Koposen Bologna pudotuspeleihin viiden ottelun voittoputkessa

6.5.2012 Petteri Koposen Virtus Bologna on saanut pelinsä kulkemaan oikeaan aikaan. Sunnuntaina Bologna päihitti Italian Serie A:n sarjakakkonen Cantùn kotikentällään huikean loppukirinsä turvin 66–65 (29–34) Koposen heittäessä 16 pistettä. Voitto oli Bolognan viides perättäinen, ja joukkue lähtee Serie A:n pudotuspeleihin viidenneltä sijalta.

Petteri Koposen Bologna pääsee Serie A:n pudotuspeleihin voittoputkessa.

Teemu Rannikon Varese kohtaa pudotuspeleissä Sienan. Kuvat: Getty Images / All Over Press & Ville Vuorinen.

Piinkovaa puolustuspelaamista esittänyt Cantù johti ottelua vielä kolme minuuttia ennen loppua pistein 57–65, kunnes Virtus Bologna villitsi kotiyleisönsä uskomattomalla loppukirillä.

 

Giuseppe Poetan ja Petteri Koposen onnistuneiden vapaaheittojen jälkeen Angelo Gigli nosti viimeisen minuutin alkaessa Bolognan neljän pisteen päähän, 61–65. Cantùn Maarty Leunenin pallonmenetyksen myötä Poeta tyylitteli kavennuslukemiksi 63–65, ja hetkeä myöhemmin Bolognan teholaituri Viktor Sanikidze upotti kolmosellaan kotijoukkueen pisteen johtoon. Cantù ei saanut enää koria aikaiseksi, ja Bologna voitti ottelun 66–65 (29–34).

 

Serie A:n runkosarjan loppu oli Virtus Bolognalta tyylipuhdas suoritus, sillä joukkue voitti viimeiset viisi otteluaan. Toiseksi viimeisessä runkosarjapelissään Bologna järjesti hallitsevalle mestarille Montepaschi Sienalle ensimmäisen kotitappion kuuteen vuoteen Koposen rymistellessä 19 pistettä.

 

Koponen oli Bolognan tehopelaaja jälleen Cantùa vastaan. MaSu-Basketin kasvatti takoi 16 pistettä (kakkoset 4/5, kolmoset 1/3, vapaaheitot 5/7), jakoi kaksi syöttöä, nappasi levypallon, riisti pallon kerran sekä menetti pallon vain kerran Cantùn kivikovaa takapuolustusta vastaan. Koposen lisäksi 16 pisteeseen ylsi Chris Douglas-Roberts.

 

Virtus Bologna voitti 32 runkosarjaottelustaan 20 ja päätyi Serie A:n runkosarjataulukon viidennelle sijalle. Joukkue kohtaa pudotuspelien puolivälierävaiheessa Sassarin, joka aloittaa sarjan kotikentällään.

 

Päättynyt runkosarjakausi oli Petteri Koposen neljästä Italian vuodesta tehokkain. Koponen pelasi kaikki 32 ottelua keskiarvoinaan 13,8 pistettä, 3,1 levypalloa, 2,6 syöttöä sekä 1,0 riistoa 33,3 minuutissa ottelua kohden. Koponen upotti kakkosistaan 51,5%, kolmosistaan 35,8% ja vapaaheitoistaan 77,1%.

 

Rannikon Varese kohtaa Sienan

 

Petteri Koposen Virtus Bolognan lisäksi Serie A:n pudotuspeleissä nähdään toinenkin suomalaisjoukkue. Teemu Rannikon edustama Cimberio Varese voitti runkosarjan 32 ottelustaan 17 päätyen sarjataulukossa kahdeksanneksi. Sijoitus tuo Varesea vastaan puolivälierissä hallitsevan mestarin Montepaschi Sienan.

 

Runkosarjan päätöskierroksella Varese nipisti kotikentällään voiton Teramosta luvuin 83–78 (51–40). Voitto kulminoitui kolmannella jaksolla, jonka aikana Varese karkasi parhaimmillaan 17 pisteen johtoon päätyen vieraiden tavoittamattomiin.

 

Edellisessä ottelussa saamaansa kolhua parannellut Rannikko ei pelannut Teramoa vastaan. Varesen tehokkaimmat olivat Yakhouba Diawara (21/2/3 syöttöä) ja Tony Weeden (18/3/3 riistoa), Valerio Amoroso takoi Teramolle 26 pistettä.

 

Teemu Rannikko pelasi runkosarjassa 28 ottelua 23,1 minuutin ottelukeskiarvolla. Maajoukkuekonkari urakoi joukkueelleen kunnioitettavat 7,9 pistettä, 3,1 syöttöä, 1,6 levypalloa sekä 1,4 riistoa ottelua kohden. Rannikko säkitti kakkosistaan 53,7%, kolmosistaan 38,0% ja vapaaheitoistaan 83,6%.

 

Barcelona tasoitti otteluvoitot Cavénin Joventutia vastaan

 

Regal Barca tasoitti välierien otteluvoitot Joonas Cavénin edustamaa CB Prat Joventutia vastaan Espanjan Adecco Platan pudotuspeleissä sunnuntai-iltana. Avausottelun hävinnyt Barca haki Joventutista 72-81 (30-47)-vierasvoiton.

 

Ottelun avauspuoliskoa hallinnut Barca jäi kolmannella jaksolla takaa-ajajaksi, kun Joventutin Gerbert Marti (16/5/5 blokkia) ja Marco Todorovic (14/13) alkoivat hallita korinalustoja. Ratkaisuhetkillä Barcan Marcus Eriksson (18/6) ja Alexandr Zhigulin (12/1) kuitenkin käänsivät pelin vieraille.

 

Cavén pelasi ottelussa yhdeksän sekuntia.

 
22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 20:36 Suomalaiset ulkomailla

Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München Saksan Bundesliigan mestaruuteen

Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.

Näytä lisää vastaavia