FoKoPo aloitti jatkoaikavoitolla

3.10.2008 Nousijajoukkue Forssan Koripojat aloitti Korisliigan makealla jatkoaikavoitolla, kun viime kauden nelonen ToPo kukistui Forssassa kahden jatkoajan tuloksena lukemin 92-82 (37-41, 72-72, 81-81).

FoKoPo pääsi yrittämään voittokoria summerin soidessa sekä varsinaisen peliajan että ensimmäisen jatkoajan lopulla, mutta vasta kolmas kerta sanoi toden, kun kotijoukkue vei viimeisen jatkoajan selvästi 11-1.

- Pelimme parani loppua kohden, kun puolustus tiivistyi ja saimme levypallotkin haltuumme, tiivisti FoKoPon valmentaja Timo Nieminen.

Voittajien ratkaisijoiksi nousivat Vincent Hunter 25 pisteellä, Mikko Jalonen 16 pisteellä sekä Ray Cunningham 14 pisteellä ja 20 levypallolla.

- Meillä on peli vielä vaiheessa, mutta hyvin nuoret pojat yrittivät. Kun saamme Timo Heinosen, Panu Majalan ja kolmannen jenkin mukaan, on pelimme toisennäköistä, sanoi ToPon valmentaja Tomi Kaminen.

James Allen heitti ToPolle 21 pistettä ja Elias Kajander 18, joista 16 jo taukoon mennessä.

ToPo sai perjantaina kokoonpanoonsa uuden parimetrisen amerikkalaislaitahyökkääjän Robert Eppsin, joka keräsi kymmenen pistettä.

Honka voitti finalistien kohtaamisen

Viime kevään loppuottelijat kohtasivat heti avauskierroksella, kun mestaruutta puolustava Honka otti 76-62 (31-30) -kotivoiton Kouvoista.

Kouvot johti viimeisen kerran kolmannen jakson alkupuolella, jonka jälkeen Honka alkoi pikkuhiljaa kasvattaa johtoaan.

- En odottanutkaan ensimmäisestä ottelusta pelillisesti paljon. Hyökkäys ei ollut erikoista ja käskinkin joukkueen keskittymään puolustukseen. Se toimi varsinkin tauon jälkeen, sanoi Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.

Korinalustoja hallinneesta Hongasta tehomies löytyi takamieskaartista, kun Akeen Scott heitti 28 pistettä. Monte Cummings päätyi 14 pisteeseen.
Kouvoista Calvin Walls teki 17 pistettä ja Roope Suonio 14.

Vain kahdeksan pelaajan kokoonpanolla matkassa ollut Kouvot sai perjantaina pelinrakentajaksi yhdysvaltalaisen 178-senttisen Brian Swiftin, joka ei kuitenkaan pelannut vielä Espoossa.

Kouvoilta puuttui runkopelaajista polvivaivainen Jukka Kataja.

- Pakettimme on vielä sekaisin. Olemme pyrkineet harjoittelemaan lähinnä puolustusta. Hyökkäyksen vuoro tulee sitten, kun näen, mitä Swift pystyy tekemään, totesi Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.

Korihait hiosti Katajaa

Ennakkosuosikki Joensuun Kataja sai kotipelissään kovan vastuksen Uudenkaupungin Korihaista 86-80 (39-39) -numeroihin päättyneessä pelissä.

Korihait nousi vielä 17 sekuntia ennen loppua 82-80 -tilanteeseen, mutta Petri Virtanen ja Jeremiah Wood sinetöivät vapaaheitoilla Katajan voittopisteet.

Wood heitti kaikkiaan 23 ja Virtanen 21 pistettä.

Korihaiden tehomies Mark Zoller keräsi 25 pistettä.

Namika Lahdelle suurin voitto

Namika Lahti otti avauskierroksen suurimman voiton kukistettuaan kotonaan Porvoon Tarmon 102-82 (50-48).

Lahtelaiset karkasivat kolmannen jakson lopulla 68-65 -tilanteesta 86-71 -johtoon, jota Tarmo ei enää tavoittanut.

Ilkka Vuori heitti voittajille peräti 33 pistettä ja Bilal Abdullah 28.
Tarmon tehoparin muodostivat 17 pisteen miehet Esa Mäki-Tulokas ja Steve Barnes.

KTP kuittasi cup-tappionsa

KTP-Basket kuittasi tiistaina Karkkilassa kärsimänsä Suomen cupin tappion voittamalla Kotkassa Team Componentan 81-68 (43-37).

KTP johti lähes koko pelin ja nousi päätösjakson lopulla ratkaisevasti 17 pisteen johtoon.

Lahdesta Kotkaan siirtynyt Ville Mäkäläinen aloitti uudessa joukkueessa 21 pisteen teholla. Pyrinnöstä tullut Damon Williams heitti 17 pistettä.

KTP joutui sarja-avaukseen ilman nilkkansa loukannutta Steve Smithiä ja akillesjännevammaa potevaa Toni Ilmosta. Smithin tilalle joukkueeseen tupsahti Williamsin kanssa Tampereen Pyrinnössä hopeakaudella 2000-01 pelannut ghanalainen Darrell Waters, joka teki seitsemän pinnaa.

Componentasta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Frank Richards 17:llä ja Clifton Jones 12 pisteellä.

Laitinen palasi voitokkaasti Tampereelle

Tampereen Pyrinnön monivuotinen valmentaja Jarmo Laitinen teki voitokkaan vierailun vanhaan kotihalliinsa nyt Lappeenrannan NMKY:n valmentajana, kun voitto meni vieraille 98-106 (47-55) -tuloksella.

LrNMKY hivuttautui edelle toisella neljänneksellä ja karkasi kolmannen jakson lopulla jo ratkaisevaan 85-65 -johtoon.

HL Coleman heitti voittajille 27 pistettä ja Tuukka Kulha piste-ennätyksensä 24. Pyrinnöstä Kurtis Rice pääsi 20 pisteeseen ja Joni Harjula 16:een. Ulkomaille tähyävä ja Pyrinnössä ottelukohtaisella sopimuksella pelaava maajoukkuesentteri Antti Nikkilä teki yhdeksän pistettä ja poimi 13 levypalloa. 

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

Näytä lisää vastaavia