Catzin hurja loppukiri oli liikaa – Kouvottaret romahti kahdella viimeisellä jaksolla

20.2.2019 20:53 Kotijoukkue Kouvottaret oli vielä puoliaikaan asti hyvin kiinni voitonkannassa, mutta vierasjoukkueen loppujaksojen hurja ryöpytys suisti kouvolalaisten pelin raiteiltaan.

Kouvolalaisyleisö hiljeni Aleighsa Welchin dominoidessa parketilla. Kuva: Matti O. Koskinen

Lappeenrannan Catz onnistui ensi kertaa kauden aikana päihittämään naapurikaupungin Kouvottaret. Joukkueiden kauden kolmas taisto päättyi lopulta kissoille selvästi koriluvuin 63-45 (22-30). Vierasvoitto siivitti Catzin sarjan kolmostontille tasapisteisiin EBT:n kanssa.

Ottelun ensitahdit puoliaikaan asti tanssitiin tasaisissa tahdeissa. Kotijoukkue hallitsi peliä hienoisesti Catzin aloittaessa oman pelinsä hivenen hermostuneesti vapareiden ja helppojen heittojen kolistessa rautoihin. Aleighsa Welch piti kapteenin elkein joukkuettaan alkujaksoilla pelissä mukana, ja jo puolivälissä ottelua luottovahvistus oli pommittanut pysäyttämättömästi 17 pistettä.

Puoliajan jälkeen Catz marssi parketille kuin uudestisyntyneenä. Vierasjoukkue oli selvästi tehostanut puolustustaan ja myös hyökkäyspään puolella kuviot alkoivat rullaamaan jouhevasti. Kouvottarien peli alkoi puolestaan sakata pahasti: hutisyötöt ja pallon menetykset rasittivat joukkuetta, samoin kuin tahmea hyökkäyspeli. Catz vei jakson murskaavasti nimiinsä 20-8, ja pääsi viimeiseen jaksoon hyvän kirin myötä neljän pisteen johdossa.

Viimeinen jakso ei sytyttänyt Kouvottaria enää mukaan voittotaisteluun, vaikka kotiyleisö kannusti raivokkaasti. Kouvottarien pakka sekoittui vielä entisestään koko jakson ollessa pelkkää Catzin ryöpytystä. Welch ja McFarland pyörittelivät kuvioitaan mallikkaasti, eikä kotijoukkueella tahtonut onnistua enää mikään jakosen mennessä kissoille 21-7. Edes voitetut levypallot eivät tuoneet helpotusta Kouvottarien iltapuhteeseen. Virhevaikeudet rasittivat joukkuetta etenkin pelin loppupuolella ja Catz kuittasi messevän saldon vapaaheitoistaan.

Ottelun ylivoimainen dominoija oli Aleighsa Welch (27/18/4s), jonka peliotteet toivat päänvaivaa Kouvottarille niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä. Valencia McFarland johti peliä jälleen mallikkaasti viimeistellen 17 pistettä ja kuusi levypalloa. Catzin uusi vahvistus Curtyce Knox otti ensiaskeleensa joukkueen paidassa, mutta ei toistaiseksi päässyt vielä loistamaan tilastoissa. 

Claire Lamunu oli tiukasti Welchin pihdeissä läpi ottelun, mutta tästä huolimatta sisäpelaaja tyylitteli tupla-tuplan (13/17). Camille Zimmerman (8/12) sekä Taeler Deer (12/4/4s) tekivät tasavarman suorituksen, mutta kumpikaan ei saanut illan ottelussa parhaita tehojaan irti.

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan seuraava ottelu pelataan Mäkelänrinteellä 22.2. perjantaina, kun HBA kohtaa Forssan Alun klo 18.00. Peli on katsottavissa Elisa Viihde -palvelusta.

 

 
18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

Näytä lisää vastaavia