Jyri Lehtonen Kouvojen ja Vilppaan viidennestä puolivälierästä: ”Meidän olisi pitänyt hävitä se peli”

30.3.2020 10:05 Elisa Viihde palaa maanantaina kevääseen 2016. Kouvojen ja Vilppaan puolivälieräsarjasta muodostui hurja trilleri, joka ratkesi viidennessä pelissä Kouvojen noustua päätöskympillä 14 pisteen takaa voittoon.

Kouvojen Kyle Shiloh saa painetta Vilppaan Alex Vaenerbergilta. Kuva: Kai Kilappa

Kouvot aloitti kauden 2015-16 kahdeksan pelin voittoputkella. Sen jälkeen kouvolalaisilla tuli synkempi jakso, kun seuraavasta kymmenestä pelistä joukkue poistui parketilta voittajana vain kahdesti. Runkosarjan toinen puolisko sujui paremmin ja Kouvot lähti pudotuspelien avauskierrokselle sarjataulukon kolmannelta sijalta kotiedun turvin. 

- Olimme vuosia rakennettu meidän joukkuettamme ja kyseinen kausi oli ensimmäinen vuosi, joka oli maalattu vähän isommalla värillä. Meillä oli Ilari Seppälän, Tuomas Hirvosen, Ville Kauniston ja Alexander Madsen johtama kotimainen runko. Tiesimme, että osa heistä lähtee kauden jälkeen isompiin valoihin, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen muistelee.

- Aloitimme kauden hyvin, mutta matkan varrella tuli vaikeuksia. Saimme kuitenkin pakan kasaan ja kaikki terveeksi kevätpuolella.

Samaan aikaan Vilpas oli tekemässä nousua seuraavalle tasolle: helmi-maaliskuussa joukkue voitti 12 pelistään kahdeksan. 

- Vilppaan kauden loppu oli mahtava, joukkue oli varmasti keväällä sarjan top4-joukkue. Salossa fanipuolella oli syttynyt ennennäkemätön buumi Suomessa koriksen puolella ja Salohalli oli täynnä. Ne asiat ovat vieläkin läsnä tässä hetkessä, Lehtonen sanoo.

Vilppaan Mikko Tupamäki ja Kouvojen Jyri Lehtonen ottelusarjan kolmannessa ottelussa. Kuva: Matti Koskinen
Vilppaan Mikko Tupamäki ja Kouvojen Jyri Lehtonen ottelusarjan kolmannessa ottelussa. Kuva: Matti Koskinen

- Vastassa oli lankomieheni Mikko Tupamäki ja silloin harmitus oli suuri. Molemmilla oli mahdollisuus voittaa mestaruus sinä kautena. Mikko ja Vilpas olivat yhdessä hienosti vieneet seuraa eteenpäin. Jälkeenpäin mietin, että jos Vilpas olisi voittanut meidät, se olisi saanut välierissä vastaan kahdella jenkillä pelanneen Seagullsin kotiedulla. Joukkueella oli mahdollisuudet aina mestaruuteen asti, Lehtonen näkee.

 

Kouvojen vaikea alku viidennessä pelissä

Paras viidestä -systeemillä pelatut puolivälierät huipentuivat Kouvojen ja Vilppaan välillä eeppiseksi jännitysnäytelmäksi kohonneeseen viidenteen peliin legendaarisella Mansikka-aholla. Koko ottelusarjasta yksi 2000-luvun ikimuistoisimmista puolivälieräsarjoista.

- Kaunisto soitti ennen ottelusarjan alkua, että hän on 40 asteen kuumeessa ja hän missasi kolme ensimmäistä peliä. Madsenilla oli on-off-kausi, välillä hän pelasi sarjan parasta korista, mutta välillä katosi kuvasta kokonaan. Hän nousi ensimmäistä kertaa avausviisikkoon pudotuspeleissä. Antti Hurrin (apuvalmentaja) kanssa todettiin, että kaikki on nyt Madsenin käsissä. Hieno tarina lopulta syntyi, kun hän klaarasi tonttinsa ja lopulta tie vei maailmalle. 

- Vilppaan macth upit olivat meille vaikeita. Emme saaneet millään pelipaikalla selkeää etua. Doug Wigginsin palloskiiripelaaminen ja Sherman Gayn rullaaminen olivat meille pahaa myrkkyä.

Ottelusarjassa nähtiin pelkästään kotivoittoja. Neljännessä pelissä Kouvot oli lähellä vierasvoittoa ja sarjan katkaisemista, mutta Vilppaan Okko Järven käsi ei tärissyt vapaaheittoviivalla loppuhetkillä, kun Kouvot oli tarkoituksen mukaisesti laittanut nuoren pelaajan viivalle.

Kouvojen D.J. Richardson syttyi liekkeihin viidennen puolivälierän loppuhetkillä Juho Nenosen puristuksessa. Kuva: Kai Kilappa
Kouvojen D.J. Richardson syttyi liekkeihin viidennen puolivälierän loppuhetkillä Juho Nenosen puristuksessa. Kuva: Kai Kilappa

Viides puolivälierä pysyi tasaisena toisen puoliajan alkuhetkille saakka. Ottelussa mentiin siihen asti käytännössä kori korista eikä suurempia runeja nähty.

Vilpas vie kolmannen neljänneksen 26-15 ja lähtee päätöskympille 67-54-johtoasemassa. Päätöskympillä Vilpas johtaa parhaimmillaan 75-61.

- Vitospelistä on muistista hukkunut paljon. Muistot pelaavat vasta seitsemisen minuuttia ennen loppua, Lehtonen myöntää.

- Muistan, että olimme yli 10 pistettä tappiolla ja Kyle Shiloh sai riiston, mutta siitä vihelletään potku. Hän oli muuten rauhallinen kaveri, mutta jäi pomppimaan siihen ja kritisoi vihellystä. Jälkitilanteesta hänelle vihellettiin tekninen virhe, joka oli samalla viides virhe.

Shiloh oli ennen kauden alkua kertonut joukkueelle, että kyseessä olisi hänen viimeinen kautensa. Euroopassa vietetyn ammattilaisuran aikana mestaruudet olivat kiertäneet hänet kaukaa.

 

Hurja loppu tuo lopulta välieräpaikan ja johdattaa Kouvot mestaruuteen

Lehtonen reagoi loppuhetkillä puolustusmuutoksella.

- Reagoimme loppuhetkillä vaihtamalla palloskiiripuolustuksen vaihtavaan puolustukseen. Shilohin lisäksi penkillä ovat Thomas Gipson III ja Ville Kaunisto, Lehtonen muistelee.

Kouvojen kaikki kaikessa päätöskympillä oli D.J. Richardson, joka säkittää 15 pistettä päätöskympillä. Pisteistä 12 syntyy 49 sekunnin aikana (37.55-38.44) ja samalla Kouvot nousee ensimmäistä kertaa johtoon loppuhetkillä

- D.J. otti meidät reppuselkään lopussa. Viimeinen muistijälkeni on Ilari Seppälän voittokori. Se oli normaali päätyrajakuvio, jossa vaihdoimme paikkoja lähtötilanteessa. Seppälä päätyrajan antajana saa hyökkäyslevypallon ja menee korilta poispäin ja ottaa vapariviivan tuntumasta kääntöhypärin, joka ratkaisee ottelun.

Kun Kouvot jo alkavat juhlia välieräpaikkaa, Vilpas saa vielä kaukaa lähteneen kolmen pisteen heiton ilmaan, joka ei kuitenkaan mene sisään. Lopulta Kouvot etenee välieriin 85-83-voitolla.

Lehtonen myöntää, että ottelusarja oli merkityksellinen Kouvojen mestaruuskevään kannalta.

 Kouvot juhli mestaruutta keväällä 2016 3733-päisen kotiyleisön edessä Lumon areenalla. Kuva: Matti Koskinen
Kouvot juhli mestaruutta keväällä 2016 3733-päisen kotiyleisön edessä Lumon areenalla. Kuva: Matti Koskinen

- Monesti urheilussa kuilun partaalta nouseminen johdattaa johonkin suurempaan. Meidän piti hävitä se viides Vilpas-peli. Vastustaja oli siinä paljon parempi, mutta hienoa että menimme jatkoon. 

- Meillä oli ensimmäistä kertaa vähän paineita ja olimme suosikkeja. Voiton myötä paineet hävisivät. Tiesimme ottelun jälkeen, että tulemme voittamaan mestaruuden ja meille ei löydy pysäyttäjää.

- Sanoin Shilohille, että jätkät hoitivat jatkoaikaa urallesi – nyt sinun pitää hoitaa se maaliin asti. Välierissä ja finaaleissa hän olikin aivan maaginen. Hän sai lopulta hienon lopetuksen tarinalleen, Lehtonen naurahtaa.

Lopulta välierässä katuu BC Nokia 4-2 ja finaalissa Pyrintö 4-1.

Lehtonen palaa Vilpas-sarjan viimeiseen lehdistötilaisuuteen.

- Siellä ei tuuletettu tai juhlittu. Minua harmitti lankomieheni ja vastustajan puolesta. Heillä oli ollut vaikeaa ja Salossa oli vuosia tuskailtu ja oltu tästä ei tule mitään -mentaliteetilla. Jälkeenpäin se oli Vilppaan kohdalla avaus johonkin suurempaan, nyt joukkue on varmasti sarjan parhaimpia organisaatioita. Silloin sympatiat olivat Salossa vahvasti, vaikka enää siitä ei osaa niin pahoillaan ollakaan.

- Henkilökohtaisesti on kiva katsoa tänään ottelu, koska olen nähnyt sen vain kerran. Nyt katson sen puhtaasti fanina, en osallistujana. On hienoa, että näitä klassikkopelejä näytetään vaikeina aikoina.

- Viime maanantaina klassikko-ottelu hävittiin, onneksi tänään käy paremmin, Lehtonen velmuilee.

Klassikko-ottelu ma klo 18.00 5. puolivälierä Kouvot – Vilpas, pelattu 9.4.2016 @ Elisa Viihde Sport

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia