Huima tasoitti finaalien otteluvoitot Äänekosken huutomyrskyssä

21.4.2012 Naisten SM-sarjan vuoden 2012 finaalit alkavat muodostua jo klassikoksi. Veitsi kurkulla pelannut Äänekosken Huima puristi yli tuhatpäisen kotiyleisönsä edessä Lappeenrannan Catzin toisella puoliajalla tehottomaksi ja voitti neljännen finaalin 77–65 (45–41). Suomen mestaruus ratkeaa viidennessä osaottelussa Lappeenrannassa tiistaina.

Patrice Holmesin Huima tasoitti finaalisarjan otteluvoitot.

Madina Ali nousi tasolleen neljännessä ottelussa. Kuvat: Kai Kilappa & Tytti Nuoramo.

Huima ja Catz esittivät neljännen finaaliottelun ensimmäisen 20-minuuttisen ajan jouhevan ja vapautuneen näköistä hyökkäystyöskentelyä, mutta kolmannesta jaksosta alkaen Mervi Nurmen valmentaman Huiman kovuus alkoi olla Catzille liikaa.

 

Tuhatpäiseltä kotiyleisöltään virtaa imenyt Huima painosti, hiersi ja prässäsi Catzin mahdottomiin heittokulmiin ja hätäisiin syöttöihin ja kasvatti Madina Alin (26/15/2 blokia) ja Patrice Holmesin (25/10) koreilla johtonsa yli kymmenen pisteen. Viimeisellä jaksolla Catz ei päässyt enää kahdeksaa pistettä lähemmäsi.

 

– Oli todella hyvä fiilis tänään pelata täyden kotikatsomon tukemana. Ekalla puoliskolla tehtiin paljon koreja, mutta kolmannesta jaksosta alkaen puolustuksemme ja apupuolustuksemme oli todella hyvää, Huiman päävalmentaja Nurmi virkkoi.

 

Huima puristi Catzilta puolustuksellaan kaiken tilan pois, ja vieraat heittivätkin kakkosensa 38,8% ja kolmosensa 21,4% tarkkuudella. Huima hallitsi emännän elkein myös korinalustaa vieden levypallot 50–37. Lappeenrantalaisittain erityisen tylyä luettavaa oli Catzin kolmas jakso: pelitilanneheitot 2/14 sekä viisi pallonmenetystä.

 

Huiman tehokkaimmat olivat vaisusta kolmannesta osaottelusta toipuneet Patrice Holmes ja Madina Ali, jotka olivat Catzille täysin pysäyttämättömiä. Catz eli pitkälti Kirby Copelandin (21/8/4 syöttöä) suoritusten varassa. Vieraiden Alexandria Anderson (3/9/4 riistoa) oli Kenya Robinsonin (5/9/3 syöttöä) syleilyssä täysin pois raiteiltaan ja heitti kaikki seitsemän pelitilanneheittoaan ohi.

 

Otteluvoitot finaalisarjassa ovat nyt tasan 2-2. Naisten Suomen mestaruus ratkeaa tiistaina Lappeenrannassa.

 

– Tutuilla konsteilla jatketaan: puolustuksen on pidettävä jatkossakin. Sen lisäksi tässä on pari päivää vielä katsoa ottelutallenteelta, mitä voisimme tehdä paremmin. Eiköhän viidenteen otteluun saada äänekoskelaisiakin liikkeelle, Nurmi uumoilee.

 

 

Lisätietoja: Ottelutilasto 


 
19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia