10.3.2014 Ellen Nurmen edustaman Tampa Spartansin 13 ottelun pituinen voittoputki katkesi USA:n yliopistoliiga NCAA:n 2-tason Sunshine State -konferenssin finaaliottelussa Nova Southeasternia vastaan. Nova Southeastern kiskaisi voiton pistein 64–55 (37–26) ja pääsi juhlimaan konferenssin mestaruutta.
Ellen Nurmen Tampan kausi jatkuu NCAA:n 2-tason valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Kuva: Tuomas Venhola.
Tampa tipahti takaa-ajajaksi jo hyvissä ajoin ennen taukoa, mutta onnistui kirimään vielä toisen puoliajan puolivälissä kolmen pisteen päähän. Nova Southeastern hallitsi kuitenkin pelin tempoa ja vei ottelun lopun käsikirjoituksen mukaan.
Ellen Nurmi onnistui pelissä monella osa-alueella. Nurmi säkitti 37 minuutissa 10 pistettä, kiskoi viisi levypalloa, riisti pallon neljästi, jakoi kaksi syöttöä ja blokkasi vastustajan heiton kertaalleen.
Tampa Spartans jatkaa vielä kauttaan NCAA:n 2-tason valtakunnallisessa lopputurnauksessa.
Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa. Kaksi Viron mestaruutta ja kaksi Viron cup-mestaruutta voittanut Kaukiainen tähtää joukkueineen tulevalla kaudella Viron-Latvian liigan mestaruuteen ja FIBA Mestarien Liigan lohkovaiheeseen.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.
Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.