Elina Ariken ja Nenna Lindströmin yliopistojen voittoputket jatkuvat

1.2.2021 08:34 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken edustama UTEP venytti voittoputkensa jo viiteen. Se ei kuitenkaan ole suomalaisnaisten pisin voittoputki, kun Nenna Lindström ja Liberty voittivat yhdennentoista peräkkäisen ottelunsa.

Elina Arike on pelannut läpi kauden UTEP:n aloitusviisikossa. Kuva: Ville Vuorinen.

C-USA:n konferenssiottelussa Arike ja UTEP päihittivät UTSA:n lauantaina 67-51 (30-28). UTEP voitti saman joukkueen myös edellistorstaina.

Paikkansa aloitusviisikossa sementoinut Arike sai peliaikaa kymmenen minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastosarakkeeseensa viisi pistettä, kolme levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

> Ottelutilastot

Atlantic Sun -konferenssin otteluissa Nenna Lindströmin edustama Liberty voitti viikonloppuna kahdesti Jacksonvillen. Lauantain pelissä Liberty oli parempi numeroin 46-78 (20-38). Lindström pelasi 17 minuuttia, joiden aikana hän keräsi viisi pistettä ja kaksi levypalloa.

> Ottelutilastot

Sunnuntaina Liberty venytti voittoputkensa jo yhdentoista ottelun mittaiseksi, kun Jacksonville kaatui toistamiseen 52-78 (23-34). Lindström tilastoi neljä pistettä ja yhden levypallon 15 minuutissa.

> Ottelutilastot

Augustin 12 pistettä, Korpinen palasi viikonloppuna parketille

Nina Augustin ja Robert Morris kohtasivat Horizon League -konferenssin otteluissa viikonlopun aikana kahdesti Youngstown Staten. Perjantaina Robert Morris nappasi voiton nimiinsä lukemin 46-61 (30-32). Augustin oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa tilastoiden neljä levypalloa ja viisi syöttöä, mutta jääden pisteittä 32 minuutissa.

> Ottelutilastot

Lauantaina Youngstown State pääsi maksamaan kalavelkoja, kun Robert Morris hävisi 71-64 (31-42). Youngstown State otti tahtipuikon vieden kolmannen neljänneksen 25-11.

Augustin oli yksi kolmesta Robert Morrisin pelaajasta, jotka ylsivät kaksinumeroisille lukemille. Augustinin saldo oli 12 pistettä, kaksi levypalloa ja yksi riisto 27 minuutissa.

> Ottelutilastot

Marika Korpinen ja George Mason kärsivät kaksi tappiota viikonloppuna Atlantic 10 -konferenssissa. Korpinen ei pelannut lauantaina, kun George Mason hävisi VCU:lle 64-56 (28-26).

> Ottelutilastot

Korpinen palasi kokoonpanoon sunnuntaina, kun George Mason hävisi Richmondille 67-52 (35-25). Korpinen pelasi aloitusviisikossa 34 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi yhdeksän pistettä, kuusi levypalloa, neljä syöttöä ja yhden riiston.

> Ottelutilastot

Vaalavirta ja San Francisco myös voittoputkessa

Kia Vaalavirta ja San Francisco voittivat West Coast -konferenssissa neljännen peräkkäisen pelinsä, kun San Francisco oli Loyola Marymountia etevämpi lukemin 84-66 (47-39). Vaalavirta jäi pisteittä kahdessa peliminuutissa.

> Ottelutilastot

Venla Varis ja Grand Canyon pelasivat ensimmäisen pelinsä sitten tammikuun puolenvälin, kun Grand Canyon hävisi konferenssin ulkopuolisessa ottelussa Idaho Statelle 54-62 (33-19). Varis heitti kaksi pistettä ja noukki kaksi levypalloa 12 minuutissa.

> Ottelutilastot

Asiat

 
11.3.2024 12:20 NCAA

Sara Bejedin ja Florida Staten tie ACC:n lopputurnauksessa päättyi välieriin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa on käynnissä lopputurnaukset. Sara Bejedi ja Florida State etenivät kivenkovassa ACC:ssa välieriin asti, mutta joukkue kaatui NC Statelle.

11.3.2024 11:22 NCAA

Granlund ja Nordberg konferenssimestaruuteen ja NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa on lopputurnauksien, March Madnessin, aika. Suomalaisjoukkueista varaslähdön konferenssien lopputurnauksiin otti kourallinen, joista Jesper Granlundin ja Leo Nordbergin edustama Longwood juhli mestaruutta ja sai täten tikettinsä valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

4.3.2024 10:14 NCAA

Teresa Seppälä 23 pistettä ja 16 levypalloa – Siena kolmen ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssipelit lähenevät loppuaan. Teresa Seppälä repi hurjan 23 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplan, kun Siena nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa.

4.3.2024 09:22 NCAA

Federiko Federiko ja Pittsburgh vierasvoittoon Boston Collegesta March Madnessin kynnyksellä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset lähestyvät. Federiko Federiko ja Pittsburgh juhlivat vierasvoittoa, kun Panthersilla on enää kaksi ACC:n runkosarjaottelua jäljellä.

26.2.2024 07:23 NCAA

New Mexico hävisi pisteellä Air Forcelle, Mustapha Amzil 12 pistettä ja 6 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viime viikon suomalaisonnistujiin lukeutui hienoa kautta New Mexicon yliopistossa pelaava Mustapha Amzil.

20.2.2024 11:07 NCAA

Sara Bejedi rehki täydet minuutit Miamin kaadossa – Florida Statelle kaksi voittoa ACC:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State nappasivat viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ACC:n konferenssiotteluissa. Bejedi rehki sunnuntaina täydet 40 minuuttia ja upotti 19 pistettä.

19.2.2024 09:36 NCAA

Touko Tainamo takoi 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverin yliopistolle

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi hienoja otteitaan. Tainamo väänsi viime viikolla komean 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverille.

13.2.2024 10:56 NCAA

Florida State kaatui Notre Damelle tuplajatkoajan jälkeen – Sara Bejedi 16 pistettä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State saivat sunnuntaina vastaansa 12. rankatun Notre Damen. Bejedi säkitti 16 pistettä, kun Florida State hävisi tuplajatkoajan jälkeen.

12.2.2024 11:50 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti kolmosia, kun Weber State vei NCAA:n suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Viljami Vartiainen, joka säkitti kaksi kolmosta, kun Vartiaisen edustama Weber State päihitti Emil Skytän ja Sacramento Staten.

6.2.2024 10:43 NCAA

Siena jo viiden pelin voittoputkessa – Seppälä 24 pistettä Maristia vastaan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena jatkavat hienoja otteitaan. Viimeisen viikon aikana Siena nappasi kaksi voittoa ja Seppälä säkitti 24 pistettä Maristin kaadossa.

Näytä lisää vastaavia