2.11.2012 20:45 Petteri Koposen BC Himki pääsi tuulettelemaan kotivoittoa Euroliigan neljännen kierroksen ”suomalaisottelussa” Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanaa vastaan. Koponen ja Salin aloittivat ottelun joukkueidensa aloitusviisikossa, ja kaikki kokoonpanossa olleet suomalaiset esiintyivät tahoillaan mallikkaasti.

Petteri Koposen BC Himki vei Euroliigan kautta aikain ensimmäisen "suomalaisderbyn".

Teemu Rannikon Union Olimpija jäi kymmenen pisteen takaa-ajoasemaan toisella kymmenminuuttisella.

Sasu Salin keräsi suomalaistähdistä korkeimmat tilastolukemat: 29 minuuttia, 10 pistettä, kuusi levypalloa. Kuvat: Ville Vuorinen.
Jo ottelun alussa nähtiin kutkuttava suomalaisasetelma, kun Petteri Koponen ja Sasu Salin marssivat kentälle joukkueidensa heittävinä takamiehinä. Koponen käynnisti ottelun pistetehtailun säkittämällä kolmosen Salinin ojentuneen käden edestä kulmasta, ja vain paria minuuttia myöhemmin Salin pelattiin screenin kautta vapaaksi kaaren taakse onnistuneella lopputuloksella.
– Oli aika hauska kokemus. Kun Petsku heitti ekan kolmosen sisään ja vähän kuittasi perään, tuli sellainen fiilis kuin olisi ollut maajoukkueen treeneissä, Sasu Salin naureskeli.
Itse ottelu päättyi Himkin vakuuttavaan 75–65 (43–33)-voittoon. Himki karkasi vierailtaan toisella jaksolla ja onnistui hyvällä puolustuksellaan pitämään Olimpijan riittävän turvavälin päässä pelin jälkipuoliskolla.
– Himkillä on paljon vaarallisia heittäjiä, mutta onnistuttiin pitämään ne 65 pisteessä, vaikka difumme näytti välillä vähän huonolta. Tärkeä voitto tähän paikkaan ja tästä on hyvä jatkaa, voittajien Koponen kuittasi.
– Aina kiva pelata muita suomalaispelaajia vastaan, etenkin kun pääsee aloitusviisikkoon vastakkain. Nyt on kiva lähteä jätkien kanssa syömään ja vaihtamaan kuulumisia, hymyili Koponen.
Ottelun ensimmäinen jakso eteni tasaisten alkuminuuttien jälkeen Olimpijan komennossa. Väkivahva Aron Baynes mätti kymmenen minuutin aikana kaikkiaan 14 pistettä Olimpijan takamiesten oivaltavista syötöistä sekä hyökkäyslevypalloista. Olimpija johti kymmenen minuutin jälkeen numeroissa 18–19, ja Himkin päävalmentajalla Rimas Kurtinaitisilla oli paljon sanottavaa omilleen.
Toisella kymmenminuuttisella näytelmässä nähtiin juonenkäännös. Himki sai Baynesin suitsiin ja toisessa kenttäpäädyssä Vitali Fridzon ja Kelvin Rivers johdattivat venäläiset 13-0-kiskaisulla karkuun. Jakson lopussa Koponen järjesteli venäläishyökkäystä oikeaoppisesti ja saatteli Himkin kymmenen pisteen johdossa pukukoppiin.
Tauon jälkeen Himki ja Olimpija asettuivat vahvasti poteroihinsa. Himki pyrki eliminoimaan tilan Olimpijan heittäjiltä, kun taas toisessa päässä Olimpija keskittyi vaikeuttamaan Himkin pelinjohtoa ja korilleajoja.
Viimeisellä kymmenminuuttisella Olimpija kiipesi seitsemän ja kuuden pisteen päähän, mutta Vitali Fridzonin ja Sergei Monian kolmoset pitivät Himkin johtoaseman riittävän suurena katkaisten vieraiden pyristelyt.
Vaikka ottelussa otsikoihin nousivat Himkiltä Vitali Fridzon ja Olimpijalta Aron Baynes, oli ottelu hyvä työnäyte kaikilta kolmelta Susijengi-tähdeltä.
Petteri Koponen pelasi runsaat minuutit ottelun avauspuoliskolla keskittyen pelinjohtoon ja pitäen samalla Olimpijan pelinrakentajan Dominic Watersin pihdissään. Koponen pyöritti yhdessä Dimitri Khvostovin kanssa Himkin peliä myös tovin päätösjakson alussa pitäen kotijoukkueen turvallisessa 12 pisteen johtoasemassa. Koposelle merkittiin 18 minuutissa viisi pistettä sekä kolme syöttöä.
Kentän suurimmat suomalaisminuutit hikoili Olimpijan Sasu Salin, joka rehki kentällä lähes 29 minuutin ajan. Himkin takamiehet onnistuivat pitämään Salinin lähes kokonaan vaille vapaita heittopaikkoja, mutta kolmesta Himki-puolustuksen nukahduksesta Salin onnistui rankaisemaan kaksi kertaa. Salin keräsi 10 pistettä ja sieppasi kuusi levypalloa.
Avausjakson lopulla ensimmäiset minuuttinsa pelannut Teemu Rannikko uurasti Olimpijan pelinrakentajakaksikosta Rannikko-Waters tällä kertaa isommat minuutit. Neljä pistettä ja neljä syöttöä taituroinut Rannikko kalasti Himkille muutamia virheitä veteraanin otteella. Rannikko vapautti joukkuetovereitaan jälleen hyviin heittopaikkoihin oivaltavilla syötöillään, mutta Olimpijan pelitilanteiden heittoprosentti jäi avausjakson jälkeen alhaiseksi.
BC Himki on nyt voittanut Euroliigan neljästä ottelustaan kaksi. Joukkueen satimeen ovat jääneet kotikentällä Real Madrid sekä Olimpija. Vieraskentällä Himki on hävinnyt Fenerbahcelle ja Cantùlle.
Olimpija Ljubljana jakaa puolestaan Euroliigan lohkonsa jumbosijan yhdellä voitolla neljästä ottelusta. Olimpija haki ainoan voittonsa vieraskentällä Cantùn kustannuksella. Avausvoiton jälkeen Olimpija on taipunut kotonaan Panathinaikosille sekä Fenerbahcelle ja vieraskentällä Himkille.
Himki pelaa seuraavan pelinsä Ateenassa Kreikan suurseura Panathinaikosia vastaan. Olimpija puolestaan palaa kotikentälleen Ljubljanaan, jossa joukkue kohtaa Real Madridin.
BC Himki – Union Olimpija Ljubljana 75–65 (18–19, 43–33, 56–48)
Himki: Vitali Fridzon 20/4, Kelvin Rivers 16/4, Sergei Monia 10/2, Zoran Planinic 8/2/6 syöttöä.
Olimpija: Aron Baynes 27/10, Sasu Salin 10/6, Dylan Page 10/5/3 syöttöä.
P.Koponen: Aloitusviisikossa, Minuutit 18, Pisteet 5 (3p 1-2, 2p 2-2), Syötöt 3.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 29, Pisteet 10 (2p 2-3, 3p 2-6), Levypallot 6, Syötöt 1.
T.Rannikko: Minuutit 21, Pisteet 4 (2p 1-2, 1p 2-2), Syötöt 4.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.