27.8.2013 Miesten Divari A:ssa pelaava Forssan Koripojat on solminut jatkosopimuksen viime kaudella joukkueen paidassa Korisliigaa pelanneen Aleksi Koskisen, 21, kanssa. Forssalaissyntyinen takamies on pelannut uransa aikana liigaa myös LrNMKY:ssa sekä divaria ja A-poikien SM-sarjaa kasvattajaseurassaan BC Nokiassa.

Koskinen pelasi viime kaudella FoKoPossa 22 ottelua 6,4 minuutin ottelukeskiarvolla, kunnes loukkasi tammikuun lopussa polvensa ja oli sivussa koko loppukauden.
FoKoPon päävalmentaja Juri Heinämäki on Koskisen sopimukseen erittäin tyytyväinen.
– Aleksi oli meille alusta alkaen ykkösvaihtoehto takakentälle ja olen tyytyväinen, että saimme vihdoin sopimuksen aikaiseksi. ”Allu” näkee pelin kokonaisuutena ja osaa löytää kentältä kuumat pelaajat loistavalla pelinäkemyksellään. Hän on eräänlainen valmentaja meille kentän puolella, Heinämäki kehuu.
FoKoPolla on voimassa pelaajasopimukset Cory Abercrombien, Keith Thompsonin, Aleksi Koskisen, Topias Kuukkasen, Sebastian Bookerin, Julius Pehkosen, Henri Kotavuon ja Eelis Pärssisen kanssa. Lisäksi seuran omista junioreista Matias Toivonen, Niki Tuorila ja Johan Kotavuo harjoittelevat edustusjoukkueen mukana.
– Meillä on kiikarissa vielä yksi iso kotimainen pelaaja. Jos saamme hänet joukkueeseen, lähdemme kauteen kahdella amerikkalaispelaajalla. Muussa tapauksessa otamme vielä kolmannen, Heinämäki kertoo.
Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.
Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.
Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.