Jani Hiltunen Kouvoihin

28.5.2002 SM-Koriksessa pelaava Kouvot on tehnyt Jani Hiltusen kanssa 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen. 22-vuotias Hiltunen siirtyy Kouvolaan Salon Vilppaasta. Kouvot on tehnyt myös Petri Jaakkolan kanssa jatkosopimuksen.

199-senttinen Hiltunen pelasi Salossa otteluissa keskimäärin 29 minuuttia ja teki 12,9 pistettä ja otti 2,8 levypalloa. Hän oli sarjan seitsemänneksi tarkin kolmosten heittäjä onnistumisprosentillaan 41,8.

Kaksi edellistä vuotta Jani Hiltunen opiskeli ja pelasi USA:n yliopistosarjassa. Hiltunen on pelannut kaksi miesten maaottelua, jonka lisäksi hän on pelannut 22-vuotiaiden maajoukkueessa.

- Jani sopii hyvin joukkueeseemme eteenpäin pyrkivänä, monipuolisena ja kookkaana pelaajana. Hän on varmasti tottunut kovaan harjoitteluun USA:ssa Middle Tennessee Staten yliopistossa, totesi Kouvojen päävalmentaja Jouni Grönroos.

Petri Jaakkola jatkaa kasvattajaseurassaan

Myös Kouvojen viime kauden kapteenin Petri Jaakkolan kanssa solmitun sopimuksen pituus on 1+1 vuotta. Jaakkola oli viime kaudella yksi Kouvojen avainpelaajista ja pelasi otteluissa keskimäärin 37 minuuttia. Hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa oli 13,1 pistettä ja kolmosten onnistumisprosentti 38,9.

- Petri edustaa Kouvoissa jatkuvuutta ja on joukkueen kokeneimpia nuoresta iästään huolimatta, mainitsi Jouni Grönroos.

Jaakkolan ja Hiltusen ohella Kouvoilla on jo koossa aiemmin julkaistut sopimukset Tuomas Iisalon, Juho Kailion ja Ville Kauniston kanssa. Kyseisen viisikon lisäksi Kouvojen joukkueeseen valitaan kesäharjoittelun näyttöjen perusteella viisi pelaajaa. Joukkueeseen on tarkoitus hankkia myös kaksi amerikkalaista pelaajaa, jotka liittyvät joukkueeseen elo-syyskuun vaihteessa.

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia