28.11.2006 Korisliigassa toiseksi nousseen Espoon Hongan maajoukkuemiehen Kimmo Muurisen rannevamma on osoittautunut odotettua pahemmaksi. Viime keskiviikkona Porvoossa pelatussa Tarmo-ottelussa vasemman käden ranteensa murtanut Muurinen joutuu odottamaan paluutaan parketeille joulutauon yli.
- Tutkimukset jatkuvat, sillä murtuman lisäksi jänteessä saattaa olla pieni repeämä. Vamma ei onneksi vaadi leikkausta. Luutumisen pitäisi tapahtua itsestään, kunhan rannetta ei rasita, kertoo Muurinen.
Pelaamassaan 15 ottelussa keskimäärin 12,2 pistettä ja 5,6 levypalloa tilastorivilleen kirjauttanut Muurinen ei elättele turhia toiveita loppuvuoden otteluista.
- Lääkärin mukaan voin aloittaa pelit näillä näkymin vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Honka pelaa ennen taukoa vielä kuusi ottelua. Niistä ehdottomasti tärkein on vuorossa 16. joulukuuta, kun Honka kohtaa Helsingin jäähallissa pelattavassa Suomen cupin finaalissa hallitsevan tuplamestarin Lappeenrannan NMKY:n. Muurisen lisäksi Hongan sairaslistalla on edelleen Viljami Vanjoki, joka toipuu polven tähystysleikkauksesta.
Seuraavan ottelunsa Honka pelaa keskiviikkona (29.11.) Tapiolassa, kun vastaan asettuu joukkueiden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen jatkoajalla hävinnyt Namika Lahti. Myös lahtelaisilta puuttuu ottelusta luottomiehiä, kun joukkueen kapteeni Ville Mäkäläinen on pitkällä sairaslomalla sormivamman vuoksi. Lisäksi 211-senttinen Lee Scruggs on poissa kokoonpanosta telottuaan Kataja-pelissä polvensa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.