Koponen johti Virtuksen voittoon Lottomatica Romasta

17.1.2010 Petteri Koponen jatkoi vahvojen otteluidensa sarjaa Italian Serie A:n sunnuntain sarjakierroksella, kun Koposen Virtus Bologna kellisti Euroliigaa pelaavan Lottomatica Roman komeasti 81-61 (47-22). Ohessa myös muita suomalaissähkeitä Euroopan koripalloparketeilta.

Petteri Koponen oli kentän hahmo Virtuksen ryöpyttäessä Lottomatica Romaa.

Teemu Rannikon heitto osui taas mallikkaasti, mutta Bilbao haki silti vierasvoiton Granadasta.

Shawn Huff linkosi kaksi kolmosta, kun Kavala kiusasi Aris Thessalonikia Kreikan liigassa.

Antti Nikkilän Sant Josep Girona kärsi jo kuuden perättäistappionsa Espanjan LEB Goldissa.

Juha Stenin Lobe Huesca varmisteli asemiaan Espanjan LEB Silverin kärjessä.

Kauden avausvoitto jäi Scafatiin siirtyneeltä Kimmo Muuriselta kahden pisteen päähän.

Vesa Mäkäläisen Plannja Luulaja rymisteli voitollaan Ruotsin Basketliganin kakkossijalle.

Ville Mäkäläinen tyylitteli 27 pistettä Worthing Thunderin kukistaessa Newcastlen. Kuvat: Tomi Kaminen, Francois Perthuis ja Tuomas Venhola.

Bologna ja Lottomatica etenivät tasaväkisesti ottelun avausjakson viimeisille minuuteille tilanteeseen 15-12. Virtus pommitti kuitenkin seuraavat kahdeksan minuuttia nimiinsä huikeasti 20-0 Koposen heilutellessa tahtipuikkoa kahdella kolmosella, kahdella korisyötöllä, yhdellä riistolla ja kahdella levypallolla. Ottelun toinen puoliaika oli pelkkä muodollisuus Virtuksen varmistellessa 81-61 (47-22)-voittoaan.

Virtuksen aloitusviisikon heittävänä takamiehenä kentälle tullut Koponen pelasi ottelussa 29 minuuttia viimeistellen joukkueensa korkeimman pistemäärän, 16 (kakkoset 3/3, kolmoset 3/7, vapaaheitot 1/2). Pisteistään Koponen heitti 11 jo taukoon mennessä. Lisäksi Koponen täytti tilastosarakkeita neljällä levypallolla, kolmella syötöllä, kahdella riistolla, yhdellä menetyksellä ja yhdellä virheellä.

Koposta tahdittivat Virtuksesta takamies Patricio Prato (12p), sentteri Michele Maggioli (10/8/4 riistoa) ja David Moss (9/5/3 riistoa). Kennedy Winston viimeisteli Lottomaticalle 17 pistettä.

Voitto oli Virtus Bolognalle kolmas perättäinen. Joukkue on voittanut 14 ottelustaan yhdeksän ja nousi Serie A:n sarjataulukossa neljännelle sijalle tasapisteisiin Armani Jeans Milanon kanssa. Virtus pelaa ensi sunnuntaina vieraskentällä hallitsevaa mestaria, kauden kaikki 14 otteluaan voittanutta Montepaschi Sienaa vastaan.

Rannikon Granada jäi ahtaalle

Teemu Rannikko jatkoi hyvää heittovirettään sunnuntaina Espanjan pääsarja ACB:n sarjakierroksella, mutta ei pystynyt auttamaan joukkuettaan Granadaa voittoon. ACB:n toiseksi viimeisellä sijalla kamppailuaan putoamista vastaan käyvä Bizkaia Bilbao vei vieraspisteet Granadasta 66-78 (36-35).

Tasainen ottelu alkoi kääntyä Bilbaon hyväksi kolmannella jaksolla. Bilbao-puolustuksen sitoessa täysin Granadan amerikkalaiset Jimmie Hunterin (4p) ja Richard Hendrixin (8p) jäi Granada lähes kokonaan kaukoheittojen varaan. Islantilainen Jon Stefansson (16p) ja australialainen Joe Ingles (15p) yritivät pitää Granadaa pinnalla, mutta kolmikko Marko Banic (20)-Alex Mumbru (15)-Renaldas Seibutis (14) pystyi aina vastaamaan Granadan kavennuskoriin korilla.

Rannikko kamppaili Bilbaota vastaan 19 minuuttia ja heitti yhdeksän pistettä (kolmoset 2/5, vapaaheitot 3/4), haki kaksi levypalloa, jakoi kaksi korisyöttöä, menetti pallon kerran ja rikkoi neljästi. Granada on voittanut 18 ottelustaan seitsemän ja jakaa ACB:n sarjataulukossa sijat 12.-15. Lagun Aron, Xacobeo Blu:sensin ja Fuenlabradan kanssa.

Huffin Kavala kiusasi Aris Thessalonikia

Kreikan pääsarja A1 Ethnikissä Shawn Huffin Kavala/Panorama antoi vieraskentällä tiukan vastuksen perinteikkäälle Euroliiga-seuralle Aris Thessalonikille.

Nimivahva Aris rynnisti vierailtaan pitkin ottelua useasti lähes kymmenen pisteen karkumatkalle, mutta Kavala kykeni kokoamaan rivinsä jokaisen mustan hetken jälkeen ja käväisi Milt Palacion kolmosella vielä neljän pisteen päässä, 62-58, viisi minuuttia ennen loppua. Aris vei kuitenkin päätösminuutit 9-0 ja koko ottelun 71-58 (27-26).

Vaihdosta peliin saapunut Huff heitti 17 minuutissa kuusi pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 2/3), haki yhden levypallon, riisti kerran, menetti kerran ja rikkoi kolmasti. Kavalan tehokaksikon muodostivat Miroslav Rajcevic (15p) ja Grendrius Gustas (14p). Andrew Betts viimeisteli Arisille 18 pistettä.

Kavala on voittanut 12 ottelustaan kolme ja jakaa A1 Ethnikin sijat 11.-13. yhdessä Olimpia Larissan ja Trikallan kanssa.

Nikkilän Gironan tappioputki jatkuu

Antti Nikkilän Sant Josep Girona ei saanut vieläkään katkaistuaan tappioputkeaan Espanjan kakkosliiga LEB Goldissa. Gironan tuskaa jatkoi sunnuntaina sarjan keskikastiin kuuluva Caceres 2016, joka haki vierasvoiton Gironasta lukemin 84-86 (53-38).

Girona johti vielä päätösjakson alkaessa vieraitaan turvallisen tuntuisesti 70-59, mutta kotijoukkue ei löytänyt lopussa lääkkeitä Caceresin tehotriolle Carlos Gonzales (21/5 syöttöä)-Lucio Espinosa (19/4)-Ira Newble (12/3).

Kuusi Gironan pelaajaa ylsi 10-16 pisteen kokonaissaldoon. Nikkilä kamppaili Caceresia vastaan 11 minuuttia viimeistellen kaksi pistettä (kakkoset 1/3), kaksi levypalloa, yhden pallonmenetyksen sekä yhden virheen.

Gironalle tappio oli jo kuudes perättäinen. Joukkue on voittanut 19 ottelustaan kymmenen ja vajonnut liigan kärkinelikosta jaetuille sijoille 7.-9.

Stenin Huesca pysyy kärjessä

Juha Stenin Lobe Huesca vahvisti asemiaan Espanjan kolmosliiga LEB Goldin kärkisijalla päihittämällä liigan toiseksi viimeisellä sijalla majailleen ADT Tarragonan kotonaan 93-89 (46-41). Huesca kasvatti päätösjaksolla johtonsa jo 16 pisteeseen, mutta Tarragona rynnisti Ronald Thompsonin (27/11/6 syöttöä) johdolla vielä heiton päähän ennen kuin pelikellosta loppui aika.

Peräti seitsemän Lobe Huescan pelaajaa ylsi ottelussa 9-16 pisteen kokonaissaldoon. Penkiltä kentälle tullut Sten heitti 13 minuutissa neljä pistettä (kakkoset 2/4), haki yhden levypallon, riisti kerran, menetti pallon kerran ja rikkoi neljästi. Lobe Huesca on voittanut 17 ottelustaan 13 ja on kahden voiton karkumatkalla sarjakakkonen Corunasta.

Muurinen ei päässyt vieläkään voiton makuun

Italian Serie A:n hännänhuippu NSB Napolista sarjaporrasta alemmas Italian LegaDueen siirtynyt Kimmo Muurinen ei vieläkään päässyt nauttimaan kauden ensimmäisestä voitostaan.

Muurisen uusi seura Bialetti Scafati johti kotiotteluaan Casalpusterlengoa vastaan runsaat 35 minuuttia, mutta tipahti päätösminuuteilla kuuden pisteen päähän eikä saanut enää kertaakaan menettämäänsä johtoasemaa takaisin. Scafati hävisi ottelun 70-71 (32-31).

Vaihdosta peliin saapunut Muurinen nakutti 15 peliminuutissaan viisi pistettä (kakkoset 2/3, vapaaheitot 1/1), haki yhden levypallon, riisti kahdesti ja menetti kahdesti, mutta istui ratkaisevilla minuuteilla penkillä neljän virheen johdosta. Roberto Chiacig viimeisteli Scafatille 25 pistettä ja 12 levypalloa ja Casalpusterlengon ykkönen oli suomalaisillekin tuttu Michael Cuffee (14/9/6 riistoa).

Scafati on voittanut 16 runkosarjaottelustaan viisi.

Plannjalle vakuuttava kotivoitto

Ruotsin pääsarja Basketliganin kärkinelikkoon läpi kauden kuulunut, mutta lähes järjestäen kaikki kärkiottelunsa hävinnyt Vesa Mäkäläisen Luulajan Plannja otti tiistaina kotonaan vakuuttavan voiton sarjakolmonen Sundsvall Dragonsista lukemin 80-68 (40-33).

Plannja alkoi karata vierailtaan ottelun toisella jaksolla tiukalla puolustuspelillään ja karkasi tauon jälkeen yli kymmenen pisteen johtoon. Islantilaisen Jakob Sigurdarsonin (17p) tarkasta heittopelistä huolimatta Sundsvall ei päässyt toisella puoliajalla enää peliin mukaan.

Jälleen erinomaisesti puolustanut Vesa Mäkäläinen hikoili ottelussa 31 minuuttia keräten tililleen kolme pistettä (kakkoset 1/1, vapaaheitot 1/4), seitsemän levypalloa, yhden riiston, yhden heitontorjunnan, kaksi menetystä sekä kolme virhettä. Brandon McKnight (22/6/4 syöttöä) oli tuttuun tapaan Plannjan paras pelaaja saaden hyökkäystukea lähinnä Jim Enbomilta (17) ja Christopher Ryanilta (16).

Voitollaan Basketliganin kakkossijalle noussut Plannja on voittanut 25 ottelustaan 20. Sarjakärki Norrköping Dolphins on voittanut ottelun enemmän kuin Plannja.

Thunder jatkoon BBL Trophyssa, Chemnitzille arvovoitto

Ville Mäkäläisen Worthing Thunder rökitti sarjaporrasta alempana pelaavan Manchester Magicin lauantaina vieraskentällä 72-109 (47-57) Ison-Britannian kakkoscupissa eli BBL Trophyssa. Ottelun kulminaatiopisteeksi nousi tauon jälkeinen kymmenminuuttinen, jonka kuluessa Thunder rynnisti 55-84-johtoon.

Sunnuntaina Thunder palasi arkirytmiin Ison-Britannian pääsarja BBL:n runkosarjassa kukistamalla sarjakakkonen Newcastle Eaglesin kotonaan 105-99 (45-52). Mäkäläinen loisti ottelussa kentän tähtenä kurittamalla Newcastlea peräti 27 pisteellä. Mäkäläinen oli parhaimmillaan päätösminuuteilla, jotka Thunder vei lukemin 18-9.

Worthing Thunder on voittanut 18 ottelustaan yhdeksän ja tukevoitti voitollaan asemiaan BBL:n sarjataulukon kahdeksannella sijalla. Leicester Riders ja Cheshire Jets jakavat kuudennen sijan voitettuaan 17 ottelusta yhdeksän.

Anton Mirolybovin valmentama Chemnitz haki arvokkaan voiton Saksan kakkosliiga ProA:ssa päihittämällä Karlsruhen kotonaan 76-66. Chemnitz nousi voitollaan tasapisteisiin Karlsruhen kanssa ProA:n kolmannelle sijalle. Joukkueet ovat keskinäisissä otteluissaan molemmat hakeneet yhden voiton, mutta Chemnitz nousee tasapisteissä edelle paremman korieronsa turvin. Chemnitzin edellä sarjataulukossa ovat enää Bayeruth ja Cuxhaven.

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

Näytä lisää vastaavia