Kataja karkasi paikkapuolustuksellaan Cupin finaaliin

21.1.2012 Korisliigan keskiviikon ottelussa KTP:n paikkapuolustuksellaan jäädyttänyt Joensuun Kataja turvautui tuttuun puolustusmuotoon lauantaisessa Suomen Cupin välieräottelussa Tampereen Pyynikillä. Kataja sai toisen jakson paikkavartioinnillaan Kauhajoen Karhun solmuun ja tyylitteli 67–52 (40–26)-voitolla paikan sunnuntaiseen Cupin finaaliin.

Jared Newsonin Kataja rymisteli Cupin finaaliin.

Sami Lehtoranta vei voiton Vesa Mäkäläisestä korin alla.

Ilpo PEhkonen kuului Katajan pirteimpiin. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Karhu aloitti pelin silmittömällä aggressiivisuudella pakottaen Katajan pallonmenetyksiin ja vaikeisiin heittopaikkoihin, mutta Katajalta ei kestänyt kauaa saada peliä hallintaansa. Ensimmäinen jakso eteni tasatahdissa, mutta toisella kymmenminuuttisella Karhu näytti hyökkäyspäässä hajamieliseltä ja hätääntyneeltä.

 

Tauon jälkeen Karhu ei pystynyt nostamaan pelinsä tasoa mainittavasti, ja Kataja päätti välierän selkeään 67–52 (40–26)-voittoon. Kataja puolustaa Cupin mestaruutta sunnuntaina Nilan Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön välisen välieräottelun voittajaa vastaan.

 

– Pelattiin täsmälleen suunnitelman mukaan. Joukkuepuolustus oli hyvin kasassa ja saimme hyökkäyksessä onnistumisia laajalla rintamalla, summasi ottelun ratkaisun Katajan hahmoihin kuulunut Sami Lehtoranta (11/11).

 

Kataja nylki Karhun turkin pelin jokaisella osa-alueella. Lehtoranta ja Jeremy Price (11/10) hakivat levypallot tehokkaasti kouriinsa, vaikka Karhu onnistuikin kaunistelemaan levypallolukemia viimeisen jakson hyökkäyslevypallopelillään. Puolustuspäässä Kataja puristi toisen jakson paikkapuolustuksellaan Karhun ruuvipenkkiin, josta kauhajokelaiset eivät onnistuneet missään vaiheessa irrottautumaan.

 

Katajan hyökkäyspään moottoreina hyrräsivät amerikkalaiset Jared Newson (13/7) ja B.A. Walker (17/1/3 syöttöä), joiden ajot viipaloivat Karhun ottelun edessä passivoituneen puolustuksen riekaleiksi. Pirteästi pelasi myös Ilpo Pehkonen (7/2), joka paimensi Karhun Clevin Hannahista (9/4) aran ja onnistui hyvin kaukoheitoissaan.

 

– Paikkapuolustusta emme ole harjoitelleet juuri ollenkaan, mutta tiesimme täsmälleen, miten paikka toimii. Jokaiselle pelaajalle on annettu henkilökohtainen tehtävä, ja jos jokainen on ajan tasalla, puolustus voi toimia juuri näin hyvin, analysoi Pehkonen.

 

Karhu hukkasi etsikkoaikansa

 

Vaikka Karhu näytti jäävän täysin joensuulaisten jalkoihin välierän toisella kymmenminuuttisella, joukkueella oli etsikkoaikansa palata takaisin peliin heti tauon jälkeen, kun Katajan korinalusjaoston edustajat Sami Lehtoranta ja Jeremy Price saivat neljännet virheensä peräjälkeen.

 

Pohjanmaalaiset hakivat määrätietoisesti korintekopaikkaa lähietäisyyksiltä, mutta joensuulaiset hallitsivat hermopelin ja pitivät johtonsa vähintään 11 pisteessä. Kataja johti ottelua parhaimmillaan 24 pisteellä lukemissa 65–41. Katajan johtoaseman jäädyttämistä avitti myös Karhun sysimusta heittopäivä: 25 kolmen pisteen heittoyritystä, neljä sisään.

 

– Meillä oli täydet mahdollisuudet palata peliin mukaan. Saimme vastustajan hyökkäyspelaamisen kohtuullisen hyvin koriin kolmannella jaksolla ja viimeistelimme pari kovaa layupia sisään, mutta kun heitto ei uppoa, niin se ei uppoa, harmitteli Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.

 

Karhu elää kauden hyvän alkupuoliskon jälkeen hienoisessa alavireydessä. Joukkueen tavallisesti luotettavat amerikkalaiset Clevin Hannah, Kelly Beidler (6/8/3 syöttöä) ja Todd Hendley (10/5) olivat lauantaina harvinaisen vaisuja.

 

– Tämä oli kolmas perättäinen ottelu, jossa jäimme alle 30 pisteen ensimmäisellä puoliskolla. On hyvä kysymys, mistä se johtuu. Jostain syystä meillä on vain ollut vaikeaa, Tammivaara huokaisi.

 

Karhun pelaajista ainoa omalle tasolleen yltänyt oli Vesa Mäkäläinen (14/6), joka piti avauspuoliskon onnistumisillaan joukkuettaan pelissä mukana. Tauon jälkeen Katajan puolustus sai Mäkäläisen kuriin muun joukkueen ohessa.

 

Toijala tyytyväinen omiinsa

 

Katajan päävalmentaja Jukka Toijala oli omiensa puolustuspään näytöksen jälkeen hyvillään, mutta samalla loi vakavan katseen sunnuntaihin.

 

– Pelasimme viimeksi keskiviikkona ja seuraava ottelu on huomenna, eli ottelutahti on tiivis. Pelaamme kahdeksan miehen rotaatiolla ja totta kai nousee esille kysymys siitä, miten energiat riittävät, Toijala mietti.

 

– Kuitenkin pitää olla ylpeä siitä, että pelaamme tällä joukkueella kolmannen kerran kolmannessa perättäisessä finaaliottelussa kaksi Cupia ja yksi SM-finaalisarja mukaan lukien. Nyt teemme kaikkemme sen eteen, että pystymme puolustamaan mestaruuttamme huomenna, Toijala jatkoi.

 

Toijala oli erityisen tyytyväinen tapaan, jolla Kataja piti konseptinsa koossa kolmannella jaksolla Pricen ja Lehtorannan virhevaikeuksien aikana.

 

– Meillä oli olemassa suunnitelma sitä varten, jos isot miehemme joutuvat virhevaikeuksiin. Meitä koeteltiin, mutta puolustuksemme pysyi kasassa ja miehet kentällä. On selvää, että tämän tason otteluissa tuomarit valitsevat oikeutetusti hivenen tiukemman linjan, emmekä ehkä olleet täysin valmistautuneita siihen tänään.

 

Joensuun Kataja kohtaa sunnuntaina Nilan Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön välisen välieräottelun voittajan.

 

 

Joensuun Kataja – Kauhajoen Karhu 67–52 (19–18, 40–26, 58–41), miesten Suomen Cupin välieräottelu, Tampere 21.1.2012

 

Kataja: B.A. Walker 17/1/3 syöttöä, Jared Newson 13/7, Sami Lehtoranta 11/11, Jeremy Price 11/10, Ilpo Pehkonen 7/2, Petri Virtanen 4/3/3 syöttöä/3 riistoa, Antti Kanervo 4/1, Lasse Hintsala 0/0.

 

Karhu: Vesa Mäkäläinen 14/6, Todd Hendley 10/5, Clevin Hannah 9/4, Kelly Beidler 6/8/3 syöttöä, Henri Hirvikoski 5/2, Aleksi Huuskonen 5/0, Ilkka Vuori 3/4, Eldar Skamo 0/5, Jussi Eskola 0/0.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


 
20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

14.1.2023 19:41 Korisliiga

Kataja vei kultamitalit Hirvosen hurjien syöttötilastojen siivittämänä – miesten Suomen Cup -finaalia jännitettiin jatkoajalle asti

Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.

14.1.2023 09:21 Suomen Cup

Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Suomen Cupin finaalissa klo 17

Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.

13.1.2023 21:57 Pääjuttu

Seagulls ja Kataja miesten Suomen Cup -finaaliin – Tuomas Hirvosella tehokas ilta välierävoitossa

Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

Näytä lisää vastaavia