Bisons takoi murskapisteet paikalliskamppailussa

14.12.2012 Korisliigaa johtava Nilan Bisons löi perjantaina kauden toisessa Loimaa-Forssa-derbyssä FoKoPon suurinumeroisesti 120–71 (53–35). Loimaalaiset ovat voittaneet kauden kaikki yhdeksän kotipeliään. Bisonsin lisäksi KTP, Kouvot ja LrNMKY poistuivat perjantai-iltana parketeilta voittajina.

Jeb Iveyn Bisons oli omaa luokkaansa FoKoPoa vastaan.

Jukka Matisen kolmoset rankaisivat Korikobria.

Ilari Seppälän Kouvot ylsi voittoon kotimaisin voimin.

Jason Conleyn LrNMKY nujersi lahtelaisen kaimaseuransa rutiinilla. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kai Kilappa, Francois Perthuis & LrNMKY.

Loimaalaiset olivat myös kauden toisessa naapuripaikkakuntien kohtaamisessa suvereeneja. Bisons takoi taululle kymmenen pisteen eron jo ensimmäisellä jaksolla ja jatkoi forssalaisvieraidensa kiusaamista siinä määrin, että kolmannen jakson alussa Bisonsin 18 pisteen taukojohto paisui vain runsaassa kahdessa minuutissa 29 pisteeseen.

 

Lopulta Bisons iski nautiskellen taululle 120–71 (53–35)-voittolukemat ja päävalmentaja Greg Gibson sai antaa rutkasti minuutteja myös penkkipelaajilleen. Nuoremmasta kaartista erityisesti Jerome Djeen (10/0) oli pelipäällä upottaen kaikki pelitilanneheittonsa.

 

Bisons upotti ottelussa 16 kolmosta 62% osumatarkkuudella. Kotijoukkueen komeaa heittopeliä johti Susijengi-takamies Mikko Koivisto (28/3), jonka kymmenestä kolmosyrityksestä kahdeksan osui pussin pohjalle.

 

– En ole nähnyt Suomessa aiemmin tuollaista heittonäytöstä kuin mitä Mikko nyt esitti. Koko joukkue heitti edellisessä pelissämme aika heikosti, mutta nyt palasimme oikeille raiteille. Puolustimme myös hyvin ja pääsimme katkoista mukavasti nopeisiin hyökkäyksiin, Gibson ihasteli.

 

Koivistoa säestivät Matti Nuutinen (16/3), Martin Zeno (15/11/4 riistoa/3 blokkia), Jeb Ivey (14/3/13 syöttöä) sekä Ryan McDade (10/10/5 syöttöä/3 blokkia). FoKoPosta Andrais Thornton (22/6) pelasi kelpo minuutit.

 

KTP voittoon korintekokilpailussa

 

KTP otti seitsemännen peräkkäisen voittonsa lyömällä Korisliigan kotipelissään Lapuan Korikobrat hurjin pistein 113–104 (62–43).

 

Kotkalaisisännät näyttivät ratkaisevan ottelun jo kolmanteen jaksoon mennessä, kun kotijohto kasvoi parhaimmillaan 24 pisteeseen. Vieraat alkoivat kuitenkin hiljalleen osua heitoissaan ja nousivat kahdesti kolmannen jakson alussa viiden pisteen päähän. KTP oli kuitenkin aina ratkaisevasti kaksi koria edellä, ja Korikobrat joutui poistumaan Kotkasta tappio niskassaan.

 

Joukkueet heittivät kolmosia ahkerasti ja tarkasti, kun KTP upotti 15 kolmosta 56% osumatarkkuudella ja lapualaiset 13 kolmosta 52% tarkkuudella.

 

– Ei olisi saanut päästää Lapuaa tuollaiseen hurmioon. Päästimme heidät pelaamaan omaa transitiohyökkäystään. Hyvä päästä joulutauolle tähän kohtaan, KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen mietti.

 

KTP:n tehokkain oli erinomaista kuukautta pelaava Bojan Sarcevic (28/5/3 syöttöä). Jukka Matinen (23/3) osui yhdeksästä kolmosyrityksestään seitsemästi. Timo Heinonen (17/3) ja Devonne Giles (17/8/2 blokkia) olivat myös vireessä.

 

Vieraista Samuel Haanpää (24/12) ja Dwight Tolbert (22/5/3 riistoa) urakoivat korkeimmat pisteet.

 

Kouvot jatkoaikavoittoon kotimaisin voimin

 

Kuusi edellistä vieraspeliään hävinnyt Kouvolan Kouvot haki vihdoin voiton kukistamalla Uudessakaupungissa Korihait pistein 79–87 (23–37, 70–70).

 

Kouvot hallitsi pelitapahtumia puolustuksellaan aina kolmannen jakson alkuun, jolloin vieraat johtivat numeroissa 28–48. Korihait sai kuitenkin parilla vapauttavilla koreilla Pohitullin kotiyleisön taakseen ja nousi Alain Larochen vapaaheitoilla 70–67-johtoon, kun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta vain seitsemän sekuntia.

 

Aleksi Akpaso pommitti kuitenkin Kouvot kaaren takaa jatkoajalle, jonka alussa Antto Nikkarinen torppasi perättäisillä kolmosillaan vieraat kuuden pisteen johtoon. Kouvot ei enää johtoaan luovuttanut.

 

Voitto oli jopa historiallinen, sillä Kouvojen kaikki ulkomaalaispelaajat olivat poissa ruodusta. Edellisen kerran täysin kotimaisin voimin ylsi pääsarjassa voittoon Espoon Honka kaudella 2007/08.

 

Varsinaisen peliajan lopun sankariteoillaan kunnostautuneen Akpason (14/2) ja ottelun kolmosillaan ratkaisseen Antto Nikkarisen (23/7/4 syöttöä) lisäksi Ilari Seppälä (20/6) ja Samuli Vanttaja (13/9) olivat Kouvoista hyvässä pelivireessä.

 

Korihaista Alain Laroche (26/9/4 riistoa), Mikael Herbert (18/5) sekä Niko Malinen (16/3) keräsivät korkeimmat pisteluvut.

 

LrNMKY voittoon kaimaseurastaan

 

Lappeenrannan Namika haki perjantai-illan ratoksi voiton kaimaseurastaan Namika Lahdesta vieraskentällä pistein 91–81 (39–43).

 

Kotijoukkue johti peliä pitkään, viimeksi vain kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua lukemissa 78–76. Kuten niin monta kertaa aiemminkin tällä kaudella, Lappeenranta onnistui kääntämään ottelun lopussa rutiinillaan. Henri Välimaan ja Matt Gibsonin onnistuneiden kolmosten jälkeen vieraat sallivat lahtelaisille enää kolme pistettä ja nekin vapaaheittoviivalta.

 

Lappeenrantalaisista esille nousivat tutut tehomiehet Jason Conley (33/9) ja Matt Gibson (19/3/6 syöttöä).

 

Lahtelaisista Louis Johnson (23/10) ja Thomas Kelley (17/4/8 syöttöä) erottuivat muista.

 

(STT-Basket.fi)
 

Lisätietoja: Korisliiga
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia