20-vuotiaat miehet isännöivät PM-kisoja Tikkurilassa 19.–21. kesäkuuta

18.6.2012 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue isännöi juhannusviikolla kansainvälisen tason huipputurnausta Vantaan Tikkurilassa. Suomen vieraaksi Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen saapuvat Ruotsi, Norja ja Tanska.

Korihaiden Villematti Kopio pääsee pussittamaan kaukoheittoja jälleen 20-vuotiaiden miesten PM-kisoissa.

Pekka Salmisen käskyttämään joukkoon kuuluu mm. Kouvojen Ilari Seppälä. Kuvat: Francois Perthuis.

– Erittäin kova turnaus tulossa. Erityisesti Ruotsilla on kasassa nimekäs ja lupaava joukkue sekä paljon tulevaisuuden lupauksia muun muassa Espanjan liigasta, evästää 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen.

 

– Meillä on koossa erittäin leveä, kookas ja tulivoimainen takakenttä. Korin alla uusilla kasvoilla on puolestaan mahdollisuus nousta esille: esimerkiksi Henri Välimaa on tehnyt hienon paluun loukkaantumisen jälkeen ja Marcel Liukko on kehittynyt todella paljon kahdessa vuodessa, Salminen jatkaa.

 

20-vuotiaiden miesten maajoukkueen tunnetuimpia nimiä ovat mm. ensimmäisen ammattilaiskautensa Espanjassa päättänyt Joonas Cavén (CB Prat Joventut), miesten I divisioonan vuoden pelaajaksi valittu Villematti Kopio (Korihait) sekä Korisliigan vuoden tulokas, Salon Vilppaan Alex Vaenerberg (Vilpas).

 

PM-kisoissa nähtäneen myös maaotteluhistoriaa, sillä FoKoPon Markus Moleniuksella on tällä hetkellä koossa 98 nuorten maaottelua urallaan. Tähän asti ainoa sadan nuorten maaottelun rajapyykin rikkonut pelaaja on viime kaudella USA:n junior college-liigassa (NJCAA) pelannut Lauri Toivonen, joka on pukenut sinivalkopaidan ylleen huikeat 116 kertaa.

 

20-vuotiaiden miesten maajoukkuevahvuuteen liittyvät vielä kesäkuun aikana kuntoutusvaiheessa oleva Daniel Dolenc sekä tarunhohtoisen Duken yliopiston ”suomalaisvahvistus” Alex Murphy.

 

PM-kisaottelut

 

  • Ti 19.6. klo 17:15 Tanska – Ruotsi
  • Ti 19.6. klo 19:30 Suomi – Norja
  • Ke 20.6. klo 17:15 Norja – Ruotsi
  • Ke 20.6. klo 19:30 Suomi – Tanska
  • To 21.6. klo 12:00 Norja – Tanska
  • To 21.6. klo 14:30 Suomi – Ruotsi

 

Päiväliput:aikuiset 10€, alle 16-v. ja alennusryhmät 5€. Nuorten maajoukkuepelaajat sekä liiton vapaakorttilaiset ilmaiseksi. Lehdistön sisäänpääsy lehdistökortilla. Ottelut pelataan Tikkurilan Urheilutalolla (Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54, Vantaa).

 

Suomen 20-vuotiaat miehet PM-kisoissa 19.–21.6.

 

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Syntynyt

Seura

Akpaso

Aleksi

192

30.8.1992

Kouvolan Kouvot

Booker

Sebastian

190

15.7.1993

Namika Lahti

Cavén

Joonas

211

9.1.1993

CB Prat Joventut (ESP)

Clement

Kristofer

186

23.2.1993

Helsingin NMKY

Heinikoski

Joel

185

30.5.1992

Forssan Koripojat

Heinonen

Osku

194

4.9.1992

Tampereen Pyrintö

Herbert

Mikael

204

27.7.1993

UU-Korihait, U:ki

Kopio

Villematti

182

5.3.1992

UU-Korihait, U:ki

Liukko

Marcel

195

26.4.1992

Äänekosken Huima

Luoma

Jere

202

30.1.1993

Kouvolan Kouvot

Molenius

Markus

202

16.1.1992

Forssan Koripojat

Seppälä

Ilari

188

27.3.1993

Kouvolan Kouvot

Tapio

Anttoni

193

23.6.1992

Lappeenrannan NMKY

Vaenerberg

Alex

183

21.8.1992

Salon Vilpas

Välimaa

Henri

198

3.2.1992

Lappeenrannan NMKY

 

  • Päävalmentaja Pekka Salminen
  • Valmentaja Ilpo Rantanen
  • Valmentaja Petri Virtanen
  • Fysioterapeutti Krista Puhakka
  • Osteopaatti Jere Linja-aho

·       

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

14.7.2016 12:00 Liittoa koskeva tiedote

Katsojan opas 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin

Suomi isännöi historiallisia 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoja 16.-24.7. Helsingin Jäähallissa ja Pasilan urheiluhallissa. Kisat käynnistyvät lauantaina päivällä niin Jäähallissa kuin Pasilassakin, ja edessä on kymmeniä nuorten maaotteluita Euroopan kirkkaimmalta huipulta. Näin seuraat kisoja – olet sitten paikan päällä tai etänä.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

10.5.2016 09:45 Pohjoinen alue

20-vuotiaiden EM-kisojen lipunmyynti käynnistynyt

Suomi-koriksen ensi kesän päätapahtuma, 20-vuotiaiden miesten EM-kisat Helsingissä 16.-24. heinäkuuta, lähestyy. Suurta ennakkomielenkiintoa herättäneiden kisojen lipunmyynti lähti käyntiin tiistaina 10.5. klo 9:00 kaikkien kukkarolle sopivin lippuhinnoin.

11.4.2016 EM-kilpailut

Nuorten EM-kisojen vapaaehtoishakua jatkettu 15.4. saakka – erityisesti toimitsijoita ja tilastonpitäjiä kaivataan

Heinäkuussa Helsingissä pelattavien 20-vuotiaiden EM-kisojen vapaaehtoistehtäviin on hakeutunut lähes 200 hakijaa. Määrä täyttää Koripalloliiton tavoitteet. Siitä huolimatta vapaaehtoishakua on jatkettu perjantaihin 15.4. saakka, koska lisävahvistusta kaivataan erityisesti ottelutapahtumien toimitsija- ja tilastointitehtäviin.

22.3.2016 18:08 EM-kilpailut

20-vuotiaiden miesten kisaohjelma julkaistu, uusi turnausjärjestelmä koventaa panoksia

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa kesän 2016 EM-kisansa Helsingin Jäähallissa lauantain 16.7. illansuun ottelulla Israelia vastaan. Lisäjännitettä ”Sudenpentujen” kesään tuo nuorten EM-kisojen uusi pelijärjestelmä, jossa kaikki 16 kisajoukkuetta etenevät alkulohkon jälkeen pudotuspelivaiheeseen.

14.6.2015 Katsojat

20-vuotiaiden PM-ottelut nähtävissä livenä Youtubessa

Susi Training Centerissä, Kisakallion Urheiluopistolla pelattavan 20-vuotiaiden miesten PM-turnauksen otteluista on nähtävissä stream-lähetykset Basket.fi:n Youtube-kanavalla. Lisäksi Basket.fi tarjoaa tuttuun tapaan sivuillaan turnausotteluista live-tilastot.

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

22.7.2011 20:15 EM-karsinnat

Uusi maajoukkuesivusto historiatietoineen avattu Basket.fi-palvelussa

Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten maaottelukesän käynnistymisen kynnyksellä Basket.fi-nettipalvelussaan uuden maajoukkuesivuston. Sivusto sisältää nykyisten maajoukkueiden tietojen lisäksi kaikkien koripallomaaotteluiden ja Suomea edustaneiden pelaajien tiedot vuodesta 1939 nykypäivään, arvoturnauksiin liittyvät faktat sekä kaikkien aikojen maaottelutilastot.

Näytä lisää vastaavia