18-vuotiaat tytöt harjoittelivat voitokkaasti Liettuassa

8.4.2002 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue vietti viikonlopun Liettuassa, jossa se viimeisteli ottelukuntoaan huhtikuun loppupuolella pelattavaan EM-jatkokarsintaa varten. Mittarina Suomelle toimi liettualainen seurajoukkue Lintel 118, jonka Suomi kukisti kahdesti joukkueiden välisissä kolmessa ottelussa.

Ainokainen tappio tuli sunnuntaina viimeisessä kohtaamisessa, johon liettualaiset tulivat hyvin latautuneina sekä revanssi mielessään. Lintel 118 vei ottelun nimiinsä niukasti 72-69 ennen kaikkea aikaisempaa aggressiivisemman puolustuksensa turvin.

Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa perjantaina Suomi oli väkevämpi 80-73 ja toisessa pelissä lauantaina 95-81. Suomen voittoja voi pitää kelpo näytteenä, sillä Lintel 118 on joukkue, joka pelasi naisten Baltian liigaa.

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valmistautuu siis EM-jatkokarsintaan, joka pelataan 17.-21.4. Dubrovnikissa, Kroatiassa. Suomen lohkossa pelaavat Israel, Kreikka, Kroatia, Liettua ja Ruotsi. Suomella on koossa iskukykyinen sikermä, jonka todellinen taso testataan EM-karsintaturnauksessa. Joukkueesta löytyy jo SM-sarjatasolla läpimurtonsa tehneitä pelureita kuten Hongan Heta Korpivaara ja Espoo Basket Teamin Eva Mäkelä. Lisäksi ryhmässä on tukku tulevaisuuden nimiä, mm. Turun Riennon Tiina Sten, Pussihukkien Niina Laaksonen ja Panttereiden Juta Jahilo.

185-senttinen Laaksonen oli Liettuassa Suomen tasaisin. Hän kirjautti kolmessa ottelussa teholukemikseen 6/8, 12/12 ja 9/10.

Lintel 118, LTU - Suomi 72 - 69 (34 -38), harjoitusottelu, Liettua 7.4.2002

Lotta Kauhanen 0/0 Riikka Terävä 0/0 Noora Kotisaari 2/1 Tiina Sten 2/3 Sanna Helenius 10/4 Laura Sario 7/0 Eva Mäkelä 7/3 Heta Korpivaara 17/11 Lotta Leppänen 9/0 Juta Jahilo 4/1 Dionne Pounds 2/0 Niina Laaksonen 9/10 Maiju Pekkarinen 0/0 Jonna Launiainen 0/0

Lintel 118, LTU - Suomi 81 - 95 (48-48), harjoitusottelu, Liettua 6.4.2002

Lotta Kauhanen 5/0 Riikka Terävä 2/0 Noora Kotisaari 7/1 Tiina Sten 1/3 Sanna Helenius 6/1 Laura Sario 12/4 Eva Mäkelä 9/5 Lotta Leppänen 15/0 Juta Jahilo 8/5 Dionne Pounds 6/1 Niina Laaksonen 12/12 Maiju Pekkarinen 10/0 Jonna Launiainen 2/1

Lintel 118, LTU - Suomi 73 - 80 (27-31), harjoitusottelu, Liettua 5.4.2002

Lotta Kauhanen 3/0 Riikka Terävä 4/1 Noora Kotisaari 6/0 Tiina Sten 14/2 Sanna Helenius 10/4 Laura Sario 4/3 Eva Mäkelä 10/4 Heta Korpivaara 4/1 Lotta Leppänen 5/2 Juta Jahilo 3/7 Dionne Pounds 7/1 Niina Laaksonen 6/8 Maiju Pekkarinen 2/1 Jonna Launiainen 2/0

Asiat

 
5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

28.5.2026 11:45 Sudenpennut

Valinnat tehty kesäkuun lopun 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille

15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kokoontuu Kisakalliossa 27.-30.6.2026.

28.5.2026 09:45 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue valittu kesäkuun leirille

16-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 22.-26.6.2026.

24.5.2026 09:00 Sudenpennut

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valittu kesäkuun leirille

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 15.-18.6.2026.

14.5.2026 19:34 Sudenpennut

18-vuotiaiden poikien maajoukkue valittu kesän ensimmäiselle leirille

18-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.

30.4.2026 09:26 Sudenpennut

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valittu kesän ensimmäiselle leirille

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.

30.4.2026 09:26 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet valittu leireille Kisakallioon

15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueleireille kutsuttavat pelaajat on valittu. Leirit järjestetään Kisakalliossa 21.-24.5.2026.

29.1.2026 21:25 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien turnaus Unkarissa käynnistyi voitolla – Sudenpennut löylytti latvialaista Ekselences Centrsiä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).

2.6.2025 08:42 Susiladies

Susiladiesin ja naisten universiadijoukkueen open gym alkaa kesälle 2025

Susiladiesin ja kesän 2025 naisten universiadijoukkueen kesä käynnistyy tänään maanantaina 2.6. open gymin merkeissä Helsingin Urhea-hallissa. Kesän kotikamaralla huipentaa universiadijoukkueen Saksa-maaottelut Urheassa, joista toinen on avoin yleisölle.

4.3.2025 13:35 Pyörätuolikoripallo

Pyörätuolikoripallomaajoukkueen valmentaja Juha Luukkonen: ”Sitoutuminen on kohdallaan”

Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.

Näytä lisää vastaavia