Susijengin sytyttäjä Miro Little: “Koutsit sanoi, että ole rohkea”

12.9.2022 11:27 Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.

Miro Little oli liekeissä Kroatiaa vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Se on ollut omalta osalta vähän vuoristorataa, Little kuvailee omia otteitaan EM-kisoissa tähän asti.

Vielä runsas puoli vuotta sitten, tämän vuoden helmikuussa, tuolloin vasta 17-vuotias Little kohosi Susijengin kokoonpanoon MM-karsintaotteluihin hallitsevaa Euroopan mestaria Sloveniaa vastaan pelinrakentajaosaston poissaolojen vuoksi.

Vaikka Miro on Suomen ja Euroopankin mittapuulla ikäluokkansa huippulupaus, maajoukkueeseen nouseminen ja EM-kisoissa esiintyminen vasta 18-vuotiaana on äärimmäisen harvinaista. Little on ansainnut maajoukkuepaikkansa ihan itse väkevillä näytöillään, mutta ymmärrettävää myös on, että 18-vuotiaalla pelaajalla suoritustaso vaihtelee keskimäärin enemmän kuin vaikkapa kolmikymppisellä veteraanilla.

- Mulla on ollut viime peleissä ehkä vähän itseluottamus hakusessa, mutta koutsit on sanonut koko ajan, että ole rohkea, hän kertoo.

- Ne jaksaa muistuttaa, että kun luotan itseeni, pystyn pelaamaan ihan kenen kanssa vaan tuolla kentällä. Eilen tuli pari onnistumista molemmissa päissä kenttää ja oli tosi helppo päästä takaisin omaan rytmiin.

Päävalmentaja Lassi Tuovi määräsi Littlen kentälle Kroatia-neljännesvälierän toisen neljänneksen puolenvälin haminoilla, jolloin Susijengi kaipasi kipeästi energiaa kentälle. Little alkoi varjostaa Kroatian pelinrakentajia Jaleen Smithiä ja Krunoslav Simonia koko kentällä ja loi hyökkäyspäähän tilaa ajamalla rohkeasti korille ja upottamalla step back -kolmosen. Sama vire kantoi historialliseen neljännesvälierävoittoon asti.

- Tosi siisti kokemus, Miro naurahtaa kysyttäessä ottelusta Kroatiaa vastaan.

”Silmiä avaava kokemus”

Miro Little pelasi viime kaudella miesten Divari A:ta HBA-Märskyn vihervalkopaidassa isoilla minuuteilla joukkueensa tehokärkenä.

EM-kisakentillä vastus on ollut useampaa pykälää kovempi, kun Little on päässyt mittaamaan tasoaan Jaleen Smithin (Kroatia), Tamir Blattin (Israel), A.J. Slaughterin (Puola), Vasilije Micicin (Serbia) ja Tomas Satoranskyn (Tshekki) kaltaisia kansainvälisiä huippuja vastaan.

- Onhan vastus ihan eri tasolla täällä. Koko ajan pitää olla tosi tarkkana. On tosi silmiä avaava kokemus, eikä saa herpaantua hetkeksikään, Little kuvailee.

- Mä suhtaudun yleisesti ottaen jokaiseen vastustajaan yhtä kunnioittavasti ja yhtä itseluottamuksella riippumatta siitä, pelaanko Divari A:ta vai EM-kisoissa vai missä. Mutta on myös ollut siistiä nähdä, että mulla on match-upina joku NBA- tai Euroliiga-pelaaja, ja pärjään ihan hyvin omalla tontillani.

Yhtä lailla Mirolle on ollut oppimiskokemus ottaa roolinsa maajoukkueessa, valtakunnan parhaan kahdentoista pelaajan joukossa, ja nousta jengistä esille omana itsenään, omine vahvuuksineen.

- Kaikki on ottanut tosi hyvin vastaan. On tosi makeeta olla osa tällaista joukkuetta. Tosi siistiä nähdä, kun pystyy eilisen tavoin hakemaan muutaman onnistumisen ja ruokkimaan sillä koko joukkueen itseluottamusta.

Samalla Little myöntää, ettei oikein pysty edes käsittämään eilisen Kroatia-voiton historiallista perspektiiviä – sitä, että Suomi eteni EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon edellisen kerran silloin, kun Henrik Dettmann oli 9-vuotias.

- Musta tuntuu, että tästä jengistä mä kaikkein vähiten pystyn sitä käsittämään, kun oon ollut mukana muutenkin vasta muutaman kuukauden, Miro nauraa.

- Ollaan tänä aikana voitettu Kroatia kahteen kertaan, Slovenia kahteen kertaan. Espanja on hallitseva maailmanmestari, mutta nyt on uusi vuosi ja uusi turnaus. Lähdetään samalla rohkeudella myös heitä vastaan.

Susijengi ja Espanja kohtaavat EM-kisojen puolivälierässä Berliinin Mercedes-Benz Arenalla tiistaina 13.9. klo 17.15 paikallista aikaa (klo 18.15 Suomen aikaa).

Henkilöt

 
15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

10.9.2022 10:58 Susijengi

Elias Valtonen: ”Meillä on upea mahdollisuus sunnuntaina”

Prahan EM-alkulohko on mennyttä päivää ja kuusitoista jäljellä olevaa EM-kisajoukkuetta kotiutuneet Berliiniin, missä ratkotaan koripallon vuoden 2022 Euroopan mestaruus. Nuoresta lupauksesta Susijengin luottopelaajaksi varttunut Elias Valtonen, 23, kertoo nauttineensa joka ainoasta hetkestä arvokisanäyttämöllä ja uskoo Susijengin tekevän sunnuntaina historiaa.

8.9.2022 10:46 Susijengi

”Heti ammutaan kun kori näkyy” – Susijengin Hollannin-veteraanit tietävät, mitä torstaina tulee vastaan

Susijengi ja Hollanti ovat kohdanneet miesten maajoukkuetasolla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vain kerran. Viime kaudella Belgian ja Hollannin yhteisliigassa pelanneet Topias Palmi, Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen kuitenkin tietävät omakohtaisen kokemuksen pohjalta, mitä torstai-iltapäivällä on tiedossa.

6.9.2022 14:59 Susijengi

Sasu Salin: ”Katseet on jo Tshekeissä”

Kansainvälisessä huippukoripallossa suhdanteet vaihtuvat nopeasti. Lauantaina Susijengi juhli 30 pisteen voittoa Puolasta, maanantaina taivuttiin Serbian edessä saman 30 pisteen edestä. Susijengin rutinoitunut tarkka-ampuja Sasu Salin kertoo joukkueen prosessoineen Serbia-tappion nopeasti ja kääntäneen katseen Tshekkeihin.

5.9.2022 14:02 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Jokicilla on uskomaton kyky nähdä kenttä”

Vaikka koripallo kuinka on olemukseltaan joukkuepeli, Susijengin ja Serbian maanantain myöhäisillan kohtaamisessa otsikoihin tulee nousemaan kahden NBA-jätin, Lauri Markkasen ja Nikola Jokicin, kohtaaminen. Markkanen on kohdannut Jokicin jo useasti NBA-urallaan ja uskoo tietävänsä melko hyvin, mitä maanantaina on luvassa.

4.9.2022 16:03 Susijengi

Petteri Koponen Greatest Hits: ”Kenraali” 150 maaottelun rajapyykillä

Pitkän, ansiokkaan ja paikoin uskomattomankin koripallouransa viimeisiä otteluita pelaava Petteri Koponen, 34, saavuttaa maanantaina 150 miesten maaottelun rajapyykin vain kahdentenatoista pelaajana kautta aikain. Ohessa katsaus ”Kenraalin” uran kaikkien aikojen ikimuistoisimpiin otteluihin susipaidassa.

2.9.2022 09:19 Susijengi

Mikael Jantunen ensimmäisistä EM-kisoistaan: ”Onhan tämä hienoa!”

Kimmo Muurinen ja Tuukka Kotti pelasivat ”alamittaisina isoina miehinä tiensä Susijengin kannattajien sydämiin viime vuosikymmenellä. Perinteet jatkuvat, sillä nuoresta iästään huolimatta jo neljä vuotta Susijengissä pelannut Mikael Jantunen, 22, kanavoi Kotin ja Muurisen ikiaikaisia vahvuuksia EM-näyttämöillä nyt ensimmäistä kertaa urallaan.

1.9.2022 11:41 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Mä oon valmis tähän haasteeseen”

Kari-Pekka Klingasta Teemu Rannikon kautta Jamar Wilsoniin ja Petteri Koposeen on Susijengin peliä pyörittänyt vuosikymmenestä toiseen kansainvälisen tason pelinrakentaja. Alkavien EM-kisojen aikana Susijengin takakentän marsalkaksi on näyttävimmin ehdolla hyvinkääläislähtöinen Edon Maxhuni, 24.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

Näytä lisää vastaavia