Honka nipisti voiton Norjan Kongsbergistä

17.11.2002 Espoolaisjoukkue Honka voitti toisenkin FIBA Challenge Cupin ottelunsa. Avauskierroksella virolaisen A. Le Coqin kaatanut Honka vieraili lauantaina Norjassa ja tuliaisina oli niukka 67-64-voitto Kongsberg Penguinsista.

Helpolla eivät sarjapisteet lähteneet matkalle Suomeen. Puoliajalla Honka oli kuuden pisteen (34-40) tappioasemassa. Erinomainen kolmas neljännes pelasti paljon. Honka pystyi pitämään kymmenminuuttisen ajan isäntänsä vaivaisessa viidessä pisteessä ja pääsi karkamaan 54-45-johtoon. Kongsberg ei kuitenkaan vielä luovuttanut, vaan nousi amerikkalaisvahvistuksena Darnell McCullochin johdolla pisteen päähän (56-55). Loppuhetkilläkin Hongan voitto oli vaarassa, kun Kongsbergin Rodney Hawthorne pääsi yrittämään ottelun tasoitusta viime sekunnilla. Kolmonen ei kuitenkaan löytänyt tietään perille.

- Kongsberg yllätti meidät. He pelasivat hyvin ja aiheuttivat meille paljon ongelmia – etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Toiselle puoliajalle tulimme pelaamaan viisaammin kuin ensimmäisellä ja onnistuimme kääntämään ottelun eduksemme, kertoi Hongan päävalmentaja Mihajlo Pavicevic.

Hongan pistetehtailusta vastasi kaksikko Marcus Grant-Markus Hemdahl. Grant pussitti 24 ja Hemdahl 20 pistettä. Ratkaisevan eron saivat kuitenkin aikaiseksi Hemdahl ja Heikki Zitting. Hongan romuluiset korinaluspelaajat noukkivat kahdestaan peräti 35 levypalloa, joka oli yhdeksän enemmän kuin koko Kongsbergin joukkue. Levyreistä 18 merkattiin Zittingille ja 17 Hemdahlille. Kokonaisuudessaan Honka vei levyrikahinat 57-26.

Espoolaisten sairaslistalta Olli Nikitin nähtiin jälleen tositoimissa. Sen sijaan Maurizio Pratesi, Tero Kuivalainen ja Juuso Lehtimäki olivat edelleen sivussa.

Honka kohtaa Kongsberg Penguinsin uudestaan Tapiolan Urheiluhallilla 4.12. klo 18.30. FIBA Challenge Cupin alkusarjan päättää 6.12. Tallinnassa pelattava vierasottelu A. Le Coqia vastaan.

Lisätietoja FIBA Challenge Cupista löytyy osoitteesta http://challenge.nebl.com/.

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia