11.6.2014 Lapuan Korikobrat on solminut yksivuotisen sopimuksen 26-vuotiaan Juho Nenosen kanssa. Joensuun Katajassa edelliset kuusi kautta viettäneelle 202-senttiselle laiturille tuleva kausi on hänen kymmenes pääsarjatasolla.

Juho Nenonen taistelee levypalloista kaudella 2014/2015 Korikobrien paidassa. Kuva: Tytti Nuoramo
Menneellä kaudella hopeamitalisti Katajan riveissä Nenonen kirjautti 6,5 pistettä ja 3,7 levypalloa ottelua kohden. Tapiolan Honka -kasvatin mitalisaalis Korisliigasta on vakuuttava: 2 kultaa, 4 hopeaa, 2 pronssia, 1 Cup-voitto ja lisäksi Nenonen palkittiin kauden 2009/2010 päätteeksi vuoden parhaaksi 6. pelaajaksi.
- Olen todella tyytyväinen, että saimme Juhon tulevaksi kaudeksi Kobrien kokoonpanoon. Juho on nuoresta iästään huolimatta erittäin kokenut pelaaja ja tuo varmasti meidän kokoonpanoon aimo annoksen johtajuutta, totesi joukkueenjohtaja Markku Turja.
- Joensuussa vietetyt 6 vuotta ovat olleet hienoa aikaa ja asiat ovat aina sujuneet erinomaisella tavalla. Katajassa pelattuihin vuosiin liittyy kokonaisuudessaan vain hyviä muistoja. Kiitos kuuluu koko organisaatiolle ja hienosti läpi vuosien kannustaneilla katsojille, Nenonen kommentoi.
- Nyt oli kuitenkin aika siirtyä uusien haasteiden pariin ja Lapualla oli tarjottavana kiinnostava kokonaispaketti. Meillä tulee olemaan ensi kaudella kilpailukykyinen joukkue ja odotan innolla, että pääsemme aloittamaan joukkueharjoitukset.
Nenonen on pelannut urallaan nuorten maaotteluita 46, minkä lisäksi miesten haastajissa hän on pelannut 6 ottelua.
Korikobrat tiedottaa joukkuetta koskevista pelaaja- ja valmennusuutisista lisää lähiaikoina.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.