18-vuotiaille pojille lohkovoitto ja paikka ylempään EM-jatkosarjaan

26.7.2010 Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue puristi maanantaina sisukkaan 65-55 (35-23)-voiton tappiottomasta Tshekistä ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa Tel Avivissa. Voitollaan Suomi sijoittui lohkonsa ykköseksi ja pääsee pelaamaan noususta A-divisioonaan ylemmässä EM-jatkosarjassa.

Kilian Cato pelasi EM-turnauksen toistaiseksi parhaan ottelunsa Tshekkiä vastaan.

Villematti Kopio oli jälleen elementissään - 18 pistettä, viisi levypalloa ja kuusi korisyöttöä.

Osku Heinonen kurmotti Tshekkiä viidellä kolmosella.

Mikael Herbert noukki kahdeksan levypalloa. Kuvat: Tuomas Venhola ja Francois Perthuis.

Maanantain ottelua voi luonnehtia työvoitoksi, sillä Suomi on onnistunut EM-turnauksen edetessä parantamaan otteitaan päivä päivältä. Alkulohkon kolme ensimmäistä otteluaan voittanut Tshekki johti Suomea viimeisen kerran neljä minuuttia ennen avausjakson loppua tilanteessa 12-10, mutta loppu oli Suomen hallintaa.

- Se on hyvän joukkueen merkki, että pelaajat osaavat ottaa palautetta vastaan. Meillä on ollut vaikeuksia palloscreenin puolustamisen ja pallosta huolehtimisen kanssa, mutta saimme yhdellä treenillä ja videopalautteella poikien etäisyydet ja tilan käytön paremmiksi, kehui 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Pieti Poikola.

Tshekki marssitti kentälle pitkän, vahvan ja monipuolisen joukkueen, jonka puolustuksen lukkona hääri 215-senttinen Ondrej Baldvín (8/14/5 blokkia). Ottelun alussa Baldvín pysäytti muutamia suomalaisajoja tylysti katsomon puolelle, mutta pelitapahtumien edetessä Suomi levitti peliä ja antoi vastuuta heittäjille. Villematti Kopio (18/5/6 syöttöä), Kilian Cato (17/6) ja viisi kolmosta upottanut Osku Heinonen (17/3) kiittivät vastuusta.

- Tshekin tasoista joukkuetta vastaan tärkeimmät asiat olivat, että pidämme pallosta huolen ja keskitymme siihen, että voitamme 1-1-tilanteet puolustuksessa. Onnistuimme molemmissa tehtävissä erittäin hyvin. Hyökkäyksessä puolestaan luotimme siihen, että heittäjät saavat avoimista paikoista sisään, ja niin kävi, kertasi Poikola ottelun ratkaisua.

Kopion, Caton ja Heinosen lisäksi Suomen tehokvartetin täydensi Mikael Herbert, joka repi kahdeksan levypalloa pitkien ja vahvojen tshekkiläisten käsimerestä.

Voitollaan Suomi päätyi alkulohkonsa ykköseksi sekä lunasti paikan EM-kisojen ylemmässä jatkosarjassa. Turnauksen avauspelissä Suomen kukistanut Hollanti hävisi maanantaina Slovakialle 45-47 (15-26) upotettuaan vapaaheitoistaan vain 29,6%, ja tippui alempaan loppusarjaan. Suomi taistelee jatkossa A-divisioonapaikasta Belgiaa sekä tänään myöhemmin selviytyvää joukkuetta vastaan.

- Tavoitteemme kisojen alussa oli päästä kahden parhaan joukkoon ja sen mukaan edetään, nyökytti Poikola.

Suomi pelaa ylemmän jatkosarjan avausottelunsa keskiviikkona.

Tshekki - Suomi 55-65 (12-17, 23-35, 37-43), alle 18-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Tel Aviv (Israel) 26.7.2010

Suomi: Villematti Kopio 18/5/6 syöttöä, Kilian Cato 17/6, Osku Heinonen 17/3, Markus Molenius 7/4, Alex Vaenerberg 3/3, Aleksi Koskinen 2/0, Tommi Huolila 1/0, Mikael Herbert 0/8, Daniel Dolenc 0/2, Joel Heinikoski 0/0, Kalle Naapi, Miikka Marttinen.

Tshekki: Michal Sotnar 14/1, Jaromír Bohacík 10/5, Ondrej Balvín 8/14/5 blokkia.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia