18-vuotiaat tytöt vireessä Liettuassa

15.7.2008 Viime viikolla Liettualle ja Ranskalle suurinumeroisesti hävinnyt Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue on pääsemässä vireeseen. Suomi kohtasi tänään harjoitusottelussa Liettuan 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen ja vei kamppailun nimiinsä suurinumeroisesti 87-60 (48-34).

- Vastus oli nyt kieltämättä eri tasoa kuin kahdessa eri pelissä, mutta ei Liettua huono joukkue ollut. Liettualla oli pituusylivoima, vaikka he olivatkin kaksi vuotta nuorempia, painotti Suomen valmentaja Ilpo Rantanen.

- Harjoituksissa sovitut asiat alkavat nyt näkyä kentällä. Nopea hyökkäyksemme toimi paremmin kuin aikaisemmin ja etenkin avausneljänneksellä, jolla teimme 29 pistettä, olimme erinomaisia, Rantanen jatkoi.

EM-kisoihin valmistautuva Suomi rynnisti nuoremmat liettualaiset kumoon etenkin aloitusviisikkonsa turvin. Johanna Lemmetty (19/5), Vilja Kesänen (19/2/5 syöttöä), Julia Salmio (12/7), Kia Ignatius (10/2/6 syöttöä) ja Titta Lepistö (7/4) olivat kentällä ollessaan pitelemätön ryhmä. Kirkkaimmillaan tämä näkyi puoliajan jälkeen, kun Suomi vei muutaman minuutin jakson 18-0.

- Viisikkopelaaminen on nyt saatu kohtuullisen hyvään kuosiin ja pelaajien roolit alkavat selvitä. Lemmetty on kentällä selkeä johtohahmo, kun taas Kesänen on jokaisessa ottelussa näyttänyt haluavansa tulla yhä paremmaksi pelaajaksi.

Rantanen myöntää, että joukkueella on vielä paljon työtä tehtävänään ennen EM-kisojen alkua.

- Ensisijainen tehtävämme on löytää vaihtopenkiltä luotettava kakkospelintekijä. Kun Kia Ignatius oli poissa kentältä, Liettua sai pelin juonesta kiinni. Pitkässä EM-turnauksessa Kia kuitenkin tarvitsee lepominuutteja, ja silloin meillä pitää olla tuuraaja valmiina.

Suomi kohtaa Liettuan 16-vuotiaat uudelleen keskiviikkoiltana.

 

Liettua (16-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 60-87 (34-48), tyttöjen harjoitusottelu, Anyksciai (Liettua) 15.7.2008

Johanna Lemmetty 19/5, Vilja Kesänen 19/2/5 syöttöä, Julia Salmio 12/7, Kia Ignatius 10/2/6 syöttöä, Titta Lepistö 7/4, Mirka Kilpijärvi 6/0, Linni Heino 5/4, Tiia Havio 5/1, Saara Väre 2/2, Moona Owusu 2/1, Suvi Hakkarainen 0/2, Henna Lindholm 0/0.

 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

15.6.2018 08:39 MU20

20-vuotiaiden miesten Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen maajoukkuekesän

Ensi viikon alussa Vantaalla ja Helsingissä pelattavat 20-vuotiaiden miesten Suomi-Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen 14 kotimaaottelun kesän. Valmistavien maaotteluiden lisäksi Kisakalliossa mitellään Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7.

15.5.2018 14:46 Maajoukkue

Tule vapaaehtoiseksi nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin 28.6.-2.7. Kisakallion Urheiluopistolle!

Alle 16- ja 18-vuotiaiden koripallon PM-kisat 2018 pelataan Kisakalliossa, Lohjalla 28.6.-2.7. Kisaorganisaatio etsii n. 60 vapaaehtoista erilaisiin ottelutapahtumien kenttätehtäviin. Hakuaikaa on 31.5. saakka.

11.5.2018 09:00 WU18

Sudenpentuja valittu WU18-maajoukkueleirille

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 23 nuorta koripalloilijaa Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille Kisakallion Susi Training Centeriin. WU18-maajoukkue kerääntyy kokoon Kisakallioon 8.-10.6.2018.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

Näytä lisää vastaavia