Roosa Lehtoranta väläytteli taas Belgiassa

29.9.2019 21:35 Roosa Lehtoranta jatkoi hyvin alkanutta kauttaan Belgian liigassa auttamalla Antwerpenin kauden toiseen voittoonsa. Heta Äijänen ja Annika Holopainen juhlivat jatkopaikkoja paikallisissa cup-kilpailuissa.

Roosa Lehtoranta ja Annika Holopainen pääsivät juhlimaan voittoja viikonloppuna. (Kuva: Ville Vuorinen)

Lehtoranta oli jälleen Antwerpen Giantsin johtohahmoja, kun Giants voitti vieraissa Pepinsterin 84-72 (49-31). Lehtoranta pussitti 14 pistettä ja kaunisteli tilastojaan vielä kolmella levypallolla, neljällä syötöllä ja riistolla. Giants on voittanut nyt kolmesta pelistään kaksi.
Ottelutilastot

Saksan cupissa Heta Äijäsen edustama Donau-Ries Angels eteni jatkoon voittamalla vieraskentällä Sharks Würzburgin 77-48 (41-29). Äijänen auttoi joukkuettaan kahdeksalla pisteellä. Tarkempia tilastotietoja ei ole tarjolla.

Anissa Poundin Bergische Löwenin tie Saksan cupissa katkesi, kun Löwen hävisi ALBA Berliinille selvästi 48-72 (28-35). Pounds oli joukkueensa paras pistenainen 13 pinnalla ja saalisti lisäksi neljä levypalloa sekä kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Ranskan cupissa Annika Holopainen avasi kilpakautensa johdattamalla Reimsin seuraavalle kierrokselle. Holopainen oli 15 pisteellään Reimsin pistetykki 74-54 (42-31) päättyneessä ottelussa.

 
4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

20.6.2025 12:07 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ammensi tulokasvuodestaan oppia tulevaa varten

Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.

12.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jatkaa Saarlouis Royalsissa - "Nälkää jäi"

Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.

5.6.2025 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier siirtyy Galatasarayn riveihin

Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.

4.6.2025 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen kauteen mahtui haasteita ja onnistumisia – ”Sain parannettua suorituksiani ja tasoani”

Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.

12.5.2025 15:55 Susiladies

Finaalitappio jäi kaivelemaan Roosa Lehtorantaa – ”Eihän sitä ikinä halua finaaleissa hävitä”

Roosa Lehtorannan ja Saarlouis Royalsin hieno kausi Saksan Bundesliigassa tuli päätökseen, kun joukkue hävisi finaaleissa Kelternille. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin positiivinen finaalitappiosta huolimatta.

29.4.2025 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtisella ehjä kausi isossa roolissa – ”Kehityin kauden aikana”

Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.

21.4.2025 14:01 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta aloittanut finaalit Saksassa – kausia päätökseen Espanjassa ja Unkarissa

Useissa Euroopan korissarjoissa on ratkaisujen ajat käsillä. Roosa Lehtoranta pelaa Saksan finaaleissa, Awak Kuier Italian välierissä, Helmi Tulonen taistelee sarjapaikasta ja Anniina Äijänen noususta.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

Näytä lisää vastaavia