30.3.2009 Korihait oli hävinnyt Kouvoja vastaan peräti yhdeksän edellistä kohtaamista, mutta maanantain ainoassa Korisliigan ottelussa voitto jäi Uuteenkaupunkiin 92-70 (34-35) -tuloksella.
Neljä edellistä peliään voittaneelle Kouvoille tappio merkitsi käytännössä runkosarjan voittomahdollisuuden menettämistä. Sarjataulukossa toisena oleva Kouvot voi suistaa Joensuun Katajan kärkipaikalta vain voittamalla kaikki neljä jäljellä olevaa runkosarjapeliään ja samalla Katajan pitäisi hävitä viimeiset viisi peliään runkosarjassa.
Kouvot hallitsi nytkin alkupeliä päästyään toisella neljänneksellä 13 pisteen johtoon. Korihaiden nousu alkoi jo tuon jakson aikana ja kolmannella se siirtyi johtoon. Peli ratkesi viimeisen neljänneksen puolivälissä Korihaiden karattua hurmoksessa jo 20 pisteen johtoon.
- En ole aiemmin nähnyt joukkueeni pelaavan näin hyvin yhteen. Tänään kaikilla oli todella yhteinen maali. Onnistuimme hyvin puolustuksessa ja saimme Kouvojen kolmen pisteen heitot pois, kehui Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen.
Mark Zoller heitti Korihaille 22 pistettä, Bojan Sarcevic 21 ja Josh Gonner 19. Kouvoista Brian Swift teki 15 pistettä, Antti Kanervo 14 ja Calvin Walls 12.
Korihailta puuttui jalkavaivainen Alain Laroche ja Kouvoilta yhä nilkkaansa paranteleva Jukka Kataja.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Kouvot on solminut kuluvan kauden loppuun ulottuvan sopimuksen 198-senttisen Devontae Blantonin kanssa. Blanton pelasi täydet viisi kautta Eastern Kentuckyn yliopistossa.
Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.
Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.
Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.
Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.
Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.