Lauri Markkanen: ”Jokicilla on uskomaton kyky nähdä kenttä”

5.9.2022 14:02 Vaikka koripallo kuinka on olemukseltaan joukkuepeli, Susijengin ja Serbian maanantain myöhäisillan kohtaamisessa otsikoihin tulee nousemaan kahden NBA-jätin, Lauri Markkasen ja Nikola Jokicin, kohtaaminen. Markkanen on kohdannut Jokicin jo useasti NBA-urallaan ja uskoo tietävänsä melko hyvin, mitä maanantaina on luvassa.

Lauri Markkanen on kohdannut Nikola Jokicin useita kertoja NBA-kentillä. Kuva: FIBA Europe.

Markkasen ja Jokicin tiet kohtasivat ensimmäisen kerran syksyllä 2017, jolloin Markkanen pelasi tulokaskauttaan Chicago Bullsissa ja Jokic edusti vastaavasti Denver Nuggetsia kolmatta kauttaan.

Jokic oli edellisellä kaudella lyönyt läpi NBA:ssa, jonka seurauksena Nuggets oli lähettänyt bosnialaissentterinsä Jusuf Nurkicin Portlandiin ja pedannut tiensä Jokicin myöhemmälle paraatimarssille NBA:n parhaiden pelaajien joukkoon.

- Kyllähän sen ihan alusta asti huomasi, miten hyvä pelaaja Jokic oli, Markkanen muistelee.

- NBA:ssa tosi moni pelaaja erottuu urheilullisuudellaan, mutta Jokicissa pisti silmään se, miten se operoi maan pinnassa eikä ole mikään maailman sähäkin pelaaja, mutta sillä on ihan uskomaton kyky nähdä kenttä ja tehdä oikea ratkaisu.

Seuraavan kehitysharppauksensa Jokic teki pelikaudella 2020–21, jolloin hän kirjautti Denver Nuggetsille 27,1 pistettä, 13,8 levypalloa, 7,9 syöttöä, 1,5 riistoa ja 0,9 blokkia ottelua kohden. Jokicin arvoa Nuggetsille korostaa entisestään se, että denveriläisjoukkue on kärsinyt kahden vuoden aikana valtavasti loukkaantumisista ja sairastumisista. Siitä huolimatta Nuggets on voittanut Jokic ruorissaan 60 % otteluistaan.

- Kun joukkueessa on tuollainen pelaaja, se tekee joukkuekavereiden pelistä niin paljon helpompaa. Vaikka on kuinka Jamal Murrayta ja Michael Porteria ollut sivussa, sieltä on sitten Will Barton ja Bones Hyland ja muut nostaneet tasoaan. Kivahan siinä on pelata, kun on tuollainen kaveri vetämässä puolustusta itseensä ja jakamassa syöttöjä.

Tukijalka, pump fake ja pyörähdysliikkeet

Vaikka Markkanen ja Jokic ovat toisilleen tutut NBA-kentiltä, maajoukkuetasolla kaksi jättiä eivät vielä ole toisiaan päässeet kohtaamaan.

NBA ja eurooppalainen maajoukkuekoripallo ovat luonteeltaan erilaisia, mutta Markkasen mukaan Jokicin tasoinen pelaaja erottuu kyllä edukseen ympäristöstä riippumatta.

- Onhan Jokic sillä lailla aika haastava pelaaja puolustaa, että jos sen antaa pelata yhdellä yhtä vastaan, se skoraa, ja jos sitä tuplaa, se löytää vapaan pelaajan. Sen peliäly ja oikea-aikaisuus on ihan omalla tasollaan. NBA:ssa moni atleettisempi kaveri kiehuu aika pahasti, kun Jokic hyppyyttää ne ilmaan joillain old school harhautuksilla, Markkanen naurahtaa.

- Mutta onneksi koris on joukkuepeli, ja varmaan vielä korostuneemmin EM-kisoissa kuin NBA:ssa. Että vaikka ois kuinka hyviä yksilöitä, ei tämä mene miksikään 1-vs-1-poraamiseksi. Meillä on joukkuepuolustuksessa aika hyvät aseet Jokicia vastaan. Yritetään vaan tehdä hänen elämänsä mahdollisimman hankalaksi, ja siihen tarvitaan koko jengiä.

Yksilötason onnistumisiin on pakko pureutua sen verran, että viime kaudella Clevelandissa Markkanen löi nopeassa vastahyökkäyksessä Nikola Jokicin naamaan donkin, joka levisi sosiaalisessa mediassa kuin se kuuluisa kulovalkea.

Ottelun tiimellyksessä tapahtuu monenlaista, kuittaa Markkanen.

- Pakko myöntää, etten oo sitä donkkia hirveämmin muistellut. Välillä se tulee mieleen, kun kaverit sitä videota ja GIF:iä somessa jakelee, mutta se nyt oli vaan yks suoritus muiden joukossa, Lauri hymyilee.

- Oon ollut itse urani aikana muutaman kerran siinä vastaanottajan asemassa samankaltaisessa tilanteessa, eikä nekään jää mieleen pyörimään. Ihan varmasti Jokicin frendit jakelee omassa somessaan vastaavanlaista videota, jossa Nikola donkkaa jonkun naamaan.

Susijengi ja Serbia kohtaavat EM-kisojen Prahan alkusarjan kolmannessa ottelussa maanantaina 5.9. klo 21.00 paikallista aikaa (klo 22.00 Suomen aikaa). Ottelu televisioidaan YLE TV2:ssa klo 21.45 alkaen.

Henkilöt

 
15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

12.9.2022 11:27 Susijengi

Susijengin sytyttäjä Miro Little: “Koutsit sanoi, että ole rohkea”

Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.

10.9.2022 10:58 Susijengi

Elias Valtonen: ”Meillä on upea mahdollisuus sunnuntaina”

Prahan EM-alkulohko on mennyttä päivää ja kuusitoista jäljellä olevaa EM-kisajoukkuetta kotiutuneet Berliiniin, missä ratkotaan koripallon vuoden 2022 Euroopan mestaruus. Nuoresta lupauksesta Susijengin luottopelaajaksi varttunut Elias Valtonen, 23, kertoo nauttineensa joka ainoasta hetkestä arvokisanäyttämöllä ja uskoo Susijengin tekevän sunnuntaina historiaa.

8.9.2022 10:46 Susijengi

”Heti ammutaan kun kori näkyy” – Susijengin Hollannin-veteraanit tietävät, mitä torstaina tulee vastaan

Susijengi ja Hollanti ovat kohdanneet miesten maajoukkuetasolla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vain kerran. Viime kaudella Belgian ja Hollannin yhteisliigassa pelanneet Topias Palmi, Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen kuitenkin tietävät omakohtaisen kokemuksen pohjalta, mitä torstai-iltapäivällä on tiedossa.

6.9.2022 14:59 Susijengi

Sasu Salin: ”Katseet on jo Tshekeissä”

Kansainvälisessä huippukoripallossa suhdanteet vaihtuvat nopeasti. Lauantaina Susijengi juhli 30 pisteen voittoa Puolasta, maanantaina taivuttiin Serbian edessä saman 30 pisteen edestä. Susijengin rutinoitunut tarkka-ampuja Sasu Salin kertoo joukkueen prosessoineen Serbia-tappion nopeasti ja kääntäneen katseen Tshekkeihin.

4.9.2022 16:03 Susijengi

Petteri Koponen Greatest Hits: ”Kenraali” 150 maaottelun rajapyykillä

Pitkän, ansiokkaan ja paikoin uskomattomankin koripallouransa viimeisiä otteluita pelaava Petteri Koponen, 34, saavuttaa maanantaina 150 miesten maaottelun rajapyykin vain kahdentenatoista pelaajana kautta aikain. Ohessa katsaus ”Kenraalin” uran kaikkien aikojen ikimuistoisimpiin otteluihin susipaidassa.

2.9.2022 09:19 Susijengi

Mikael Jantunen ensimmäisistä EM-kisoistaan: ”Onhan tämä hienoa!”

Kimmo Muurinen ja Tuukka Kotti pelasivat ”alamittaisina isoina miehinä tiensä Susijengin kannattajien sydämiin viime vuosikymmenellä. Perinteet jatkuvat, sillä nuoresta iästään huolimatta jo neljä vuotta Susijengissä pelannut Mikael Jantunen, 22, kanavoi Kotin ja Muurisen ikiaikaisia vahvuuksia EM-näyttämöillä nyt ensimmäistä kertaa urallaan.

1.9.2022 11:41 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Mä oon valmis tähän haasteeseen”

Kari-Pekka Klingasta Teemu Rannikon kautta Jamar Wilsoniin ja Petteri Koposeen on Susijengin peliä pyörittänyt vuosikymmenestä toiseen kansainvälisen tason pelinrakentaja. Alkavien EM-kisojen aikana Susijengin takakentän marsalkaksi on näyttävimmin ehdolla hyvinkääläislähtöinen Edon Maxhuni, 24.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

Näytä lisää vastaavia