28.12.2015 Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Austen Rowlandin kanssa. Viime kaudella Rowland tuli kesken kauden lapualaisen Kobrien avuksi pelaten 24 Korisliiga-ottelua.

Viime kaudella Kobrat-paidassa esiintynyt Austen Rowland vahvistaa Kouvoja. Kuva: Erkki Hautaviita.
34-vuotias, 186-senttinen Rowland on pelannut vuonna 2004 alkaneella ammattilaisurallaan lähinnä Saksassa ja Ranskassa. Korikobrissa hän esiintyi 15 pistettä ja peräti 6,5 syöttöä ottelua kohden.
Kouvoihin Rowland, jonka sopimuksessa on tammikuun loppuun ulottuva koeaika, hankittiin ensisijaisesti paikkaamaan Kyle Shilohin ja DJ Richardsonin loukkaantumisten aiheuttamaa miesvajetta.
– Liki puhtaana pelintekijänä Austen on erittäin hyvä syöttämään ja tekemään joukkuekavereistaan parempia. Nyt Shilohin ollessa sivussa takamiesosastomme tarvitsee kipeästi apua, jottei nuori Tuomas Hirvonen joudu kohtuuttoman suuren vastuun kantajaksi, kertoo Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen seuran tiedotteessa.
Kouvot palaa lyhyeltä joulutauolta maanantaina 28.12, jolloin se matkustaa Kotkaan paikallisvastustaja KTP-Basketin vieraaksi.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.