Israelin alkuryntäys liikaa Suomelle

2.12.1999 Tappioitta EM-semifinaalikierroksen C-lohkossa porskuttava Israel oli odotetun paha vastustaja kotikentällään Suomen koripallomaajoukkueelle myöhään keskiviikko-iltana. Kotijoukkue ei päästänyt Suomea taistelemaan missään vaiheessa tosissaan ottelun voitosta ja vei lopulta kamppailun nimiinsä lukemin 93-68.

Israel tiedettiin aggressiivisesti puolustavaksi ja nopeaksi joukkueeksi. Suomi vastasi haasteeseen marssittamalla kentälle hyvin liikkuvan ja taitavan aloitusviisikon Teemu Rannikko-Juha Luhtanen-Maurizio Pratesi-Jukka Matinen-Martti Kuisma. Sekään ei riittänyt, kun israelilaiset rynnivät fanaattisen kotiyleisönsä tukemana 11 minuutissa peräti 20 pisteen johtoon (32-12).

Israelin tyrmäysalun jälkeen Suomi ryhdistäytyi vieden seuraavan neliminuuttisen 11-5 ja nostaen tilanteeksi 37-23. Suomen kirivaihde ei kuitenkaan kestänyt, vaan puoliajalle juostiin Israelin johtaessa 52-32.

- Emme saaneet mitään otetta Israelin Euroliiga-takamiehiin Oded Kattashiin ja Doron Shefferiin. Olimme kyllä videolta opetelleet tarkasti heidän lempiliikkeensä ja -heittopaikkansa, mutta he olivat yksinkertaisesti vaan parempia, huokaili maajoukkueen apuvalmentaja Juha Dahlström.

Kreikkalaisessa Panathinaikoksessa huimaa 1,3 miljoonan dollarin vuosipalkkaa ansaitseva Kattash nakutti kovalla prosentilla 28 pistettä ja Tel Aviv Maccabin Sheffer avusti 16 pisteellään.

- Kun vastustaja sai onnistumisia, emme malttaneet pysyä omassa pelisuunnitelmassamme, vaan lähdimme hätiköimään, ruoti päävalmentaja Aaron McCarthy.

"Helmikuussa vaaditaan kovempaa puolustusta"

Jos olivat suomalaiset tutkineet Israelin vahvuudet, oli israelilaisten valmennusjohto tehnyt saman Suomen joukkueesta. Martti Kuisma oli jälleen merkitty mies, eikä Suomen takamiehille annettu yhtään ylimääräistä tilaa.

Israelilaisille oli tosin helpotus, kun Suomen joukkueen saapuessa Tel Aviviin lentokoneesta ei astunut ulos Sakari Pehkosta. 149 maaottelua pelannut Pehkonen muistettiin nimittäin vielä hyvin joukkueiden edellisestä kohtaamisesta. Syyskuussa 1987 Pehkonen takoi, vieläkin voimassaolevan, maaotteluennätyksensä 40 pistettä ja johdatti Suomen 106-102-voittoon Israelista EM-karsintaottelussa.

Keskiviikko-iltana Pratesi (16/5) ja Kuisma (16/2) olivat Suomen ahnaimmat pistemiehet, mutta ottelun paras suomalainen oli Juha Luhtanen. Kovassa kyydissä Suomen joukkueen kapteeni teki 11 pistettä, otti "vain" 193-senttisestä varrestaan huolimatta peräti kymmenen levypalloa ja riisti kolmesti. Myös Rannikko (12/2/5 syöttöä) väläytteli ajoittain osaamistaan.

Hyviä hetkiä pelasivat vaihtomiehinä peliin tulleet Roope Mäkelä (5/1) ja Tero Rantaniva (2/1). Etenkin 204-senttinen Rantaniva lähti haastamaan heti kentälle päästyään ennakkoluulottomasti israelilaisten pitkää kalustoa. Hänen hyville otteilleen tuli kuitenkin pian päätös, kun hän romahti rajusti kentän pintaan ja joutui jättämään parketin.

Suomen karsintaurakka jatkuu ensi vuoden helmikuussa, jolloin se kohtaa kotonaan Bosnia-Herzegovinan (23.2.) ja Hollannin (26.2.). Voitot kamppailuista ovat tärkeitä, jotta Suomi pysyy mukana kilpajuoksussa C-lohkon kahdesta EM-lopputurnauspaikasta. Suomen valmennusjohdon suunnitelmatkin ovat jo selkeät tulevia koitoksia ajatellen.

- Jotta voitamme helmikuussa vastustajamme, on meidän pystyttävä puolustamaan joukkueena paremmin ja kovempaa, jyrisi McCarthy.

Keskiviikkona C-lohkossa pelattiin myös kaksi muuta ottelua. Bulgaria kukisti kotonaan Ruotsin 77-63 ja Bosnia-Herzegovina Hollannin 79-70.

Sarjatilanne ennen helmikuun 2000 otteluita

Israel 3 3 0 252 - 194 6
Bosnia-Herzegovina 3 2 1 218 - 211 5
Bulgaria 3 2 1 221 - 204 5
Suomi 3 1 2 236 - 261 4
Ruotsi 3 1 2 225 - 239 4
Hollanti 3 0 3 192 - 235 3

Seuraavat ottelut 23.2.2000: Suomi - Bosnia-Herzegovina, Hollanti - Bulgaria, Ruotsi - Israel.

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia