Kataja selviytyi lapualaishaasteesta, nautiskeli kahdeksannen perättäisen voittonsa

27.2.2014 Edellisellä Lapuan vierailullaan Korikobria vastaan nujertunut Kataja Basket selvisi torstaina kotijoukkueen salama-alusta ja hallitsi pelikenttää seuraavan kolmen jakson ajan. Joensuulaiset hakivat kahdeksannen perättäisen voittonsa Antti Kanervon ja Teemu Rannikon hääriessä voiton pääarkkitehteina.

Antti Kanervo osui lapualaisnaruihin torstaina. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Lapualaiset lietsoivat hurmosta kotiyleisössään siirtymällä ensimmäisen jakson viimeisen runsaan kahden ja puolen minuutin aikana 12–13-tappioasemasta 24–13-johtoon.

 

Kataja aloitti kuitenkin kirinsä heti toisen jakson alussa Antti Kanervon kuuden perättäisen pisteen myötä ja johti peliä parhaimmillaan kolmannella jaksolla 14 pisteellä. Pohjanmaalaisilta löytyi kuitenkin vielä ylimääräinen vaihde, ja kuutisen minuuttia ennen loppua Korikobrat oli palannut johtoon (70–69).

 

Sami Lehtorannan hyökkäyslevypallosta tippaaman kakkosen myötä Antti Kanervo onnistui kaaren takaa kahdesti ja Teemu Rannikko kerran. Kataja palasi johtoon, eikä enää menettänyt asemiaan pelin lähestyessä loppuaan. Kataja nappasi voiton pistein 81–89 (36–43).

 

– Kiihkeä ja vaikea matsi oli, mutta olen äärimmäisen tyytyväinen vierasvoittoon. Saatiin tehdä täysi päivätyö, että pisteet lähtivät matkaan, muistutti Katajaa luotsaava Jukka Toijala.

 

Kanervo (18/1) ja Rannikko (16/1/4 syöttöä) olivat myös joensuulaisten pistelingot. Kaksinumeroiset naputtivat myös Mike Morrison (11/6) ja Petri Virtanen (11/1), joiden lisäksi Sami Lehtoranta (8/7) oli mainiossa vireessä.

 

Korikobrista Kyle Fogg (27/5/5 syöttöä), Lawrence Kinnard (23/6) ja Marcus Kitts (13/17) olivat tehokkaimmat.

 

Kataja jatkaa pelejään huomenna Uudessakaupungissa.

 

(Basket.fi-STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

Näytä lisää vastaavia