HBA-Märskyn Saga Ukkonen on sitoutunut Texas Techin yliopistoon

12.10.2020 08:29 HBA-Märskyä alkaneella kaudella edustava Saga Ukkonen, 19, on sitoutunut aloittamaan yliopistouransa Texas Techin yliopistossa kaudella 2021/22.

Saga Ukkonen siirtyy kaudeksi 2021/2022 Texas Techin yliopistoon.

Ukkonen aloitti viime viikolla neljännen kautensa naisten Korisliigassa ja HBA-Märskyssä heittäen 22 pistettä märskyläisten rökälevoitossa Catzia vastaan. Yliopistopaikan myötä Ukkosen pitkäaikainen haave toteutui.

– Tavoitteena on ollut jo pitkään päästä lukion jälkeen pelaamaan yliopistoon jenkkeihin, joten kyllä, tätä voi kutsua unelmien täyttymykseksi, Ukkonen kertoo.

Texas Techillä on loistokas historia, jonka kulta-ajat menevät ’90-luvun puolelle, jolloin Lady Raiders voitti NCAA:n lopputurnauksen mestaruuden. Kokonaisuudessaan yliopistolle on kertynyt NCAA:n lopputurnausedustuksia 20 kappaletta, joista viimeisin vuodelta     2013.

– Texas Tech vaikutti heti alusta asti todella hyvältä vaihtoehdolta ja jokaisen puhelun aikana, sekä jälkeen, valmentajien kanssa fiilis oli todella hyvä. Staffi on todella mukava ja kaikki, mitä he kertoivat toiminnastaan ja ohjelmastaan, kuulosti minulle siltä, että se voisi olla hyvä paikka minulla jatkaa kehittymistä ja korisuraani, Ukkonen aloittaa.

– Myös se, että koulu pelaa todella hyvää konferenssia ja valmennuksella on selkeä tavoite asetettuna tuleville kausille sai minut innostumaan tästä koulusta.

Texas Techin uuden nousun pääarkkitehdiksi on palkattu mestaruusvuonna joukkueessa pelannut Krista Gerlich, joka viimeiset seitsemän kautta valmentanut UT Arlingtonia NCAA:n ykköstasolla.

– On todella hienoa, että saan tulla Gerlichin valmennettavaksi, koska hän on itse saanut kokea kaiken, mihin me tulemme pyrkimään joukkueen kanssa eli olemaan paras jengi konferenssissa.

Ukkonen on Wartti Basket -kasvatti, joka on ehtinyt pelata mittavan uran Suomen nuorisomaajoukkueissa. Kokonaisuudessaan nuorisomaajoukkuepelejä on kertynyt 67 kappaletta. Vuonna 2017 Ukkonen kutsuttiin NBA:n Basketball Without Borders (BWB) -leirille, jossa hän ylsi tähdistöotteluun saakka.

Henkilöt

 
10.11.2023 11:19 NCAA

Korisliigan vuoden kehittynein pelaaja Meri Kanerva on sitoutunut Xavierin yliopistoon

Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.

17.11.2022 10:14 NCAA

Kati Ollilainen on sitoutunut Wyomingin yliopistoon syksyksi 2023

HBA-Märskyn riveissä hienoa kautta pelaava Kati Ollilainen, 19, on valinnut yliopistonsa Yhdysvalloissa, kun Helsingin NMKY:n kasvatti on sitoutunut siirtymään Wyomingin yliopistoon syksyllä 2023.

15.4.2022 09:02 Susiladies

Janette Aarnio on valinnut yliopistokseen South Floridan

HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.

19.11.2021 07:16 NCAA

Henna Sandvik on sitoutunut NCAA:n lopputurnauksen ”Elite Eightiin” yltäneeseen Indianaan

Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.

25.8.2021 08:55 Susiladies

Liisa Taponen on sitoutunut Illinoisin yliopistoon

Kasvattajaseurassaan Tampereen Pyrinnössä loistodebyyttikauden naisten Korisliigassa pelannut Liisa Taponen, 19, on tehnyt suullisen sitoumuksen University of Illinoisin kanssa. Susiladiessa tulikasteensa tänä kesänä saanut Taponen siirtyy Yhdysvaltojen yliopistosarjaan syksyllä 2022.

19.4.2021 13:30 NCAA

Emerita Mashaire siirtyy tulevaksi kaudeksi Cincinnatin yliopiston vahvuuteen

HBA-Märskyssä kautensa päättänyt, Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Emerita Mashaire, 20, on sitoutunut Cincinnatin yliopistoon, jonne hän siirtyy tulevaksi kaudeksi. Leppävaaran Pyrinnön kasvatti pussitti HBA:lle naisten Korisliigassa 9,1 pistettä per ottelu.

16.4.2020 08:06 Susiladies

Elina Arike valitsi yliopistokseen UTEP:n

Suomen laiturilupauksiin kuuluva Elina Arike, 20, on valinnut yliopistokseen Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa University of Texas at El Pason.

20.2.2019 16:39 Susiladies

Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi sitoutunut Arizona Stateen

HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.

19.11.2018 10:09 Naisten Korisliiga

Lotta Vehka-aho NCAA-parketeille Florida Atlanticiin

Vimpelin Vedon kasvatti Lotta Vehka-aho, 17, siirtyy vuoden päästä Atlantin taakse NCAA:n yliopistoparketeille Florida Atlantic Universityyn. Vehka-aho pelaa kuluvalla kaudella Naisten Korisliigaan HBA:ssa.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

Näytä lisää vastaavia