Koposen Bologna katkaisi tappioputkensa

13.12.2010 Petteri Koposen Virtus Bologna katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa hakemalla Italian Serie A:n sunnuntain kierrokselta 66-75 (37-31)-vierasvoiton Sassarista. Teemu Rannikon Cimberio Varese puolestaan kaatui vieraskentällä Casertalle 80-92 (42-55).

Petteri Koposen Virtus Bologna sai tappioputkensa katki.

Teemu Rannikon Varesella oli vaikeuksia Pepsi Casertaa vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen ja Tomi Kaminen.

Sassari hallitsi kotiotteluaan Bolognaa vastaan runsan kolmen jakson ajan ja johti vielä kahdeksan minuuttia ennen ottelun loppua lukemissa 59-54. Virtus onnistui kuitenkin päätösjakson edetessä jäädyttämään isäntien joukkuehyökkäyksen täysin ja viemään runsaan viisiminuuttisen nimiinsä 13-0 Jared Homanin ja Kennedy Winstonin koreilla. Virtus siirtyi Winstonin donkin jälkeen 59-67-johtoon, eikä Sassari päässyt enää neljää pistettä lähemmäksi.

Virtuksen avaukseen kuulunut Petteri Koponen uurasti ottelussa 32 minuuttia puolustusvoittoisessa roolissa Sassarin takamieskaksikon Dimitrios Tsaldaris-Travis Diener päällystakkina. Koponen keräsi saldokseen yhdeksän pistettä (kakkoset 1/5, kolmoset 1/2, vapaaheitot 4/4), kolme levypalloa, kaksi syöttöä, kaksi riistoa, yhden menetyksen ja neljä virhettä. Lisäksi Koposen +/- -lukema (+13) oli joukkueen toiseksi paras.

Voittajien tehoduon muodostivat Kennedy Winston (23/8) ja Jared Homan (21/16). Sassaria kannattelivat NBA-veteraanit James White (18/6/4 riistoa) ja Othello Hunter (15/8). Virtus Bologna on voittanut yhdeksästä ottelustaan viisi ja jakaa Serie A:n kuudennen sijan Angelico Biellan ja Vanoli Cremonan kanssa.

Rannikon Varese joutui Casertan heittomyllyyn

 

Viikko sitten Serie A:n jaetulle toiselle sijalle noussut Teemu Rannikon Cimberio Varese jäi sunnuntaina puolustuspäässä täysin aseettomaksi Pepsi Casertaa vastaan. Kakkosensa 65,8% ja kolmosensa 38,1% tarkkuudella koriin myllyttänyt Caserta onnistui laajalla rintamalla ja karkasi kotikentällään parhaimmillaan 18 pisteen johtoon. Ottelu päättyi Casertan selkeään 92-80 (55-42)-voittoon.

Teemu Rannikko kuului ottelussa Varesen avaukseen ja kirjasi 34 peliminuutissa kolme pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 0/3, vapaaheitot 3/4). Lisäksi Rannikon tilastosarakkeeseen merkittiin kolme syöttöä, yhden riiston, neljä menetystä ja kolme virhettä.

Casertan kirkkaimpaan kaartiin kuuluivat Ebi Ere (24/7), Fabio Di Bella (17/2/3 syöttöä) ja Eric Williams (15/4). Varesen pirtein oli espanjalaissentteri Diego Fajardo (24/8/4 syöttöä/4 riistoa), joka toi henkilökohtaisilla ratkaisuillaan joukkueensa parhaimmillaan neljän pisteen päähän päätösjakson puolivälissä.

Tappiosta huolimatta Varese jatkaa Serie A:n jaetulla kolmannella sijalla kuudella voitolla ja kolmella tappiolla Bennet Cantun ja Scavolini Pesaron kanssa.

 
1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

25.11.2025 10:01 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta siirtyy Bulgarian mestarin riveihin

Linda-Lotta Lehtoranta, 34, on tehnyt sopimuksen Bulgarian hallitsevan mestarin BC Montana 2003:n kanssa.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

17.11.2025 23:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni palasi tuttuun maahan – ”Ranska on sopinut minulle hyvin”

Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

17.11.2025 08:19 NBA

Markkanen mielettömät 47 pistettä Jazzin voittaessa kahden jatkoajan jälkeen Bullsin

NBA:ssa Utah Jazzin ilta meni ylitöiksi, kun utahilaiset kaatoivat Chicago Bullsin kahden jatkoajan jälkeen 150-147. Lauri Markkanen oli ilmiömäisessä vireessä 47 pisteellä.

14.11.2025 07:11 NBA

Jazzille kotitappio Hawksin käsittelyssä – Markkanen 40 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz hävisi kotikentällään Atlanta Hawksille 122-132. Lauri Markkanen oli erinomaisessa heittovireessä säkittäen 40 pistettä ja noukkien 7 levypalloa.

Näytä lisää vastaavia