Petteri Koposen 23 pisteen iltapuhde ei riittänyt Bayernille

30.3.2019 08:31 Petteri Koposen hieno vire Euroliigassa sai jatkoa, kun hän heitti 23 pistettä Darussafakaa vastaan. Valitettavasti Koposen huippuilta ei riittänyt voittoon. Islannissa Antti Kanervon Stjarnan eteni välieriin.

Petteri Koposen vahva peli ei riittänyt voittoon Euroliigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Koponen urakoi tällä viikolla, kun ohjelmassa on peräti kolme ottelua. Alkuviikosta hän voitti Bayern Münchenin kanssa Saksan Bundesliigan ottelussa Würzburgin 81-70 (42-31). Aloitusviisikossa ollut Koponen saalisti viisi pistettä, yhden levypallon ja kolme riistoa ottelussa. Bayern jatkaa Bundesliigan piikkipaikalla.
Ottelutilastot

Perjantai-iltana Bayern kohtasi turkkilaisen Darussafakan vieraskentällä Euroliigan ottelussa. Bayern johti ottelua pitkään ja oli parhaimmillaan 16 pisteen etumatkalla, mutta kotijoukkue kiri lopussa rinnalle ja ohi 92-87 (44-50)-voittoon. Koponen piti Bayernin voittotaistelussa mukana vastaten saksalaisten 10 viimeisestä pisteestä. Hän pääsi yrittämään peliä vielä tasoihin loppuhetkillä, mutta kolmen pisteen heitto meni ohi. Kokonaisuudessaan Susijengin "Kenraali" teki tarkkaa työtä heittämällä kuudesta kolmen pisteen yrityksestään viisi sisään. Koposen vahva iltapuhde täydentyi myös viidellä levypallolla, kahdella syötöllä ja kahdella riistolla. Tappion myötä Bayernin pudotuspelihaaveet kariutuivat.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

- Puolustuksemme oli todella heikkoa, he tekivät 92 pistettä ja se oli avain. He heittivät hyvin, mutta heillä oli myös monta vapaata heittoa. Luonnollisesti olemme pettyneitä, sillä nyt meillä ei ole mahdollisuuksia pudotuspeleihin. Silti, kukaan ei odottanut meiltä tällaista tilastoa ennen kautta ja olemme todistaneet, että olemme kilpailukykyisiä ja voimme voittaa minkä tahansa joukkueen Euroopassa, Koponen harmitteli Euroliigan sivuilla.
Ottelutilastot

Bundesliigassa suomalaiskolmikon Frankfurt taipui kotonaan selvästi Vechtalle 80-100 (35-43). Shawn Huff heitti kahdeksan pistettä, otti kaksi levypalloa ja antoi yhden syötön. Gordon ja Daniel Herbertin luotsaama Frankfurt on Bundesliigassa 13.
Ottelutilastot

Antti Kanervo avitti Stjarnanin välieriin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Islannin liigassa Kanervon ja Stjarnan mestaruusjahti jatkuu, kun joukkue eteni välieriin kaatamalla Grindavikin otteluvoiton 3-1.

Stjarnan siirtyi keskiviikkona otteluparissa 2-1-johtoon ottaen kotonaan selvän 98-81 (47-35)-voiton. Kanervo pommitti ottelussa 26 pistettä ja oli erityisen tarkkakätinen kolmen pisteen viivan takaa upottaessaan yhdeksästä yrityksestään kuusi sisään. Kanervo saalisti tilastoihinsa lisäksi kuusi levypalloa ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Stjarnan sinetöi välieräpaikkansa perjantai-iltana voittamalla 83-76 (35-41). Tällä kertaa Kanervo sukitti 13 pistettä ja tilastoihin kertyi myös neljä levypalloa ja viisi syöttöä.
Ottelutilastot

Luxemburgin liigassa Anton Mirolybovin luotsaama Racing hävisi toisessa puolivälieräottelussa kotonaan Amicalelle 65-80 (27-33). Otteluvoitot ovat nyt tasan 1-1. Välieriin pääsee kahdella voitolla.
Ottelutilastot

Espanjan LEB Orossa Roope Ahosen Oviedo taipui niukasti Huescan vieraana 66-68 (30-31). Ahonen oli jälleen hyvässä iskussa 13 pisteen, kahden levypallon, kolmen syötön ja riiston tilastoilla. Oviedo on sarjassa toisena.
Ottelutilastot

 
10.11.2019 09:10 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin kuumana Teneriffan voitossa

Sasu Salinin vahva peli siivitti Teneriffan jälleen voittoon Espanjan liigassa. Carl Lindbom ja Ilari Seppälä olivat myös niin ikään tehokkaina.

3.11.2019 08:57 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä hurjassa iskussa Ranskassa – ”Omaan peliini olen ihan tyytyväinen”

Ranskan ProA:ssa Jamar Wilson ja Lassi Tuovi pääsivät voiton makuun ja ProB:ssä Ilari Seppälä heitti peräti 26 pistettä Aix-Mauriennelle. Puolassa Carl Lindbom pääsi myös nauttimaan voitosta.

31.10.2019 08:02 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen tehokkaana Bayern Münchenin voittaessa Real Madridin

Petteri Koponen ja Bayern München pääsivät juhlimaan äärimmäisen maukasta voittoa kaadettuaan Euroliigan ottelussa Real Madridin. Koponen oli jälleen Bayernin kantavia voimia ottelussa heittäen 15 pistettä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa jatkaa puhtaalla pelillä ja Ranskan cupissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.

17.10.2019 23:48 Suomalaiset ulkomailla

Koposen Bayern München järjesti murskajaiset Euroliigassa – ”Hyvä esitys koko jengiltä”

Petteri Koposen Bayern München järjesti melkoisen näytöksen kotiyleisölleen kaataessaan Euroliigan ottelussa ranskalaisen ASVEL Lyon-Villeurbannen yli 40 pisteen erolla.

11.10.2019 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Madsenin VEF Riika aloittanut tappioitta - Koposen Bayern München kaatui Euroliigassa

Euroliigan hallitseva mestari Moskovan TsSKA oli liian kova pala purtavaksi Petteri Koposen Bayern Münchenille. Alexander Madsenin VEF Riika on aloittanut kauden komeasti puhtaalla pelillä.

4.10.2019 08:31 Susijengi

Koposen Bayern München aloitti Euroliigan komealla voitolla

Petteri Koposen Bayern München otti hienon voiton Euroliigan avausottelussaan kaataessaan Olimpia Milanon. Alexander Madsen myös pääsi avaamaan kautensa voitolla.

30.9.2019 09:51 Susijengi

Petteri Koponen puolustamaan Bundesliigan mestaruutta

Saksan Bundesliigan kausi alkaa Petteri Koposen, 31, ja Bayern Münchenin osalta maanantaina. Bayern lähtee kauteen hallitsevana mestarina ja Bundesliigan lisäksi joukkue tähyää menestystä myös Euroliigassa.

8.4.2019 09:51 Susijengi

Euroliiga Koposen osalta päätökseen – Espanjassa suomalaisille voittoa

Petteri Koposen Bayern München päätti Euroliigan runkosarjan voittoon, mutta joukkueen haaveet pudotuspelipaikasta olivat menneet jo aiemmin. Espanjassa suomalaiskolmikko pääsi juhlimaan voittoja.

22.3.2019 06:48 Susijengi

Petteri Koponen ratkaisi Bayernille tärkeän voiton summerin soidessa

Petteri Koponen oli Bayern Münchenin sankari, kun saksalaisjoukkue otti elintärkeän voiton Euroliigassa Barcelonasta. Koponen pääsi kuittaamaan entistä seuraansa vastaan upottamalla voittoheiton sisään summerin soidessa.

21.3.2019 08:22 Susijengi

Petteri Koposen 15 pistettä eivät riittäneet Bayernille

Petteri Koponen palasi lievän keskivartalovamman jäljiltä pelikentälle tehokkaasti, mutta hänen 15 pistettä eivät riittäneet siivittämään Bayern Müncheniä voittoon Olympiakosista Euroliigan ottelussa. Saksassa, Espanjassa ja Puolassa sen sijaan suomalaiset pääsivät juhlimaan voittoja.

15.3.2019 07:28 Susijengi

Salinin tehoilta ei riittänyt jatkopaikkaan EuroCupissa – Kanervon Stjarnan runkosarjan voittoon

Sasu Salinin ja Malagan taival EuroCupissa päättyi puolivälierissä, kun Malaga hävisi ratkaisevan ottelun ALBA Berliinille Salinin 17 pisteen iltapuhteesta huolimatta. Islannin liigassa Antti Kanervon Stjarnan lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.

8.3.2019 08:13 Susijengi

Salinin Malaga avasi EuroCupin pudotuspelit voitolla

Sasu Salin ja Malaga saivat lentävän lähdön EuroCupin pudotuspeleille voittamalla ALBA Berliinin vieraskentällä. Islannissa Antti Kanervo tykitti Stjarnanin sarjakärkeen.

2.3.2019 08:42 Susijengi

Wilson ja Ahonen joukkueidensa ykköstykkejä – suomalaisille tärkeitä voittoja

Jamar Wilsonin maaotteluissa väläyttämä hieno vire sai jatkoa myös Liettuan liigassa, kun hän johdatti Lietkabelisin voittoon tehtyään 20 pistettä. Roope Ahonen oli sitä vastoin Oviedon ykköspyssy 17 pisteellä Espanjan kakkosliigassa. Tärkeitä voittoja pääsivät juhlimaan myös Petteri Koponen sekä Tuomas Iisalo ja Vesa Vertio.

5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

1.2.2019 11:51 Susijengi

Petteri Koponen juhli kovaa voittoa Euroliigassa

Petteri Koposen Bayern München tarrasi tiukasti kiinni Euroliigan pudotuspelipaikkaan saksalaisjoukkueen voittaessa kotonaan turkkilaisen suurseura Fenerbahcen.

28.1.2019 14:23 Susijengi

VeikkausTV:n korisviikko tarjoaa 12 suomalaispelaajien ottelua

Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.

28.1.2019 07:39 Susijengi

Koposen Bayern Münchenillä vahva loppuviikko

Petteri Koposen Bayern München teki vahvaa jälkeä tällä viikolla päättäen viikkonsa kahteen kovaan vierasvoittoon. Erik Murphy vaihtaa maisemaa, kun hän purki yhteisymmärryksessä sopimuksen Frankfurtin kanssa.

18.1.2019 09:46 Susijengi

Salin ja Wilson juhlivat voittoja eurokentillä

Sasu Salin ja Jamar Wilson pääsivät voittojen makuun eurokentillä. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon saakka Euroliigassa.

14.1.2019 08:47 Susijengi

Koponen auttoi Bayern Münchenin voittoihin – Susijengiläiset hyvässä iskussa

Petteri Koponen oli jälleen Bayern Münchenin tehopelaajia loppuviikosta, kun saksalaisjoukkue nappasi nimiinsä voitot Euroliigassa ja Bundesliigassa. Espanjassa Sasu Salin pääsi tärkeän voiton makuun ja lisäksi Erik Murphy, Jamar Wilson, Antti Kanervo ja Carl Lindbom tehtailivat taas kovia pistemääriä.

4.1.2019 07:07 Susijengi

Lindbom loisti Puolassa – EuroCupin jatkolohkot käynnistyivät

Carl Lindbom oli jälleen huippuiskussa, kun hän johdatti 24 pisteellään Rosa Radomin voittoon Puolan liigassa. EuroCupissa jatkolohkot pyörähtivät käyntiin ja Susijengin kolmikko ylsi komeasti kaksinumeroisiin pisteisiin.

Näytä lisää vastaavia