Susijengi ”kerää satoa talven varalle” – juhlaturnauksessa esimakua helmikuun EM-karsinnoista

30.7.2019 13:16 Susijengi aloitti kesän 2019 leirityksensä Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä maanantaina. Päävalmentaja Henrik Dettmannin mukaan tiiviin kolmiviikkoisen päätavoite on saada mahdollisimman monta hyvää harjoituspäivää alle ennen helmikuun EM-karsintoja. Tutut kasvot ja nuoret nousijat esiintyvät kotiyleisölleen 16.-18.8. kotiturnauksessa.

Jamar Wilson, Mikael Jantunen ja Shawn Huff viilettävät taas. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi sai toissa viikolla tietää mittelevänsä vuosina 2020-21 pelattavissa EM-karsinnoissa Serbiaa, Georgiaa ja yhtä EM-esikarsinnoista saapuvaa maata (Islanti, Sveitsi tai Portugali) vastaan.

Susijengin kesän 2019 kolmiviikkoisen leirityksen tarkoituksena on kerätä mahdollisimman monta yhteistä harjoitusviikkoa alle ennen helmikuussa 2020 siintävää ensimmäistä EM-karsintaikkunaa.

- Elokuu on aivan nurkan takana ja elokuuhan on perinteisesti sadonkorjuuaikaa. Nyt toimimme kuten viisas maanviljelijä eli kynnämme pellon huolella ja tarkkaan, jotta saamme mahdollisimman hyvän sadon kerättyä helmikuun paukkupakkasten varalta, päävalmentaja Henrik Dettmann kuvailee asetelmaa.

Susijengi käynnistää EM-karsintansa torstaina 20.2. kotiottelulla Serbiaa vastaan Espoo Metro Areenalla. Sunnuntaina 23.2. Susijengi kohtaa EM-esikarsinnoista karsintoihin etenevän maan vieraskentällä. Matka puolen vuoden päähän on pitkä, joten jokainen leiritysvuorokausi on kullanarvoinen.

- Panostamme ennen kaikkea laadukkaaseen harjoitteluun. Tässä leiritysryhmässä on monta kohta kolmella vuosikymmenellä mukana ollutta pelaajaa ja useampi tulevaisuuden nimi, joilla on takanaan pitkä susipolku juniorimaajoukkueista universiadeihin.

Susijengi pelaa elokuussa neljä maaottelua, ensiksi vierasottelut Liettuaa (su 4.8.) ja Serbiaa (ke 7.8.) vastaan ja kesän huipentavat maaottelut Liettuaa (pe 16.8.) ja Venäjää (su 18.8.) vastaan Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksessa Espoo Metro Areenalla.

- Sekin on rahaa pankkiin, että kerätään kokemusta ja kollektiivista itseluottamusta pelaamalla kovimpia mahdollisia vastustajia vastaan. Kesän maaottelut antavat meille mahdollisuuden kokeilla muutamia uusia elementtejä pelissämme ja ajaa nuorempaa osastoa sisään.

Kahdenkymmenen maajoukkuevuoden Kotista 2000-luvulla syntyneisiin

Elias Valtonen kuuluu Susijengin kesän 2019 nuoriin nimiin. Kuva: Vesa Koivunen.

Susijengi leiriytyy kuluvana kesänä 21 pelaajan voimin.

Kokeneimmat pelaajat kesän 2019 leiritysryhmässä ovat elokuussa 2000 maaotteludebyyttinsä tehnyt Tuukka Kotti, 38, sekä joulukuun 2003 maajoukkuedebytantti Shawn Huff, 35. Huffin kanssa samaa ’84 ikäluokkaa edustaa myös 2015 Suomen kansalaisuuden saanut Jamar Wilson.

Kaikissa Susijengin 2010-luvun viisissä arvokisajoukkueissa esiintyneitä pelaajia kesän ringissä on Kotin ja Huffin lisäksi Mikko Koivisto, Petteri Koponen ja Sasu Salin. Lisäksi arvokisakokemusta on myös kolmien kisojen Matti Nuutisella ja Helsingin EM-kisoissa pelanneella Carl Lindbomilla.

Tuoreempia kasvoja kesän leiritysryhmässä ovat vuosien 2017-19 MM-karsinnoissa rotaatiominuuteille päässeet Juho Nenonen, Antti Kanervo, Alex Murphy, Ilari Seppälä, Topias Palmi, Alexander Madsen sekä Yhdysvaltojen yliopistoliigaan siirtyvät Mikael Jantunen ja Ville Tahvanainen, jotka ovat ensimmäiset 2000-luvulla syntyneet Susijengi-pelaajat.

Kesän 2019 leiritykseen kuuluvista pelaajista Susijengin kokoonpanoon yksittäisissä maaotteluissa ovat yltäneet aiemmin myös Hannes Pöllä ja Elias Valtonen, jotka kumpikin kuuluivat Jantusen ja Tahvanaisen ohella kesän 2019 universiadijoukkueeseen.

Ensimmäiseen miesten maaotteluesiintymiseensä tähtäävät puolestaan BC Nokiasta Kataja Basketiin siirtyvä Aapeli Alanen, viimeiset kaksi vuotta Long Beach Statea edustanut Edon Maxhuni sekä tulokaskautensa Richmondin yliopistossa pelannut Andre Gustavson, jotka kuuluivat kaikki kesän 2019 universiadijoukkueeseen.

YLE televisioi Susijengin Liettua-maaottelun sunnuntaina 4.8. sekä Espoo Metro Areenalla pelattavan juhlaturnauksen Liettua- (16.8.) ja Venäjä (18.8.) -ottelut.

Susijengin otteluohjelma, kesä 2019

  • Su 4.8. klo 19.30 Liettua – Susijengi @ Klaipeda, Liettua
  • Ke 7.8. klo 22.30 Serbia – Susijengi @ Zrenjanin, Seria
  • Pe 16.8. klo 19.00 Susijengi – Liettua @ Espoo Metro Areena
  • Su 18.8. klo 19.00 Susijengi – Venäjä @ Espoo Metro Areena

Susijengi kesä 2019

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2019-2020

Aapeli ALANEN

201

5.3.1996

Kataja Basket, Joensuu

Andre GUSTAVSON

192

7.5.1999

Richmond (NCAA)

Shawn HUFF

198

5.5.1984

Helsinki Seagulls

Mikael JANTUNEN

204

20.4.2000

Utah (NCAA)

Antti KANERVO

192

12.4.1989

Helsinki Seagulls

Mikko KOIVISTO

194

18.4.1987

Salon Vilpas

Petteri KOPONEN

194

13.4.1988

Bayern München (GER)

Tuukka KOTTI

205

18.3.1981

Helsinki Seagulls

Carl LINDBOM

206

10.11.1991

HydroTruck Radom (POL)

Alexander MADSEN

207

20.1.1995

free agent

Edon MAXHUNI

186

21.3.1998

free agent

Alex MURPHY

206

3.6.1993

free agent

Juho NENONEN

202

12.9.1987

Salon Vilpas

Matti NUUTINEN

200

6.5.1990

CB Oviedo (ESP)

Topias PALMI

194

26.8.1994

Vanoli Cremona (ITA)

Hannes PÖLLÄ

212

9.3.1998

Oklahoma (NCAA)

Sasu SALIN

191

11.6.1991

Iberostar Tenerife (ESP)

Ilari SEPPÄLÄ

188

27.3.1993

Aix-Maurienne (FRA)

Ville TAHVANAINEN

193

30.6.2000

Bradley (NCAA)

Elias VALTONEN

199

11.6.1999

Arizona State (NCAA)

Jamar WILSON

185

25.2.1984

JL Bourg Basket (FRA)

  • Päävalmentaja Henrik DETTMANN
  • Valmentaja Lassi TUOVI
  • Valmentaja Mikko LARKAS
  • Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
  • Valmentaja Jussi HIRVONEN
  • Valmentaja Niko NUUTINEN
  • Fysioterapeutti Atso LIESMALA
  • Fysioterapeutti Jarkko AHO
  • Lääkäri Aleksi KALLIONIEMI
  • Huoltaja Jussi LAUKKONEN
  • Joukkueenjohtaja Mika MÄKELÄ
 
17.11.2019 08:32 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä heitti komeasti 30 pistettä Ranskassa

Ilari Seppälä oli jälleen hienossa vedossa, kun hän heitti Ranskan ProB:n ottelussa 30 pistettä johdattaen Aix-Mauriennen voittoon. Sasu Salin jatkoi hyviä pelejään Espanjassa ja Carl Lindbom oli Puolassa joukkueensa voiton takuumiehiä.

14.11.2019 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin naulasi voittoheiton sisään ja Teneriffan putkelle jatkoa

Sasu Salin oli Teneriffan sankari, kun hän heitti voittoheiton sisään muutama sekunti ennen loppua Mestarien liigan ottelussa Gaziantepiä vastaan.

13.11.2019 08:18 NBA

Tulikuuma White siivitti Bullsin voittoon, Markkanen 13 pistettä

Chicago Bulls nappasi NBA:ssa kotivoiton New York Knicksistä 102-120, kun tulikuuma Coby White siivitti kotijoukkueen karkumatkalle päätösneljänneksellä. Lauri Markkanen pussitti ottelussa 13 pistettä ja repi kahdeksan levypalloa.

11.11.2019 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen juhli kärkiottelun voittoa - Alex Murphy takoi 25 pistettä suomalaiskohtaamisessa

Saksan Bundesliigassa pelattiin kärkikamppailu, jonka vei nimiinsä Petteri Koposen Bayern München. Espanjan LEB Orossa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Roope Ahosen Breogan isännöi Alex Murphyn Gipuzkoa Basketia. Murphy oli hurjana heittäen 25 pistettä Gipuzkoan hakiessa komean voiton.

10.11.2019 09:10 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin kuumana Teneriffan voitossa

Sasu Salinin vahva peli siivitti Teneriffan jälleen voittoon Espanjan liigassa. Carl Lindbom ja Ilari Seppälä olivat myös niin ikään tehokkaina.

7.11.2019 08:07 NBA

Bullsille selkeä vierasvoitto Atlantasta, Markkanen 17 pistettä

Kahden peräkkäisen tappion jälkeen Chicago Bulls onnistui palaamaan voittojen tielle, kun Bulls selätti Atlanta Hawksin vieraissa 113-93. Lauri Markkanen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies pussittamalla 17 pistettä.

4.11.2019 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Espanjassa nähtiin vahvat suomalaisesitykset

Espanjan liigassa Sasu Salinin Teneriffan vahva alkukausi sai jatkoa, kun taas sarjaporrasta alempana Matti Nuutinen ja Roope Ahonen olivat joukkueidensa voimahahmoja.

3.11.2019 08:57 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä hurjassa iskussa Ranskassa – ”Omaan peliini olen ihan tyytyväinen”

Ranskan ProA:ssa Jamar Wilson ja Lassi Tuovi pääsivät voiton makuun ja ProB:ssä Ilari Seppälä heitti peräti 26 pistettä Aix-Mauriennelle. Puolassa Carl Lindbom pääsi myös nauttimaan voitosta.

2.11.2019 08:20 NBA

Bulls katkaisi tappioputkensa Pistonsin kustannuksella kotonaan

Chicago Bulls voitti ensimmäisen kotiottelunsa tänä kautena ja katkaisi samalla kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa, kun Bulls voitti United Centerissä Detroit Pistonsin 106-112. Lauri Markkanen heitti ottelussa 14 pistettä.

31.10.2019 08:02 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen tehokkaana Bayern Münchenin voittaessa Real Madridin

Petteri Koponen ja Bayern München pääsivät juhlimaan äärimmäisen maukasta voittoa kaadettuaan Euroliigan ottelussa Real Madridin. Koponen oli jälleen Bayernin kantavia voimia ottelussa heittäen 15 pistettä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa jatkaa puhtaalla pelillä ja Ranskan cupissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.

29.10.2019 08:04 NBA

Bulls taipui niukasti Knicksille, Markkanen 18 pistettä

Chicago Bulls hävisi New Yorkin Madison Square Gardenissa Knicksille 98-105. Lauri Markkanen väänsi ottelussa 18 pistettä ja kuusi levypalloa.

28.10.2019 07:25 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphyn Gipuzkoa voittoputkessa

Alex Murphyn Gipuzkoa otti neljännen peräkkäisen voittonsa ja jakaa samalla Espanjan LEB Oron kärkipaikkaa. Petteri Koposen Bayern München jatkaa puhtaalla pelillä Saksan Bundesliigassa.

27.10.2019 07:49 Suomalaiset ulkomailla

Iisalojen Crailsheimin hurja alkukausi sai jatkoa – Wilson ja Palmi iskussa

Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Crailsheim Merlins jatkoi voittoputkeaan Saksan Bundesliigassa nappaamalla jo viidennen peräkkäisen voittonsa. Voittoputkessa liihottaa myös Alexander Madsenin VEF Riika ja Jamar Wilsonin sekä Topias Palmin hyvät vireet saivat jatkoa.

27.10.2019 06:17 NBA

Raptors sulki Bullsin pistehanat kotiavauksessa

Lauri Markkanen ja Chicago Bulls esiintyivät ensimmäistä kertaa tänä kautena kotiyleisönsä edessä häviten hallitsevalle NBA:n mestarille Toronto Raptorsille 108-84. Markkanen heitti ottelussa yhdeksän pistettä.

26.10.2019 08:09 NBA

Chicago Bulls kairasi avausvoittonsa Memphisissä

NBA-kauden toisessa ottelussaan Chicago Bulls oli voitokas kaataen Memphis Grizzliesin vieraissa 110-102. Lauri Markkasen saldo voitossa oli yhdeksän pistettä, yksitoista levypalloa, kolme syöttöä ja yksi torjunta.

24.10.2019 08:37 NBA

Markkaselta 35 pisteen ja 17 levypallon monsteripeli, Bullsille pisteen tappio avausottelussa

Lauri Markkasen kolmas kausi NBA:ssa alkoi ryminällä, kun Finnisher nakutti 35 pistettä ja repi 17 levypalloa Chicago Bullsille. Voitto jäi niukasti Bullsin käpälistä, kun Charlotte Hornets voitti lopulta niukasti yhdellä pisteellä 125-126.

21.10.2019 09:44 NBA

Markkanen ja Bulls hamuaa pudotuspelipaikkaa NBA:ssa

NBA:n kausi 2018/19 alkaa tällä viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Chicago Bulls taas aloittaa kamppailun kohti pudotuspelipaikkaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä kohdaten NBA-kauden avausottelussaan Charlotte Hornetsin.

21.10.2019 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Koponen heitti Bayern Münchenin voittoon - Palmi käytti näyttöpaikkansa

Viikonloppuna nähtiin useita suomalaisonnistumisia Euroopan koriskentillä. Petteri Koponen oli kovassa heittovireessä Bayern Münchenin voitossa, Topias Palmi käytti minuuttinsa tehokkaasti Vanoli Cremonan voitossa ja Jamar Wilson oli tehokkaana Ranskassa.

17.10.2019 23:48 Suomalaiset ulkomailla

Koposen Bayern München järjesti murskajaiset Euroliigassa – ”Hyvä esitys koko jengiltä”

Petteri Koposen Bayern München järjesti melkoisen näytöksen kotiyleisölleen kaataessaan Euroliigan ottelussa ranskalaisen ASVEL Lyon-Villeurbannen yli 40 pisteen erolla.

16.10.2019 08:22 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaisille komeita voittoja Mestarien liigassa

Mestarien liiga alkoi suomalaisten osalta räväkästi, kun Alexander Madsen, Sasu Salin ja Lassi Tuovi pääsivät juhlimaan voittoja. Itävallan liigassa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden jatkaa puhtaalla pelillä.

Näytä lisää vastaavia