Kobrat jälleen voittoon summerin soidessa – "Pääsemme pelaamaan pudotuspelipaikasta"

10.4.2019 21:22 Pyrintö ei antanut Korihaille mahdollisuuksia Pyynikillä.

Kobrat ja Panu Peltokangas ovat juhlineet tällä kaudella jo useamman kerran viime hetkien ratkaisulla. Kuva: Pasi Ahola

Lapuan Kobrat jatkoi läpi kauden jatkunutta perinnettään ja esitti kotiyleisönsä edessä trillerimäisen näytöksen, kun Kouvolan Kouvot kaatui lopulta 78–76 (36–33). Voittonsa turvin Kobrat nousi jo pudotuspeliviivan yläpuolelle tasapisteisiin BC Nokian kanssa.

Kobrat johti keskiviikon kamppailuaan ensimmäiset 30 minuuttia. Päätösneljänneksellä Kouvot otti kuitenkin komennon. Vierasjohto oli suurimmillaan yhdeksän pistettä, kun pelikellossa oli jäljellä aikaa enää alle neljä minuuttia.

Niin vaan Kobrat nousi vielä taistelemaan ottelun voitosta Khalil Smallin tahtokorien johdolla. Kobrien uskomaton kiri huipentui ensin Zane Watermanin tasoittavaan kolmoseen noin 10 sekuntia ennen loppua. ’

Kouvojen aikalisän jälkeen Kobrat käytti viisaasti kaksi joukkuevirhettään. Kellossa oli jäljellä enää neljä sekuntia, kun Kouvojen sivurajasta pallo päätyi suoraan Kobrien Larry Andersonin käsiin. Anderson ampaisi pallon viipymättä vastahyökkäykseen karanneelle Smallille, joka viimeisteli ajonsa juuri ennen summerin rääkäisyä koriin.

Smallin elokuvamaista summerikoria tarkasteltiin vielä jonkin aikaa videolta, kunnes tuomari Ari Malkamäen sormet vapauttivat lapualaisyleisön suuriin suosionosoituksiin.

– Se oli todellinen taistelu! Hieno päästä pelaamaan tällaista ottelua. Meillä oli ajoittain suuria haasteita, mutta olen tyytyväinen, että pysyimme yhdessä vaikeuksienkin hetkellä. Kouvot teki paljon kovia suorituksia. Meidän piti vastata vielä kovemmilla voittaaksemme, ottelun ratkaisija Small puhalsi tyytyväisyyttään.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Runkosarjan kuudetta sijaa metsästävälle Kouvoille tappio oli hyvin karu. Jo varmalta näyttänyt voitto karkasi käsittämättömien viimeisten minuuttien aikana.

– Tämä oli koiratappelu. Molemmilla oli ottelussa kovat panokset. Johdimme lopussa jo turvallisen oloisesti, mutta sen jälkeen jokin meni pieleen. Kobrat käytti saumansa tylysti, Kouvojen David Gonzalvez harmitteli.

Kouvojen käskyttäjä Jyri Lehtonen oli lopputulokseen hyvin pettynyt.

– Meillä on tarkoitus olla viimeisillä hetkillä hyviä, parhaimmillamme. Kun johdimme yhdeksän pistettä, annoimme Smallille kaksi vapaata heittoa. Kobrat haistoi sen jälkeen veren. Tuo loppuratkaisu taas saadaan pelata aika monta tuhatta kertaa, että lopputulos on tämä. Matka kotiin tulee olemaan pitkä ja hiljainen, Lehtonen epäili.

– Tappio oli meille hyvin ikävä. Sen sijaan kaikesta näkee ja aistii, että Kobrat ja kaikki täällä salissa haluaa lähteä tosissaan haastamaan Vilpasta puolivälierissä. Tunnelma oli hieno. Toivotan Kobrille onnea.

Kobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic oli ottelun jälkeen silminnähden uupunut.

– Huh huh. Tämä oli melkoinen vuoristorataottelu. Aivan kuin Gonzalvez sanoi, tämä oli koiratappelu. Pelaajat olivat ihan väsyneitä. Sunnuntain ottelu Uudessakaupungissa oli meille hyvin kuluttava. Koko joukkue oli ihan puhki ja mietinkin, että mistä löydämme energiaa.

Kobrilta oli sivussa edelleen Jussi Turja. Panu Peltokangas pelasi puolestaan kuumeen jäljiltä puolikuntoisena. Kouvot ei Kobrille armoa antanut, vaan puolusti kotijoukkueen pelaajia väsymättömällä intensiteetillä.

– Upea taistelu pelaajilta. Sinänsä on täysin mieletöntä, että voitimme ottelun, jossa meillä oli 21 menetystä. Ei siinä ole mitään järkeä, Stefanovic ihmetteli.

Kobrien parhaat olivat Anderson (15/5/9/5r), Small (25/9/4s) ja Jaron Hopkins (20/10). Kouvojen tehomiehinä häärivät Gonzalvez ja taitava sisäpelaaja Brian Asbury (20/7/3r).

Kobrien kauden viimeinen runkosarjaottelu on tiistaina Lapualla Kaarinan Ura Basketia vastaan. Mikäli Kobrat voittaa Uran, on BC Nokian voitettava molemmat jäljellä olevat ottelunsa pudotuspelipaikan lunastaakseen. BC Nokia kohtaa kotonaan lauantaina KTP-Basketin ja tiistaina vieraissa Seagullsin.

– On aina hienoa, kun kauden viimeisessä runkosarjaottelussa on panosta. Pääsemme pelaamaan pudotuspelipaikasta, vihdoinkin, Stefanovic hymyili.

Kouvojen vieraaksi saapuu perjantaina Tampereen Pyrintö. Kouvojen runkosarja päättyy tiistaina Salossa.

Ottelutilasto

Pyrintö ei antanut Korihaille helpotusta

Tiukasti suorasta sarjapaikasta kamppaileva Uudenkaupungin Korihait ei saanut Tampereen Pyrinnön vieraana helpottavia sarjapisteitä taskuunsa, vaan Pyrintö voitti 107–72 (48–34).

Korihait on tällä hetkellä sarjataulukon kymmenentenä tasapisteissä sarjajumbo Kaarinan Ura Basketin kanssa. Molemmilla joukkueilla on jäljellä runkosarjaa vielä kaksi ottelua. Uran pitää voittaa Korihaita yksi ottelu enemmän, mikäli nousijajoukkue mielii sarjapaikkansa ilman karsintoja varmistamaan.

Pyrintö hallitsi jo ottelun ensimmäistä puoliskoa. Parhaimmillaan kotijoukkue johti Pyynikillä 16 pisteellä. Puoliaikataukoon mennessä Pyrinnön Kevin Johnson Jr. napsi peräti 15 levypalloa.

Ottelun edetessä Korihait ei enää päässyt voitosta pelaamaan, vaan Pyrintö vain kasvatti eroa.

Pyrinnön tehopelaajat olivat keskiviikkona Osku Heinonen (18/2) sekä Johnson Jr. (15/20/3r). Korihailta etenkin Chris Jenkins (26/6/3s) vakuutti heti ensimmäisellä puoliskolla. Myös Stephon Jelks (13/6) taisteli kiitettävästi.

Korihaiden seuraava ottelu on jo perjantaina, kun Uuteenkaupunkiin saapuu Kataja Basket. Päätöskierroksella Korihait vierailee Kotkassa.

Pyrinnön viimeinen runkosarjaottelu on tiistaina Kouvolassa.

Ottelutilasto

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia