9.3.2005 Koripallon Sparliigan pudotuspelipaikoista runkosarjan neljällä viimeisellä kierroksella tiukkaa taistelua käyvä Espoon Honka vahvistaa rivejään kokeneella amerikkalaisella takamiehellä Donald Williamsilla. Williams korvaa Hongan miehistössä ainakin toistaiseksi perhesyiden vuoksi Yhdysvaltoihin matkustaneen Nate Johnsonin.
Helmikuussa 32 vuotta täyttäneen ja 193-senttisen Williamsin on määrä pukea Hongan paita ylleen ensimmäisen kerran tulevana maanantaina, kun Joensuun Kataja saapuu pudotuspelien kannalta kenties jopa ratkaisevaan otteluun Tapiolan Urheiluhalliin.
Viime keväänä luulajalaiselle Plannja Basketille Ruotsin mestaruuden ratkaissut Williams korvaa Hongassa Nate Johnsonin, joka matkusti viime viikolla kotimaahansa syöpää sairastavan äitinsä tueksi.
- Johnsonin äiti on hengityskoneessa, joten tässä tilanteessa on epävarmaa pystyykö Nate palaamaan Suomeen. Ratkaisu on yksin hänen. Honka on valmis ottamaan hänet takaisin, sanoo seuran toimitusjohtaja Mika Sohlberg.
Williams saapuu Suomeen lauantaina. Sohlberg on tietoinen siitä, millainen paketti Hongalle on lentorahdilla tulossa.
- Paljon kokemusta kovista peleistä omaava Williams on joukkueen kaipaama johtajatyyppi, joka ei osaa pelkästään heittää hyvin. Hän pystyy myös rakentamaan itselleen heittopaikkoja sekä pelaamaan pelinrakentajana, Sohlberg kertoo.
Williams tiedetään myös nopeaksi ja taitavaksi pallonkäsittelijäksi. Näitä taitoja hän hioi erityisesti kaudella 2001-02, jonka hän vietti maailmankuulun Harlem Globetrottersin matkassa. Miehen aiemmat meriitit ovat kuitenkin enemmän kertovia.
Raleighissa syntynyt Donald Williams pelasi kevääseen 1995 asti North Carolinan maineikkaan yliopiston joukkueessa. Hänet valittiin vuonna 1993 NCAA-mestaruusturnauksen MVP:ksi, mikä nosti samalla odotuksia NBA-varauksen osalta. Varausnumero kuivui kuitenkin kokoon Williamsin loukattua jalkansa kenties uransa ratkaisevimmassa vaiheessa.
Yliopistovuosiensa jälkeen Williams on kiertänyt ahkerasti maailmaa. Suomea ennen tutuksi ovat Ruotsin lisäksi käyneet Filippiinit, Saksa, Ranska, Kreikka, Itävalta, Kypros ja Israel.
Viimeksi Williams pelasi kotimaassaan CBA-liigaa Idahon riveissä. Tehot olivat kohdallaan, sillä hän heitti pelaamassaan 47 ottelussa keskimäärin 16,4 pistettä ja otti 2,3 levypalloa. Lisäksi Donald Williams tarjoili joukkuekavereilleen 3,4 koriinjohtavaa syöttöä ottelua kohden.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.