Jantunen ja Tahvanainen vahvoina

Tshekki ei antanut Susijengille mahdollisuutta revanssivoittoon sunnuntaina Prahassa. Kotijoukkue aloitti ottelun kuudella lähes perättäisellä kolmosella, piti nuoren Susijengin avainpelaajat tiukassa vartioinnissaan ja hyödynsi vieraiden mustat hetket taidolla ja rutiinilla matkallaan 93–85 (56–36) -voittoon.

12.6.2021 18:27 Susijengi

Nuori Susijengi kiusasi Tshekkiä, kokenut isäntä kuittasi voiton

Olympiakarsintoihin valmistautuvan Tshekin pallollisen pelaajan puolustus ja 217-senttisen Ondrej Balvinin ankkuroima joukkuehyökkäys olivat nuorelle Susijengille myrkkyä lauantaina Prahassa. Keski-iältään 22,3-vuotiaan Susijengin vauhtipeli ja urheilullisuus saivat Tshekin pysymään varpaillaan, vaikka ottelu päättyikin kotijoukkueen 78–65 (33–32) -voittoon.

21.2.2021 19:55 Susijengi

Susijengi säpisi Georgian kumoon päätösneljänneksellä

Fantastinen avauspuolisko, raskas kolmas jakso ja puolustuspään onnistumisten myötä kuitattu päätösneljänneksen kasvojen pesu – siinä reseptit Susijengin EM-karsinnat päättäneeseen 70–78 (30–49)-voittoon Georgiasta. Susijengi selvisi helmikuun karsintaikkunasta tappioitta ja eteni EM-kisoihin kolmella voitolla kuudesta ottelusta.

19.2.2021 17:02 Pääjuttu

Kenraali Koponen katkaisi Sveitsin kirin vapaaheittoviivalta

Periksiantamaton Sveitsi kiri EM-karsintaottelussa Susijengiä vastaan täsmäaseillaan 27 pisteen takaa kahden heiton päähän. Loppuhetkillä joukkuepuolustus ja Petteri Koposen seitsemän vapaaheittoa nousivat arvoon arvaamattomaan, kun Susijengi otti 92–84 (49–31) voitolla jättiaskeleen kohti syksyn 2022 EM-kisoja.

30.11.2020 21:58 Susijengi

Susijengi kasvoi pelin sisällä, jäi hipan rooliin Serbiaa vastaan

Sveitsi-tappion sisuunnuttama Serbia oli lyödä tilannekovuudellaan ja toteuttamisellaan Susijengin kanveesiin jo maanantai-illan EM-karsintaottelun alkumetreillä. Edon Maxhunin herättämä Susijengi kasvoi pelin aikana silmissä, mutta Serbia katkaisi huolella Susijengin toisen puoliajan kirinpoikaset ja jäädytti ottelusta 75–66 (35–25)-voiton.

28.11.2020 22:29 Susijengi

Shermadini kuningas korien alla, Georgia Susijengiä väkevämpi

EM-karsintalohkoa tappiottomasti johtava Georgia lisäsi vyölleen kolmannen perättäisen päänahan kaatamalla Susijengin Espoo Metro Areenalla myöhään lauantai-iltana. Georgian korinaluspelaaminen suisti 216-senttisen Giorgi Shermadinin johdolla suomalaiset virhevaikeuksiin ja lopulta parkettiin pistein 85–91 (40–44).

30.7.2020 22:27 Susijengi

Susijengi kesti paineet, peittosi Viron toistamiseen

Vähintäänkin nuorekas Susijengi sai toistamiseen napattua päänahan Virolta 75-67 (34-34). Susijengillä oli hyvät ja huonot hetkensä, mutta yhtenäinen Suomi kaivoi puolustuspelinsä ja löysi tiensä voittoon vaikeuksien kautta Kisakallion Susi Training Centerissä.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

18.8.2019 21:37 Susijengi

Susijengin nuoret käynnistivät takaa-ajon, Venäjä veti viimeisen korren

Koko- ja lihasylivoimalla pelannut Venäjä oli hyydyttää ja painia Susijengiin kanveesiin Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksen päätösottelussa, mutta Susijengi syttyi nuorten pelaajien johdolla takaa-ajoon ja piipahti johdossakin ennen kuin Venäjä vei viimeisen viisiminuuttisen 19-4 ja karkasi Kiinan MM-kisoihin 67-81 (31-40) -voitto matkassaan.

8.8.2019 00:16 Susijengi

Serbian korinalusvoima liikaa ärhäkälle Susijengille

Susijengi lähti keskiviikkona haastamaan Serbiaa juoksemalla kenttää, latomalla kolmosia ja rynnimällä hyökkäyslevypalloihin. Taktiikka toimi mainiosti puolentoista jakson ajan, kunnes Serbia otti ohjat ja piti vieraiden tauon jälkeistä hurmosta lukuun ottamatta suitset tiukasti käsissään. Susijengi taipui Zrenjaninissa pistein 95-75 (54-36).

21.2.2019 22:10 Susijengi

Wilsonin kikkapussista löytyi 29 pistettä, Susijengin MM-unelma elää Ranska-voitolla

Susijengi iski kyntensä syvälle Ranskan lihaan 7009 katsojan edessä Espoo Metro Areenalla ja pääsi tuulettamaan rankasti elintärkeää 76-69 (31-33)-voittoa MM-karsintojen viimeisessä kotiottelussa. Susijengi sai tarvittavan vetoavun Bosnian voittaneelta Tshekiltä ja sai MM-kisapaikan kohtalon omiin tassuihinsa. Sunnuntaina Susijengi tarvitsee MM-kisoihin päästäkseen vähintään kolmen pisteen voiton Venäjästä Permissä.

30.11.2018 22:36 Susijengi

Susijengille sydäntäsärkevä tappio, Venäjä vei jatkoajalla

Susijengin päätösneljänneksen 13 pisteen johto ei riittänyt, kun Venäjä kipusi rinnalle ja jatkoajalla ohitse MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. 6. pelaaja tuki Susijengiä antaumuksella ja sydämellä loppuun asti, mutta itänaapuri väänsi 75-77 (36-27, 68-68) -voiton.

25.10.2018 15:32 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu Venäjää vastaan loppuunmyyty – Ranska-ottelun liput myyntiin 5.11.

Susijengin MM-karsintaotteluun on vielä reilut viisi viikkoa aikaa, mutta Espoo Metro Areenalla pelattava kamppailu Venäjää vastaan on jo myyty täyteen. MM-jatkokarsintojen viimeinen kotiottelu pelataan Ranskaa vastaan 21.2.2019 ja liput tulevat myyntiin 5.11.2018.

13.9.2018 21:59 Pääjuttu

Salinin heittokäsi yli kiehumispisteen, Susijengi ravasi Bosnia-Hertsegovinan ohitse

Susijengin kolmen neljänneksen loistopelaaminen poiki 24 pisteen johdon, mutta MM-karsintaottelu Bosnia-Hertsegovinaa vastaan äityi jännitysnäytelmäksi. Susijengi piti päänsä mielettömän kotiyleisönsä edessä ja tuuletti 85-81 (43-34) –voittoa. Espoo Metro Areenan illan sankari oli 27 pistettä upottanut Sasu Salin.

7.9.2018 22:23 Susijengi

Tahvanainen ja Palmi tykittivät Susijengin kolmanteen perättäiseen voittoon

Tampereen Pyrinnöstä ponnistava Topias Palmi löi alkutahdit heittämällä 13 pistettä avausneljänneksellä ja vasta 18-vuotias HNMKY-kasvatti Ville Tahvanainen oli silkkaa liekkiä loppuhetkillä, kun Susijengi jatkoi voittoputkeaan kaatamalla Latvian Riiassa 84-86 (42-49).

Näytä lisää vastaavia