EBT ja Niko Hellman tekivät jatkosopimuksen

7.11.2016 Naisten Korisliiga ja juniorivalmentaja Niko Hellman on tehnyt kolmivuotisen jatkosopimuksen EBT:n kanssa.

"Niko on osoittanut tekevänsä hyvää työtä jo pitkän aikaa. Hyvä, että saimme aikaisessa vaiheessa sovittua Nikon jatkosta", kommentoi EBT:n toiminnanjohtaja Pipa Böök.

Niko Hellman kertoo: "Olen päättänyt panostaa toistaiseksi nais- ja tyttökoripalloon. Haluan omalta osaltani pyrkiä luomaan parempia edellytyksiä kehittymiselle sekä omien unelmien/tavoitteiden perään menemiselle. Näen että EBT:ssä minulla on iso kosketuspinta tyttö- ja naiskoripalloon ja näin ollen mahdollisuus vaikuttaa niiden asioiden eteenpäin viemiseen joita tällä hetkellä haluan tukea.

Suomalaisen nais- ja tyttökoripallon tason ja kiinnostavuuden nousun tulee tapahtua yhteisen työnteon ja pelaajien uskalluksen kautta. Pitää pyrkiä antamaan pelaajille seuratasolla, nuorimmista junioreista lähtien, entistä enemmän tukea ja virikkeitä rakastaa lajia ja sen harjoittelua sekä saada itseluottamusta ja nautintoa kehittymisestä. Tämä johtaa onnistuessaan minimissään elinikäiseen urheiluharrastukseen koripallon parissa valtaosan kohdalla. Näiden asioiden kautta pelaajien on myös pienempi kynnys lähteä tavoittelemaan parasta itseään koripalloilijana jonka saavuttamiseksi pitäisi uskaltaa harjoitella määrätietoisesti, osaamisen laajentamiseen panostaen, vähintään 24 ikävuoteen asti.

Naisten edustusjoukkueen valmennuksen kautta pääsen tekemään yhteistyötä pelaajien kanssa jotka ovat päättäneet tulla niin hyväksi kuin on mahdollista ja sen tavoitteluun pyrimme tulevaisuudessa edustusjoukkueen taustoissa luomaan muitakin mahdollistavia tekijöitä kuin harjoitusten määrä ja laatu.

EBT seurana haluaa olla omalta osaltaan luomassa entistä parempia edellytyksiä nais-ja tyttökoripallon eteenpäin viemiselle ja juuri siinä haluan itsekin olla mukana. Toimiessani näiden naispuolisten valmennettavieni kanssa saan myös koko ajan käytännön koulutusta itseni kehittämiseen, siinä miten kommunikoida heidän itseluottamustaan edistävällä tavalla, jossa minulla on paljon parannettavaa."

Lisätietoja: www.ebt.fi
 
23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

12.1.2024 15:21 Seura tiedottaa

LePyn Pikkusudet-turnaus järjestetään jälleen huhtikuussa

LePyn perinteinen Supermikroturnaus on nyt Pikkusudet-turnaus. Turnaus järjestetään 27.-28.4.2024 Leppävaaran liikuntahallilla. Turnaus on joukkueille yksipäiväinen.

28.12.2023 09:45 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

28.11.2023 13:48 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen 26.12.2023 Namika Areenalla

Namika WINTER 3x3-turnaus pelataan Namika Areenalla 26.12.2023. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita tuoreessa olympialajissa! Turnaus on avoin kaikille.

1.11.2023 09:33 Seura tiedottaa

LePy tarjoaa maksuttoman marraskuun kaikille uusille harrastajille

LePy on Suur-Leppävaaran alueella Espoossa toimiva koripalloseura. Seura tarjoaa toimintaa pienten perhekoriksesta alkaen aina yli 65-vuotiaiden Ladies-joukkueeseen saakka. Meiltä löytyy varmasti sinullekin sopiva ryhmä harrastaa korista!

27.10.2023 09:53 Seura tiedottaa

LePy näkyy Espoon kouluilla - koripallon näytetunneilla lähes kaksisataa koululuokkaa

LePyn järjestämät koripallon näytetunnit ovat Espoon alakouluissa tuttu juttu. Monet opettajat haluavatkin varmistaa luokkansa näytetunnit jo kesällä ja yhteydenottoja tulee pitkin syksyä. Tänäkin syksynä koripallotreeneistä saa nauttia lähes kaksisataa koululuokkaa ja tuhansia oppilaita.

26.10.2023 12:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kauden 2023-24 aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset alueen sarjoihin on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 3.12.2023 asti. Vain kokonaan uudet joukkueet ilmoittautuvat järjestelmän kautta, sarjaa vaihtavat joukkueet ilmoittavat sarjavaihdoksesta sarjan järjestäjälle.

12.10.2023 14:09 Seura tiedottaa

Tervetuloa tuomariksi Vantaan Energia -turnaukseen!

Vantaan Energia-juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 24. kerran 19-21.1.2024. PuHu Juniorit toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!

27.9.2023 14:46 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Espoossa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Espoossa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

22.9.2023 14:04 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää syyslomaleirejä upouudella Namika Areenalla ja Hotel Arthurin salissa

Helsingin NMKY:n syyslomaleirit järjestetään 2012-2016 syntyneille 16.-20.10.2023 Namika Areenalla Pakilassa ja Hotel Arthurilla Kaisaniemessä.

Näytä lisää vastaavia