28.4.2008 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait saa merkittävän paluumuuttajan riveihinsä, kun Kauhajoen Karhusta takaisin kasvattajaseuraansa siirtyvä Heikki Saaristo, 25, allekirjoitti kahden vuoden mittaisen sopimuspaperin.
Heikki Saaristo aloitti liigauransa kasvattajaseurassaan Korihaissa syksyllä 2000 pelaten Uudessakaupungissa aina kevääseen 2005 saakka. Vuodet 2005-08 Saaristo pelasi Kauhajoella sekä I divisioonassa että sunnuntaina päättyneellä kaudella Korisliigassa.
Kuluneella kaudella 190-senttinen Saaristo kirjautti Korisliigassa keskiarvokseen 8,6 pistettä reilussa 25 peliminuutissa. Sarjan vanhetessa myös Saariston heittokäsi kuumeni ja maaliskuussa Saaristo takoi pelaamassaan kuudessa ottelussa pinnoja 14,3 pinnan keskiarvolla ollen sarjan kolmanneksi tehokkain kotimainen takakentän pelaaja. Saariston edellä olivat ainoastaan maajoukkuemiehet Petteri Koponen (19,3) ja Petri Virtanen (19,2).
Korisliigan piste-ennätyksensä kauden aikana 20 pinnaan korottanut Saaristo on iloinen paluustaan kasvattajaseuraan.
- Paluu tuttuun ja turvalliseen organisaatioon tuntuu hyvältä. Mahdollisuus kehittyä osaavassa valmennuksessa, harjoitteleminen kahdesti päivässä sekä pelaaminen Korisliigassa painoivat vaakakupissa, tähdentää Saaristo paluunsa yksityiskohtia.
Korihailla on nyt ensi kautta koskevat pelaajasopimukset Niilo Lehtilän, Bojan Sarcevicin sekä Saariston kanssa. Joukkueen valmentajana jatkaa välierissä Lappeenrannassa lainassa ollut Jyri Lehtonen.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.
Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.