18-vuotiaat naiset kampesivat Viron nurin

21.6.2007 Keskiviikkona 25 pisteen löylytyksen Virolta saanut Suomen 18-vuotiaiden naisten maajoukkue lähti torstain harjoitusotteluun aivan uudenlaisella asenteella. Nukutun yön jälkeen Suomi onnistui pitämään Viron 18-vuotiaat selkänsä takana ja vääntämään ottelusta niukan 69-66 (38-37) voiton.

- Eilinen tappio oli odotettavissa, koska emme olleet päässeet harjoittelemaan yhdessä viikkoon ja tulimme suoraan laivalta otteluun, kertasi 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ensio Helimäki syitä keskiviikkoiseen tappioon.

- Eilen kaikki meni aivan väärin asenteesta alkaen. Tänään me herättiin taisteluun ja keskityttiin puolustamaan niin hyvin kuin mahdollista. Matsissa oli ihan erilainen tekemisen meininki.

Ottelu eteni äärimmäisen tasaisena. Suomi johti parhaimmillaan kuudella pisteellä, kun taas Viro sai hetkeksi itselleen neljän pisteen etumatkan. Ottelun voittajaa saatiin jännittää aivan loppuhetkille asti. Kovan suomalaispuolustuksen kestettyä virolaisrynnistyksen pommitti Maija-Leena Kaltiokallio ensin Suomen johtoon kolmen pisteen heitollaan, jonka jälkeen Kia Ignatius jatkoi etumatkaa vielä kakkosellaan. Voiton myötä tehtiin myös historiaa, koska Suomi ei ole 1989 syntyneissä tytöissä kyennyt kaatamaan Viroa aiemmin.

Päävalmentaja Helimäki oli kovan joukkuepuolustuksen lisäksi erityisen mielissään tavasta, jolla uudet pelaajat hakivat vastuuta hyökkäyspäässä.

- Pauliina Lindén on ollut aiemmin näkymättömämpi hyökkäyspäässä, mutta tänään hänen kädestään syntyi kymmenen pistettä ennakkoluulottomien läpiajojen seurauksena. Pauliina kävi (apuvalmentaja) Olli-Pekka Auvisen kanssa eilen pientä palaveria, joka taisi auttaa itseluottamuksen saamisessa.

- Mette Scheiman, joka ei ole päässyt tähän asti aivan parhaaseensa, teki 13 pistettä hyvillä ratkaisuilla. Olemme aiemmin olleet lähinnä Hanna Vapamaan ja Henna Salomaan tehojen varassa hyökkäyspäässä, joten on aina hyvä saada lisää ratkaisijoita.

Suomen korkeimmasta pistesaldosta vastasi 15 pistettä heittänyt Henna Salomaa, joka ei ollut maajoukkueen vahvuudessa vielä keskiviikon ottelussa. Hanna Vapamaa haki 10 pisteensä lisäksi viisi levypalloa. Keskiviikkona Suomen suurimman pistemäärän saalistanut Margareeta Mäkelä mellasti korinalustoilla repien peräti 11 levypalloa.

Viron ja Suomen 18-vuotiaat naiset ottavat yhteen vielä perjantaiaamuna.

- Meillä on jäljellä vielä pari juttua, joita emme ole kokeilleet pelissä. Ennen kisoja täytyy vielä ottaa selville, miten toistaiseksi käyttämätön arsenaalimme toimii. Varsinaista pelifilosofiaa ei enää mennä muuttamaan, Helimäki ennakoi perjantain ottelua.

Viro (18-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 66-69 (37-38), harjoitusottelu, Tallinna (EST) 21.6.2007

Kaltiokallio Maija-Leena

6/1

Jortikka Jutta

2/1

Tuomi Aino

2/2

Ignatius Kia

5/5

Salomaa Henna

15/3

 

Scheiman Mette

13/3

Vapamaa Hanna

10/5

 

Lindén Pauliina

10/2

 

Eerikinharju Meriem

0/2

 

Wirtanen Aino

4/1

 

Mäkelä Margareeta

2/11

 

Karvonen Suvi

0/4

 
 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

15.6.2018 08:39 MU20

20-vuotiaiden miesten Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen maajoukkuekesän

Ensi viikon alussa Vantaalla ja Helsingissä pelattavat 20-vuotiaiden miesten Suomi-Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen 14 kotimaaottelun kesän. Valmistavien maaotteluiden lisäksi Kisakalliossa mitellään Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7.

15.5.2018 14:46 Maajoukkue

Tule vapaaehtoiseksi nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin 28.6.-2.7. Kisakallion Urheiluopistolle!

Alle 16- ja 18-vuotiaiden koripallon PM-kisat 2018 pelataan Kisakalliossa, Lohjalla 28.6.-2.7. Kisaorganisaatio etsii n. 60 vapaaehtoista erilaisiin ottelutapahtumien kenttätehtäviin. Hakuaikaa on 31.5. saakka.

11.5.2018 09:00 WU18

Sudenpentuja valittu WU18-maajoukkueleirille

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 23 nuorta koripalloilijaa Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille Kisakallion Susi Training Centeriin. WU18-maajoukkue kerääntyy kokoon Kisakallioon 8.-10.6.2018.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

Näytä lisää vastaavia