Urhea-hallissa satoi taivaalta kolmosia – Susiladies 20 pisteen voittoon Latviasta

31.7.2022 17:43 Helsingin Urhea-hallissa nähtiin jo toista kertaa tänä viikonloppuna vauhdikas, urheilullinen ja sitkeä Susiladies, joka voitti 17 onnistuneen kolmen pisteen heiton siivittämänä Latvian 85-65 (50-35).

Susiladies pääsi tuulettamaan 20 pisteen voittoa kivenkovasta Latviasta. Kuva: Ville Vuorinen.

Susiladies äityi jo aikaisin hurjaan 15-0-juoksuun, joka kesti ensimmäisen ja toisen neljänneksen lävitse. Susiladiesin heittopeli oli silkkaa rautaa ensimmäisellä puoliajalla, kun suomalaiset osuivat kolmosensa peräti 10/15 (66,6%). Johtokin venyi parhaimmillaan 19 pisteeseen ennen puoliaikaa.

Kolmannelle neljänneksellä Latvia sai sekoitettua pakkaa paikkapuolustuksella, jonka kanssa Suomi yskähteli hetken aikaa. Latvia kiri kahdeksaan pisteeseen, mutta hiljalleen vapaat heittopaikat löytyivät ja ne alkoivat uppoamaan sukan pohjalle.

– Toisella puoliajalla oli selvä, ettei heitetä yli 60 prosenttia kolmosia. Pystyimme muuttamaan taktiikkaa ja pikaisilla muutoksilla. Paikkaa vastaan logiikka vähän muuttuu, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen aloitti.

– Meidän vahvuuksia on nopea pelaaminen, vahva levypallopelaaminen, kamppailupelaaminen, syöttäminen ja rohkea heittäminen. Niin kauan, kun paikasta miettii, että se on ongelma, niin se on ongelma.

Lääkkeet löytyivät ja päätösneljänneksellä Susiladies palasi kuskin paikalle, selkeään johtoon. Kokonaisuudessaan Suomi heitti ottelussa kolmosensa 17/38 (44,7%). Erokin venyi suurimmillaan 22 pisteeseen.

– Meillä oli aika hyvä energia koko ottelun. Pikkaisen ehkä herpaannuttiin heidän paikasta, mutta saatiin sekin murrettua, Linda-Lotta Lehtoranta kommentoi.

Salminen: ”Ei ihan kymppisuoritus, mutta lähellä sitä”

Susiladiesin kantava voima läpi ottelun oli aggressiivinen puolustus, joka sai ajoittain latvialaisen jopa hermostumaan. Latvia sortui 22 menetykseen ja heittoprosentit pysyivät maltillisina: kakkoset 14/33 (42,4%) ja kolmoset 5/21 (23,8%).

– Meillä ei ollut yhtään suotuisaa matchuppia sisällä ja jouduimme skrämpläämään koko ajan. Sitä harjoiteltiin eilen, tänään vielä käytiin aamulla lävitse. Onnistuimme hyvin, muutama lähestyminen meni sinne tänne. Ei ihan kymppisuoritusta, mutta aika lähellä sitä, Salminen avasi.

Jo toistamiseen tänä viikonloppuna Susiladiesin pelaamisesta huokui vauhti ja vaarallisuus sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.

– Meidän tavoite on ollut hakea niitä pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan koko kentällä, olemaan läsnä 40 minuuttia ja heittämään kaukaa. Tänään me myös olimme sitä. Vähän väsähdettiin, mutta se on vain luonnollista. Kaiken kaikkiaan olen todella ilahtunut meidän pelaamisesta joka puolella kenttää.

Onnistumisia jälleen laajalta rintamalta – kuusi pelaajaa yli 10 pistettä

Suomelta peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille. Sara Bejedi (16/5/5 syöttöä) viiletti ympäri kenttää, Annika Holopainen (11/2) johti peliä sisältä neljän syötön arvoisesti, kun taas kolmosista vastasivat muun muassa Anissa Pounds (13/3), Roosa Lehtoranta (12/5) ja Elina Koskimies (12/7/4 syöttöä). Pounds osui kaaren takaa kolmesti, Roosa Lehtoranta kahdesti ja Koskimies neljästi.

Kuudes pelaaja yli kymmenen pisteen oli Linda-Lotta Lehtoranta (14/2/5 syöttöä), joka loi ensimmäisellä puoliajalla maltillisesti joukkuetovereilleen heittopaikkoja, kunnes toisella puoliajalla alkoi löytämään niitä myös itse.

– Se on mun juttu tässä joukkueessa, että yritän saada jengin oikeille paikoilla ja luoda muille. Tänään toisella puoliajalla aukesi itselle enemmän, niin ne oli käytettävä, Lehtoranta kertoi.

Latvian pistekolmikon muodosti Aleksa Gulbe (12/4), Vanesa Jasa (12/1) ja Ieva Pulvere (11/3/5 syöttöä).

Susiladiesin pelit jatkuvat ensi viikolla Tampereella, kun Suomi saa vastaansa perjantaina 5.8. Islannin ja sunnuntaina 7.8. Ruotsin.

> Ottelutilastot

 
7.8.2022 19:58 Susiladies

Kokenut, rutinoitunut ja isokokoinen Ruotsi päihitti Susiladiesin Scandic Cupin päätösottelussa

Susiladiesin kesän maaottelut saivat päätöksensä Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelatun Scandic Cupin sunnuntaipäivänä, kun länsinaapuri Ruotsi veti pidemmän korren loppunumeroin 66-82 (30-43).

5.8.2022 20:16 Susiladies

Loistoalku siivitti Susiladiesin voittoon Islannista Hakametsässä perjantai-illassa

Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelattava Scandic Cup käynnistyi naisissa Susiladiesin 89-67 (49-26) -voitolla Islannista. Susiladies sai häikäisevän alkurysäyksen pelille, minkä jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

29.7.2022 20:48 Susiladies

Susiladies riisti ja juoksi Viron läkähdyksiin Urhea-hallissa

Susiladies esitteli Urhea-halliin kerääntyneellä kotiyleisölleen vauhdikasta ja tapahtumarikasta pelityyliään, kun Viro kaatui suomalaisten käsittelyssä peräti 45 pisteen erolla 79-34 (33-20).

28.7.2022 14:26 Susiladies

Virolta luvassa nopeaa ja suoraviivaista koripalloa

Susiladies saa vastaansa Viron harjoitusmaaottelussa perjantaina 29.7. Helsingin Urhea-hallissa klo 18:00. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman kuvailee Viron joukkueen pelityyliä nopeaksi ja suoraviivaiseksi.

16.6.2022 22:42 Susiladies

Susiladies taisteli tasaväkisesti loppuun asti, mutta Portugali vei pidemmän korren toistamiseen

Susiladiesin Viana do Castelossa pelattu toinen vierasottelu Portugalia vastaan päättyi tappioon, kun suomalaiset kaatuivat saappaat jalassa 79-65 (39-31). Maajoukkuekesän avausotteluiden jälkeen Susiladies palaa takaisin sorvin ääreen Urhea-halliin.

16.6.2022 00:36 Susiladies

Portugalin hurmos päätösneljänneksellä oli liikaa Susiladiesille

Susiladiesin maajoukkuekesän 2022 avannut vierasottelu Portugalia vastaan päättyi tappioon, kun päätösneljänneksellä hurmioon äitynyt Portugali vei voiton nimiinsä loppunumeroin 68-49 (26-28). Portugali vei päätösneljänneksen peräti 28-8.

14.11.2021 19:40 Susiladies

Ukraina kesti Susiladiesin loppukirin Urhea-hallin painekattilassa

Susiladies kärsi niukan tappion EM-karsinnoissa täyteen pakatussa Urhea-hallissa Ukrainalle loppunumeroin 71-77 (31-40). Ukrainalaiset kykenivät pitämään johtoasemansa loppuun saakka, vaikka Susiladies kiri hurjasti Anissa Poundsin johdolla.

11.11.2021 21:52 Susiladies

Susiladiesille tappio EM-karsinta-avauksessa – Liettua kymmenen pistettä parempi

Susiladiesin EM-karsintataival kohti vuoden 2023 EM-kisoja alkoi tappiolla, kun Liettua oli Suomea parempi Kėdainiaissa numeroin 69-59 (35-24). Susiladies pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina, kotikentällään Urhea-hallissa Ukrainaa vastaan.

6.8.2021 21:35 Susiladies

Itävalta pääsi yllättämään Susiladiesin kalkkiviivoilla URHEA-hallissa

Upouusi Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-halli sai kasteensa myös naiskoripallon puolella, kun Susiladies hävisi aivan ottelun viimeisillä metreillä ohi kirineelle Itävallalle 53-55 (35-24).

1.8.2021 20:21 Susiladies

Latvia tarjosi Susiladiesille toisen peräkkäisen oppitunnin

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies kärsi toistamiseen tappion Latvialle. Riikassa pelatussa maaottelussa latvialaiset olivat tyly emäntä, kun Latvia vei voiton nimiinsä loppunumeroin 82-44 (32-15).

6.2.2021 19:58 Susiladies

Ukraina pääsi karkaamaan Susiladiesin näpeistä ensimmäisellä puoliajalla

Susiladiesin viimeisessä EM-karsintaottelussa Ukraina veti pidemmän korren numeroin 75-91 (34-52). Susiladies paransi merkittävästi pelaamistaan toiselle puoliajalle, mutta Ukrainalla oli jo vakuuttava johto, jota suomalaiset eivät kyenneet kirimään. Awak Kuier sivusi piste-ennätystään 30 pisteellä.

4.2.2021 19:51 Susiladies

Belgia osoitti suuruutensa Susiladiesille toisella puoliajalla

Susiladies hävisi Portugalissa pelatussa EM-karsintaottelussa EM-kisapaikkansa jo varmistaneelle, maailmanrankingin kuudentena olevalle Belgialle 82-47 (39-32). Susiladies pysyi 20 pistettä säkittäneen Awak Kuierin johdolla belgialaisten kyydissä puoliaikaan saakka.

15.11.2020 02:11 Susiladies

Koskimies, Lahtinen ja Sandvik siivittivät Susiladiesin Portugalin ohitse

Susiladies taisteli ensimmäisen EM-karsintavoittonsa kuuteen vuoteen, kun Suomi kellisti EM-karsintakuplan emäntämaa Portugalin 70-62 (30-30). Lotta-Maj Lahtinen ja Elina Koskimies pelasivat loisto-ottelut, kun taas 17-vuotias Henna Sandvik upotti uransa ensimmäiset maajoukkuepisteet oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

12.11.2020 19:57 Susiladies

Susiladies kaatui saappaat jalassa Iagupovan Ukrainalle

Susiladies hävisi urhoollisen taistelun jälkeen Ukrainalle 84-66 (50-39) Portugalin EM-karsintakuplassa. EM-karsintaottelun kuningatar oli Ukrainan Alina Iagupova, joka tehtaili Suomea vastaan tripla-tuplan.

9.8.2020 20:30 Susiladies

Susiladiesille toistamiseen Latvian päänahka, Kuier 30 pistettä ja 12 levypalloa

Jo eilen kivenkovan Latvian voittanut Susiladies teki saman tempun toistamiseen, kun Suomi selätti Latvian Riiassa 66-74 (35-34). Sunnuntai-iltana parketin kuningatar oli 30 pistettä ja 12 levypalloa tehtaillut Awak Kuier.

8.8.2020 21:32 Susiladies

Susiladiesille vierasvoitto Latviasta, nousevat tähdet Kuier, Aarnio ja Lahtinen vedossa

Susiladies tarjosi välähdyksen tulevaisuudesta, kun Suomi kellisti Riiassa kahdeksat peräkkäiset EM-kisat kolunneen Latvian 63-68 (30-29). Yleisöltä suljettujen ovien sisällä tuikki monia nuoria suomalaistähtiä, mutta kirkkaimmiksi nousivat 17-vuotias Janette Aarnio, 18-vuotias Awak Kuier ja 20-vuotias Lotta-Maj Lahtinen.

10.7.2019 14:18 Susiladies

Suomen naisten haastajamaajoukkue universiadien yhdeksänneksi häikäisevällä Unkari-voitolla

Suomen naisten haastajamaajoukkue sijoittui tänään Napolin universiadeissa yhdeksänneksi voittamalla Unkarin 44-75 (22-35). Suomi lähti peliin altavastaajana, mutta todisti sisunsa häikäisevän hyvällä susipelaamisella.

8.7.2019 16:50 Susiladies

Naisten haastajamaajoukkue häikäisevän avauksen voimin voittoon Romaniasta universiadeissa

Suomen naisten haastajamaajoukkue pelaa keskiviikkona yhdeksännestä sijasta Napolin universiadeissa, kun Suomi voitti Romanian lopulta selkeästi 50-73 (29-36).

7.7.2019 20:51 Susiladies

Suomen naisten haastajamaajoukkueella jouheva joukkue-esitys Meksikoa vastaan universiadeissa

Suomen naisten haastajamaajoukkue eteni pelaamaan sijoista 9-12 universiadeissa, kun Suomi pelasi erinomaisesti yhteen läpi ottelun ja kellisti Meksikon 77-51 (39-23). Suomi saa vastaansa huomenna Romanian.

5.7.2019 22:50 Universiadit

Naisten haastajamaajoukkueelle ensimmäinen voitto universiadeissa, Suomi juoksi Kanadan ohitse

Napolin universiadeissa naisten haastajamaajoukkue otti nimiinsä ensimmäisen voittonsa, kun Kanada kaatui alkulohkon viimeisessä ottelussa 82-59 (34-37).

Näytä lisää vastaavia